Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedeyhteisö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedeyhteisö. Näytä kaikki tekstit

18. maaliskuuta 2026

Strategisesti fokusoitua yhteistyötä

Tietoarkiston missiona on jakaa, vaalia ja säilyttää pitkäaikaisesti käyttökuntoisena suomalaisen yhteiskunnan, ihmisten ja kulttuuristen ilmiöiden tutkimiseksi kerättyä tutkimusdataa. Toimintaamme ohjaa valtakunnallisen neuvottelukuntamme hyväksymä strategia. Sen mukaisesti tuotamme yhteentoimivia, luotettavia ja vaikuttavia palveluita sekä kehitämme alan parhaita käytäntöjä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Yhteistyö- ja vaikuttamisympäristömme onkin laaja. Keskeiset yhteistyötahomme on koottu oheiseen kuvioon, joka asemoi Tietoarkiston tutkimuksen ja avoimen tieteen kokonaisuuteen sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Kuvio: Tietoarkiston yhteistyötahot.

Asiakkaistamme suurin osa tulee tiedeyhteisöstä, erityisesti kotimaisista yliopistoista. Merkittävä osa on yhteiskuntatieteilijöitä, mutta Tietoarkisto palvelee aivan kaikkia tieteenaloja. Käyttäjäyhteisömme voidaan jakaa kahteen ryhmään: aineistojen luovuttajat (tallentajat) sekä aineistojen ja palveluiden käyttäjät. Aineistoja luovuttavat arkistoitaviksi yksittäiset tutkijat, tutkimusryhmät, yliopistot, tutkimusorganisaatiot, tiedonkeruuorganisaatiot, ministeriöt, kolmannen sektorin toimijat sekä yritykset. Käyttäjiä ovat kaikki, jotka lataavat ja hyödyntävät aineistoja Ailasta tai käyttävät muita Tietoarkiston palveluita.

Suuri osa käyttäjistämme on tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita. Avoimesti saatavilla olevat aineistot ovat myös esimerkiksi kansalaisten, julkisen sektorin, median, yritysten ja kolmannen sektorin käytettävissä. Vuonna 2026 Ailassa oli yli 7000 rekisteröitynyttä käyttäjää, joista suurin osa oli suomalaisista korkeakouluista.

Ihmisten lisäksi palvelemme enenevässä määrin myös konekäyttäjiä. Tietoarkiston metadata haravoidaan muun muassa kotimaiseen Etsin-palveluun ja kansainvälisiin aineistoluetteloihin kuten CESSDAn datakatalogiin.

Kansainvälistä yhteistyötä aineistojen keruussa ja aineistopalveluissa

Keskeinen yhteistyökumppanimme onkin CESSDA ERIC (Consortium of European Social Science Data Archives), joka on eurooppalaisten yhteiskuntatieteellisten tietoarkistojen muodostama tutkimusinfrastruktuuri. Suomi on CESSDAn jäsen ja Tietoarkisto CESSDAn Suomen kansallinen palveluntuottaja (Service Provider, SP). CESSDA-yhteistyössä kehitetään keskitettyjä palveluja, jaetaan työkaluja ja vaikutetaan tutkimus- ja tiedepolitiikkaan. CESSDA ja sen kansalliset palveluntuottajat osallistuvat aktiivisesti myös EOSC kokonaisuuden kehittämiseen erilaisissa EU-hankkeissa.

Tietoarkisto on mukana neljässä kansainvälisiä vertailuaineistoja tuottavassa tutkimuksessa. International Social Survey Programme (ISSP) - ja European Values Study (EVS) -ohjelmissa Tietoarkisto koordinoi datankeruuta ja vastaa Suomen datan arkistoinnista ja jakelusta. Lisäksi tarjoamme suomalaiselle tutkimusyhteisölle pääsyn luotettaviin vertailuaineistoihin Michiganin yliopiston yhteydessä toimivan ICPSR:n (Inter-university Consortium for Political and Social Research) ja Luxemburgissa toimivan LIS-datakeskuksen kautta.

Standardointi, tiedepolitiikka ja kansalliset verkostot palveluiden parantamiseksi

Olemme myös aktiivisia standardoinnin ja tiedepolitiikan kentillä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Asiantuntijamme osallistuvat alamme metadatastandardien kehittämiseen DDI-allianssissa ja luotettavan pitkäaikaissäilytyksen standardien luomiseen sekä repositorioiden sertifiointiin CoreTrustSeal- verkostossa. Lisäksi olemme mukana eurooppalaisissa hankkeissa rakentamassa EOSCia ja yhteiskuntatieteellis-humanistisia palveluja SSHOC-yhteistyössä. Kansallisesti Tietoarkisto osallistuu muun muassa avoimen tieteen koordinaatioon ja asiantuntijaryhmiin. Hyödynnämme CSC:n tuottamia kansallisia palveluita, kuten Fairdata- ja PAS-palveluja. Kotimaassa verkostoihimme kuuluvat myös kansalliset tutkimusinfrastruktuurit, kuten ESS, SHARE, FIN- CLARIN ja FIRIPO.

Tampereen yliopisto on Tietoarkiston omistajaorganisaatio. Tampereen korkeakouluyhteisön tutkijat, opettajat ja opiskelijat sekä datanhallinnan asiantuntijat muodostavat merkittävän osan Tietoarkiston käyttäjäyhteisöstä. Yliopiston sisällä Tietoarkisto tekee tutkijoiden lisäksi yhteistyötä muun muassa kirjaston, IT-palveluiden ja hallinnon palveluiden kanssa. Tietoarkisto tuo korkeakouluyhteisöön datanhallinnan ja pitkäaikaissäilyttämisen asiantuntemusta sekä resursseja muun muassa EU-hankerahoituksen kautta.

Kaiken yhteistyön tavoitteena on parantaa tutkijoille tarjottavia palveluita, varmistaa arvokkaiden tutkimusaineistojen käytettävyys ja saatavuus nyt ja tulevaisuudessa, vahvistaa Tietoarkiston osaamista sekä välttää päällekkäistä työtä. Haluamme myös viedä hyviä suomalaisia datanhallinnan käytäntöjä maailmalle sekä edistää tutkimuksen vastuullista avoimuutta, käytäntöjen läpinäkyvyyttä sekä metadatan, datan ja palveluiden yhteentoimivuutta.

Lisätietoa:

Mari Kleemola
Kehittämispäällikkö, varajohtaja
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

17. maaliskuuta 2022

Kaksi vuotta koronaa mullisti tietoarkistotyön

Maaliskuun 13. vuonna 2020 on varmasti perjantai, jonka tietoarkistolaiset muistavat pitkään. Se oli viimeinen päivä toimistolla ennen etätyöjaksoa. Tuolloin emme voineet tietää, että kotikonttoreilla oltaisiin lähes jatkuvasti seuraavat pari vuotta. "Palasimme" lähityöhön maaliskuun toisella viikolla, mutta korona on muuttanut työelämäämme pysyvästi, väitän.

Suuri osa tietoarkistolaisista haluaa työskennellä jatkossakin pääasiassa etänä. Jo puolet on tehnyt hybridisopimuksen, jossa etänä ollaan enintään 16 päivää kuukaudessa. Tietoarkiston tiloihin meitä houkuttelee kollegoiden kohtaaminen ja yhteinen ideointi. Joillekuille työpisteen ergonomia on suurin syy matkustaa Tietoarkistoon. Työnteon vanhakantainen paikkasidonnaisuus on historiaa digitalisoituneessa työympäristössä, ja se on hyvä asia.

Työn ja työyhteisön monipaikkaisuus vaatii totuttelemista. Johtajana pohdin sitä, miten ylläpitäisimme ja säilyttäisimme yhteishengen ja yhteisen tekemisen tavat, jotka olivat yksi Tietoarkiston vahvuus ennen poikkeustilaa. En koe, että henki olisi oleellisesti muuttunut, eikä viitteitä muutoksesta näy myöskään työhyvinvointia mittaavissa kyselyissä. Riski lienee olemassa. Etenkin työsuhteen alussa työyhteisöön sisään pääseminen vaatii kohtaamista ja esihenkilöiltä myös ihmisten erilaisuuden havaitsemista ja hyväksymistä.

Omassa ja monen muunkin tietoarkistolaisen työarjessa viimeiset kaksi vuotta on ollut hyvin intensiivistä etäyhteistyötä kansainvälisten kumppanien kanssa. Siitä valtaosa oli hoitunut virtuaalisesti jo ennen koronakautta, mutta yhtä lailla kansainvälisessä kanssakäymisessäkin tarvitaan tapaamisia, joissa kokousten kahvitauolla tai lounaalla keskustellaan vapaammin ja kysellään lisätietoja epävirallisemmin. Kohtaamisia ja yhteistä ideointia kaivataan siis tälläkin saralla.

Sama pätee kansalliseen yhteistyöhön ehkä vielä enemmän. Tuntuu että kotimaassa monet yhteistyösuunnitelmat ja tapahtumat ovat olleet tauolla, odottamassa sitä, että taas saa ja uskaltaa matkustaa ja kokoontua. Omaan kalenteriini näitä on nyt alkanut varovasti putkahdella. Aika näyttää, miten suurelta osin kotimaiset kokoukset ja tapahtumat jäävät virtuaaliseen moodiin. Vapaamuotoista tietojen ja näkemysten vaihtoa tarvitaan, eikä se aina etänä luonnistu.

Mikä se mullistus tietoarkistotyössä siis on? Perustyötä tehdään hyvin samoilla menetelmillä koronasta riippumatta. Mullistus on paikkasidonnaisuudesta luopuminen. Tämä vaatii erilaista suunnitelmallisuutta, kuin mihin on totuttu ennen koronaa ja koronan aikana. Sitä pitää opetella ja siitä pitää kouluttaa. Hybridistä tulee varmasti keskeinen toimistotyön kehittämiskohde, ellei se sitä jo olekin.

Kuva: Max Pixel (CC0)

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

2. maaliskuuta 2022

Tietoarkisto ja CESSDA ERIC tukevat ukrainalaista yhteistyökumppania ja ukrainalaisia

Data-arkistojen maailmassa tulee harvoin eteen tehtäviä, joissa on otettava kantaa maailmanpolitiikkaan. Nyt sekin päivä on valitettavasti nähty.

CESSDA ERICin yleiskokouksen puheenjohtajana olen tänään lähettänyt puheenjohtajiston ja johtajan viestin entiselle venäläiselle yhteistyökumppanille ja tuenilmauksen ukrainalaiselle kumppanille. CESSDAn verkkosivulla oleva organisaatiolista ja kartta on päivitetty. Venäjää ei siellä enää ole.

Yhteistyö Ukrainan ja Venäjän kanssa ei ole ollut mitenkään vireätä. Toisaalta kumppanuuden kautta voi päätyä tarkkailija- tai täysjäseneksi CESSDAan. Siinä mielessä kannanotossa kyse on muustakin kuin symbolisesta tuenilmauksesta tai Venäjän toimien vastustamisesta.

CESSDAn kannanotto on julkaistu myös sen verkkosivuilla ja somekanavissa. Palveluntuottajat jäsenmaissa jakavat sanomaamme. Samalla pohdimme, voimmeko mitenkään auttaa ukrainalaista kumppaniamme suoraan. Yleisempää tukea ukrainalaisille jokainen voi antaa henkilökohtaisesti avustusjärjestöjen kautta. Jos voimia ja mahdollisuuksia on, kannustan tarjoutumaan myös avuksi niille, jotka Ukrainasta Suomeen asti päätyvät.

Helena Laaksonen
johtaja, Tietoarkisto
Chair, General Assembly of CESSDA ERIC
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

9. helmikuuta 2021

Love Data -viikko: Rakastamme tutkimusdataa joka viikko!

Nyt vietettävää Love Data -viikkoa voi sanoa jo perinteeksi, kun sitä on useamman vuoden ajan järjestetty ympäri maailmaa. Viikon tarkoituksena on muun muassa muistuttaa tutkimusdatan merkityksestä ja datanhallinnan tärkeydestä. Tietoarkisto on osallistunut datarakkauden ilosanoman levitykseen jo silloin, kun tapahtuman nimi oli vielä Love Your Data. Onhan leipälajimme data tai tutkimusaineistot, kuten me Tietoarkistossa useimmiten sanomme, vaikka määritelmällisesti termeillä onkin eroa.

Love Data -viikon kunniaksi ajattelin palata vanhaan, eli Love Your Dataan. Me Tietoarkistossa nimittäin rakastamme ja vaalimme muiden tutkimusaineistoja eli we love your data. Rakastamme ympäri vuoden, emme vain helmikuussa. Koronapandemian leimaama vuosi 2020 osoitti, että moni muukin on löytänyt toisten keräämän datan äärelle. Viime vuodesta tuli Tietoarkiston Ailan käyttäjämäärien perusteella aineistojen jatkokäytön huippuvuosi. Tänä vuonna kasvu on jatkunut kiivaana, ja aineistoja ladattiinkin tammikuussa selvästi enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Voidaan sanoa myös, että they love your data!

Koulutusta, tapahtumia ja verkkoviestintää pitkin vuotta

Tällä viikolla, mutta myös pitkin vuotta 2021, nostamme esiin erilaisia tutkimusaineistoja ja tutkimusaineistojen hallinnan tukea meillä ja muualla. Tietoarkisto julkaisee lyhyehköjä videoita tutkimusaineistojen käsittelyn ja hallinnan tueksi, koska pahin tallenteiden saavutettavuuden este, suomenkielisen automaattitekstityksen puute, on ratkaistu. Tietoarkiston näkökulma on tietenkin se, että aineistot kerätään ja käsitellään tutkimushankkeiden aikana niin, että ne saadaan lakien puitteissa tallentaa jatkokäyttöä varten ja pitkäaikaissaatavuus voidaan varmistaa. Tätä koskeva ohjeistus on jo tekstimuotoisena Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjassa.

Suunnitteilla on myös verkkotapahtumia. Koronatilanteen salliessa webinaarit muuttuvat syyskaudella kasvokkaisiksi kohtaamisiksi. Onneksi meillä on jo pitkä kokemus toiminnasta erilaisten etäkokoussovellusten kanssa, ja voimme joustavasti vaihtaa fyysisistä tapahtumista verkkoon. Toiseen suuntaan se onkin hankalampaa. Ensimmäisenä, runsaan kuukauden päästä, ohjelmassa on suomenkielinen webinaari Tietoarkisto ja CESSDAn palvelut. Siinä asiantuntijamme esittelevät CESSDAn aineistoluettelon uusia toimintoja ja sanastopalvelua sekä metadatatyötämme. Syyskuulle suunnittelemme perinteiseen tapaan Tietoarkistoseminaaria Ailan nimipäivänä. Teemaa ja sisältöä kehitellään kevään kuluessa.

Tapahtumien lisäksi on luvassa erilaisia verkkojulkaisuja, artikkeleja, blogeja ja herättelyä sosiaalisessa mediassa. Aiheina ovat muun muassa kestävän kehityksen tutkimukseen soveltuvat aineistot Tietoarkistossa ja Tietoarkiston strategiatyö, jota viime vuoden aikana teimme yhdessä valtakunnallisen neuvottelukuntamme kanssa. Teemasivujen kattavuutta kestävän kehityksen näkökulmasta on juuri parannettu uudella teemasivulla kuluttamisen, innovaatioiden ja teollisuuden tutkimiseen soveltuvista aineistoista. Kaikkiaan eriaiheisia teemasivuja on 26.

Tällä viikolla (ja tulevillakin viikoilla) toivon, että te tutkimusaineistojen hallitsijat uskotte oman aineistonne arvoon ja olette valmiita julkaisemaan sen tiedeyhteisölle samalla ylpeydellä kuin muutkin tutkimustuotoksenne. Love Your Data!

Lisätietoa:

» Love Data Week 2021 - International Events
» Aineistoja teemoittain
» Aineistonhallinnan käsikirja

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi