Näytetään tekstit, joissa on tunniste aineistot teemoittain. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aineistot teemoittain. Näytä kaikki tekstit

9. helmikuuta 2021

Love Data -viikko: Rakastamme tutkimusdataa joka viikko!

Nyt vietettävää Love Data -viikkoa voi sanoa jo perinteeksi, kun sitä on useamman vuoden ajan järjestetty ympäri maailmaa. Viikon tarkoituksena on muun muassa muistuttaa tutkimusdatan merkityksestä ja datanhallinnan tärkeydestä. Tietoarkisto on osallistunut datarakkauden ilosanoman levitykseen jo silloin, kun tapahtuman nimi oli vielä Love Your Data. Onhan leipälajimme data tai tutkimusaineistot, kuten me Tietoarkistossa useimmiten sanomme, vaikka määritelmällisesti termeillä onkin eroa.

Love Data -viikon kunniaksi ajattelin palata vanhaan, eli Love Your Dataan. Me Tietoarkistossa nimittäin rakastamme ja vaalimme muiden tutkimusaineistoja eli we love your data. Rakastamme ympäri vuoden, emme vain helmikuussa. Koronapandemian leimaama vuosi 2020 osoitti, että moni muukin on löytänyt toisten keräämän datan äärelle. Viime vuodesta tuli Tietoarkiston Ailan käyttäjämäärien perusteella aineistojen jatkokäytön huippuvuosi. Tänä vuonna kasvu on jatkunut kiivaana, ja aineistoja ladattiinkin tammikuussa selvästi enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Voidaan sanoa myös, että they love your data!

Koulutusta, tapahtumia ja verkkoviestintää pitkin vuotta

Tällä viikolla, mutta myös pitkin vuotta 2021, nostamme esiin erilaisia tutkimusaineistoja ja tutkimusaineistojen hallinnan tukea meillä ja muualla. Tietoarkisto julkaisee lyhyehköjä videoita tutkimusaineistojen käsittelyn ja hallinnan tueksi, koska pahin tallenteiden saavutettavuuden este, suomenkielisen automaattitekstityksen puute, on ratkaistu. Tietoarkiston näkökulma on tietenkin se, että aineistot kerätään ja käsitellään tutkimushankkeiden aikana niin, että ne saadaan lakien puitteissa tallentaa jatkokäyttöä varten ja pitkäaikaissaatavuus voidaan varmistaa. Tätä koskeva ohjeistus on jo tekstimuotoisena Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjassa.

Suunnitteilla on myös verkkotapahtumia. Koronatilanteen salliessa webinaarit muuttuvat syyskaudella kasvokkaisiksi kohtaamisiksi. Onneksi meillä on jo pitkä kokemus toiminnasta erilaisten etäkokoussovellusten kanssa, ja voimme joustavasti vaihtaa fyysisistä tapahtumista verkkoon. Toiseen suuntaan se onkin hankalampaa. Ensimmäisenä, runsaan kuukauden päästä, ohjelmassa on suomenkielinen webinaari Tietoarkisto ja CESSDAn palvelut. Siinä asiantuntijamme esittelevät CESSDAn aineistoluettelon uusia toimintoja ja sanastopalvelua sekä metadatatyötämme. Syyskuulle suunnittelemme perinteiseen tapaan Tietoarkistoseminaaria Ailan nimipäivänä. Teemaa ja sisältöä kehitellään kevään kuluessa.

Tapahtumien lisäksi on luvassa erilaisia verkkojulkaisuja, artikkeleja, blogeja ja herättelyä sosiaalisessa mediassa. Aiheina ovat muun muassa kestävän kehityksen tutkimukseen soveltuvat aineistot Tietoarkistossa ja Tietoarkiston strategiatyö, jota viime vuoden aikana teimme yhdessä valtakunnallisen neuvottelukuntamme kanssa. Teemasivujen kattavuutta kestävän kehityksen näkökulmasta on juuri parannettu uudella teemasivulla kuluttamisen, innovaatioiden ja teollisuuden tutkimiseen soveltuvista aineistoista. Kaikkiaan eriaiheisia teemasivuja on 26.

Tällä viikolla (ja tulevillakin viikoilla) toivon, että te tutkimusaineistojen hallitsijat uskotte oman aineistonne arvoon ja olette valmiita julkaisemaan sen tiedeyhteisölle samalla ylpeydellä kuin muutkin tutkimustuotoksenne. Love Your Data!

Lisätietoa:

» Love Data Week 2021 - International Events
» Aineistoja teemoittain
» Aineistonhallinnan käsikirja

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

13. helmikuuta 2017

Teema tiedossa, mutta aineisto hakusessa (ja mieli maassa)?

Tietoarkisto on uudistanut aineistovarantoaan esitteleviä teemasivuja. Aineistoja teemoittain -sivuilta löytyy nyt päivitetty kattaus hyvinvointia ja ihmissuhteita, kuntia, köyhyyttä, lapsia, lapsuutta ja perhettä, liikuntaa ja urheilua, maahanmuuttoa, ulkomaalaisia ja rasismia, median tutkimusta, nuorisotutkimusta, terveyttä, työelämän tutkimusta, uskontoa, uskonnollisuutta ja kirkkoja, vaaleja, vanhuutta ja vanhenemista sekä ympäristöä ja energiaa luotaavia aineistovinkkejä. Ja lisää on luvassa. Aivan uusiksi teemakokonaisuuksiksi ovat lähiaikoina tulossa ainakin seksuaalisuus sekä alkoholi ja muut päihteet.

(Älä huoli. Asioilla on taipumus järjestyä. Etsi, pyydä ja ota vastaan apua!) Tietoarkisto neuvoo ja auttaa muun muassa tutkimusaineistojen haussa ja käytössä. Pääpaino on Tietoarkiston kotimaisissa tutkimusaineistoissa, mutta ohjaamme myös ulkomaisten aineistojen lähteille.

Ensimmäiset teemasivumme syntyivät aikoinaan vastauksena asiakkaidemme toiveisiin, tietopalveluna. Meitä pyydettiin seminaareihin ja opintojaksoille esittelemään tutkimusaineistojamme esimerkiksi nuorisotutkimuksen ja työelämän tutkimuksen saroilta. Sinäkin voit vinkata uusia teemasivu-aihioita! Ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Aineistoja teemoittain -sivut auttavat opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita löytämään nopeammin ja helpommin eri aihe-alueisiin liittyviä tutkimusaineistoja. Uusimmat aineistot poimitaan teemasivuille automaattisesti aineistovarannostamme asiasanojen perusteella. Tietoarkistoon tallennettavien tutkimusaineistojen sisältö kuvaillaan kattavasti muun muassa lukuisilla laajasti käytetyillä sanastoilla ja luokituksilla. Suomenkielisten aineistojemme asiasanoituksessa käytämme Yleistä suomalaista asiasanastoa. Tietoarkistolaiset nostavat teemasivuilla uusien aineistojen ohella esiin myös aihe-aluetta kartoittavia aineistosarjoja ja yksittäisiä, tutustumisen arvoisia aineistoja. Tutustu siis niihin!

Teemasivut ovat yksi portti laajaan aineistovarantoomme. Avaa portti ja astu sisään.

Linkkejä ja lisätietoa:
» Aineistoja teemoittain
» Tietoarkiston tietopalvelu
» Yleinen suomalainen asiasanasto
» Yhteystiedot

Hannele Keckman-Koivuniemi
Tietopalvelupäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi