Tietoarkisto monitieteisessä COVID-19-dataportaalissa

Kukapa tiesi vuoden 2019 lopulla, mitä tuleman piti, kun uutiset uudesta viruksesta kantautuivat korviimme. Virus sai nimen COVID-19 ja pian olivat asiat sekaisin ympäri maailman. Uusi virus käynnisti myös monitieteisen tutkimusaallon. Dataa kerättiin, ja kerätään yhä, niin itse viruksesta ja sen aiheuttamasta sairaudesta kuin myös viruksen torjuntaan liittyvistä toimista ja toimien vaikutuksesta sekä viruksen leviämiseen että yksilöihin ja yhteiskuntaan. COVID-19-viruksen vaikutukset ovat olleet hyvin monitahoisia. Jotta niitä voitaisiin tutkia myös näin jälkikäteen, tarvitaan tietoa siitä, mitä datoja aiheesta on kerätty. Tähän tarpeeseen vastaa monitieteinen COVID-19 dataportaali.

Tietoarkistolla oli keskeinen rooli yhteiskuntatieteellisten ja humanististen tutkimusaineistojen tuomisessa osaksi COVID-19-dataportaalia. Näiden tieteenalojen ensimmäiseksi lähteeksi valikoitui CESSDAn datakatalogi, jossa on tarjolla runsaasti rikasta ja laadukasta yhteiskuntatieteellisten tutkimusaineistojen metadataa Tietoarkiston ohjelmoiman OAI-PMH rajapinnan kautta. Vaikka metatiedot ja rajapinta olivat jo valmiita, vaati metatietojen saaminen COVID-19-dataportaaliin runsaasti työtä.

CESSDAn datakatalogi sisältää monipuolisesti erilaisia yhteiskuntatieteellisiä ja humanistisia teemoja käsittelevien aineistojen metatietoja kuten kaikki Tietoarkiston aineistojen metatiedot. Tämän vuoksi piti ensiksi valita COVID-19-dataportaaliin sopivat aineistot. Tähän tarkoitukseen otettiin käyttöön DSpace-repositoriosovellus, jonka kreikkalainen National Centre for Social Research (EKKE) asensi Barcelona Supercomputing Centerin (BSC) tarjoamalle palvelimelle. DSpace käyttää hakuihin Apache Solr -ohjelmistoa, joka tukee monenlaisia tehokkaita hakuja. EKKE haravoi DSpaceen kaiken CESSDAn datakatalogin sisältämän metadatan ja lisäsi rajapinnan, jonka avulla hakuja voi tehdä koneellisesti saaden tulokseksi linkin alkuperäiseen metadataan OAI-PMH-rajapinnassa.

Tietoarkisto sovitti CESSDAn datakatalogin DDI Codebook 2.5 -muotoisen metadatan COVID-19-dataportaalin käyttämään OmicsDI-formaattiin ja tuotti metatietojen muuntamiseen XSLT-tiedoston. Tietoarkisto kehitti sovelluksen, joka käyttää edellä mainittuja rajapintoja ja XSLT-tiedostoa, jotta valittujen aineistojen metadatat saadaan halutussa muodossa COVID-19-dataportaaliin. "Social Science & Humanities"-osion ensimmäinen versio julkaistiin COVID-19-dataportaalissa viime vuoden lokakuussa. Näitä prosesseja, hakuja ja sovelluksia kehitetään edelleen ja työn alla on myös uusien metadatalähteiden lisääminen. Seuraavana vuorossa on European University Instituten (EUI) COVID-19 Social Sciences Data Portal.

COVID-19-dataportaali on monitieteisyydessään ainutlaatuinen ikkuna pandemiaan. Tietoarkisto oli ensimmäisiä suomalaisia organisaatioita, joiden tutkimusaineistot olivat löydettävissä COVID-19-dataportaalin kautta. Arkistoimalla korona-aiheisen tutkimusaineistosi Tietoarkistoon, sinunkin datasi saa kansainvälistä näkyvyyttä COVID-19-dataportaalin kautta.

Lisätietoa:

• COVID-19-dataportaali
• CESSDAn datakatalogi
• EKKE
• EUI COVID-19 Social Sciences Data Portal

Katja Moilanen
erityisasiantuntija

Markus Tuominen
IT-asiantuntija

etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

Datarakkautta ilmassa ja tutkimusaineistojen jatkokäyttö huipussaan

Love Data -viikko¹ on taas käsillä. Teemana tänään ystävänpäivänä alkavalla viikolla on ”data kuuluu kaikille!” (Data is for everyone). Meillä Tietoarkistossa huolehditaan tänne tallennetun tutkimusdatan saatavuudesta. Saatavuus-sana pitää sisällään sekä säilytyksen että datan löydettävyyden ja pääsyn siihen.

Kaikki aineisto ei ole kuitenkaan kokonaan kaikkien saatavilla. Käyttöehdot rajoittavat jatkokäyttäjien piiriä. Toisaalta Tietoarkiston julkaisemista aineistoista on avoimesti saatavilla niin paljon yksityiskohtaista kuvailutietoa, että ihan jokainen voi halutessaan saada hyvän käsityksen vaikkapa siitä, suhtautuvatko ihmiset epäilevästi kaikkiin uutisiin valeuutisten takia³. Asia selviää Kirkon tutkimuskeskuksen Suomalaisten henkinen kriisinkestävyys -aineiston muuttujakuvailusta, vaikka varsinaisen datan voi saada vain tutkimukseen, opetukseen tai opiskeluun.

Tietoarkiston aineistoluettelon noin 1700 aineistosta on vapaasti saatavilla 109 aineistoa. Nämä aineistot voi ladata rekisteröitymättä, ja niitä voi käyttää mihin tahansa haluamaansa lailliseen tarkoitukseen Creative Commons -lisenssillä . Lähde on silti mainittava ja merkittävä tehdyt muutokset. Aiemmin lataajilta pyydettiin tieto käyttötarkoituksesta ja sähköpostiosoite tilastointia varten. Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssiä³ aloimme käyttää vuoden 2020 joulukuussa.

Vapaasti käytettävien aineistojen määrä on alle kymmenesosa kaikista Tietoarkiston aineistoista, mutta niitä ladataan eniten. Kaksi kulunutta koronavuotta ovat olleet arkistoitujen aineistojen jatkokäytössä huiman kasvun aikaa. Vuoden 2021 kasvua vauhditti mainittu lisenssimuutos. Kyseisten aineistojen latausmäärä kasvoi yli tuhannella vuodessa. Aineistojen käyttötilastojen muutoksia on julkaistu Tietoarkiston tiedotteessa⁴. Kulunut tammikuu 2022 on jälleen kaikkien aikojen vilkkain tammikuu ainakin aineistojen latausten perusteella.

Vaikka data kuuluu kaikille ja suuret aineistojen latausmäärät ilahduttavat, Tietoarkisto on ensisijaisesti tutkimuksen tuki-infrastruktuuri. Aineistot ovat niin avoimia kuin ne voivat olla, ja rajoituksille on perusteet. Meidän on tavoiteltava paitsi suuria käyttäjämääriä, myös huolehdittava aineiston soveltuvuudesta tutkimustarkoituksiin. Tavoitteet eivät aina kohtaa, mutta datan sisältämä tieto kuuluu kaikille, olipa pääsy siihen avointa tai ei.

Iloista Love Data -viikkoa! Lataa dataa Ailasta!

Lisätietoa:

¹ Join us for Love Data Week 2022! “Data is for everyone” starts February 14.
² Kirkon tutkimuskeskus: Suomalaisten henkinen kriisinkestävyys II 2020 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2021-09-14). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3509. Muuttuja [q3_3].
³ Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
⁴ Aineistojen käyttö kasvoi huimasti myös toisena koronavuonna: latausten kärjessä avoimesti lisensoidut datat

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

Tietoarkiston kehittämä Kuha2 edistää eurooppalaisten aineistojen löydettävyyttä

Kuha2 on yhteiskuntatieteellisten aineistokuvailujen jakamiseen tarkoitettu sovelluskokonaisuus. Sen käyttäjiä ovat muisti- ja tutkimusorganisaatiot, jotka haluavat saattaa koneluettavat aineistokuvailunsa toisten osapuolten hyödynnettäväksi käyttäen datan automaattista keräämistä eli harvestointia. Tämä edistää aineistojen näkyvyyttä ja löydettävyyttä, vahvistaa organisaatioiden välistä yhteistyötä ja parantaa kuvailukäytäntöjä.

Kuha2 koostuu useasta palvelinsovelluksesta ja asiakasohjelmasta. Se tukee OAI-PMH- ja OSMH¹ -rajapintamäärityksiä. Kuha2-kehitystyö käynnistyi alkuvuodesta 2017 osana CESSDA SaW -hanketta. Hankkeen päämäärä oli tukea uusia ja kehittyviä CESSDA-arkistoja teknisten ratkaisujen löytämisessä, hyödyntämisessä ja kehittämisessä. Loppuvuodesta 2017 Kuha2 julkaistiin avoimena lähdekoodina. Tämän ensimmäisen tuotantokäyttöön soveltuvan version käyttö ja laajentaminen oli kattavasti dokumentoitu. Sovellus oli käytettävissä ilman laajaa teknistä osaamista, ja seurasi siten SaW-projektin tavoitetta. Ohjelman aktiivinen kehitystyö jatkuu edelleen. Ylläpidon lisäksi sovellus saa uusia toiminnallisia ominaisuuksia. Näistä viimeisimpänä julkaistiin tuki EAD3-formaatille tammikuussa 2020.

Aktiivinen kehitys luo puitteet käytön laajentumiselle

Tietoarkisto kehitti alkuperäisen Kuhan vuonna 2014 aineistojensa kuvailutietojen viemiseksi Finna-hakupalveluun OAI-PMH rajapinnan kautta. Vuonna 2016 Tietoarkistossa kehitettiin OSMH-rajapintamääritystä hyödyntävä Omicrops-palvelinsovellus. Kuha2 syntyi ajatuksesta luoda yksi yhtenäinen taustapalvelu tarjoilemaan sisältöä molempien rajapintojen tarpeisiin. Kokonaisuus purettiin pienempiin osiin mikropalveluarkkitehtuuria soveltamalla. Jokaisesta tehtävästä syntyi itsenäinen prosessi, joka keskustelee toisten prosessien kanssa standardoituja rajapintoja käyttäen.

CESSDA lanseerasi vuonna 2018 CESSDA Data Catalogue (CDC) -hakupalvelun, jonka on tarkoitus sisältää mahdollisimman monen CESSDAn palveluntuottajan aineistokuvailut. Se haravoi palveluntuottajien OAI-PMH-rajapintoja. Liittyäkseen CDC:hen palveluntuottaja tarvitsee hakupalvelun kanssa yhteensopivan kuvailuformaatin ja avoimen OAI-PMH-rajapinnan, jonka kautta kuvailut tarjotaan harvestoitavaksi. Kuha2 tukee sekä OAI-PMH-rajapintamääritystä että CDC:n käyttämää DDI2-formaattia. Tiivis yhteistyö Tietoarkiston ja CESSDAn välillä varmisti Kuha2:n yhteensopivuuden CESSDA Data Cataloguen kanssa.

CESSDA harvestoi palvelutuottajien tarjoman metadatan Kuha2-rajapintojen kautta avoimeen yhteisluetteloonsa.

DDI-standardia käytetään yhteiskuntatieteellisissä tietoarkistoissa datan kuvailuun. Standardista on yleisessä käytössä kolme eri versiota. Jotta Kuha2-sovellus toisi hyötyä myös muita versioita käyttäville organisaatioille, kehitimme tuontitoiminnallisuuteen tuen myös DDI1 ja DDI3 versioille. Tämän tuen ja CESSDA Data Cataloguen myötä Kuha2 on käytössä myös Tietoarkiston ulkopuolella. Tiedossamme on kolme muuta CESSDA-arkistoa, jotka hyödyntävät Kuha2-sovellusta omassa organisaatiossaan. Tietoarkisto on tarjonnut näille käyttöönottotukea sekä räätälöinyt asiakasohjelmaa siten, että käyttäjien metadatakuvailut tulkitaan sovelluksessa oikein. Kuha2:n käytön yleistymisen myötä CESSDA on saanut hakupalvelunsa piiriin uusia organisaatioita.

Käyttäjilleen Kuha2 tarjoaa helppokäyttöisen, avoimen, dokumentoidun ja tuotantovalmiin sovelluksen helpottamaan liittymistä CESSDAn hakupalveluun tai muihin vastaaviin harvestointia hyödyntäviin palveluihin. Käytön laajentumisen myötä virheraportteja ja toiveita uusille ominaisuuksille saadaan myös oman organisaation ulkopuolelta. Tietoarkistolla on valmiudet vastaanottaa ja katselmoida sovelluksen lähdekoodin muutoksia, sekä mahdollisesti liittää niitä osaksi sovellusta.

Avoimuuden periaatteet Tietoarkiston toiminnassa

Yhteistyö eri toimijoiden kesken edistää aineistojen löydettävyyttä ja käyttöä. Avoimet rajapinnat saattavat aineistojen kuvailut kaikkien hyödynnettäviksi ja mahdollistavat niiden soveltamisen yhä uusiin käyttötarkoituksiin. Avoin lähdekoodi vapauttaa käyttäjät teknologia- ja toimittajariippuvuuksilta, parantaa tietoturvan tasoa, helpottaa laadunvarmistusta ja saattaa ideat ja toteutukset kaikkien hyödynnettäviksi. Näitä työkaluja käyttäen Tietoarkisto toimii kansainvälisellä kentällä edistäen osaltaan teknologisten ratkaisujen kehittämistä ja tieteen avoimuutta.

Lisätietoa:

» Kuha2-dokumentaatio

Toni Sissala
sovelluskehittäjä
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

¹OSMH (Open Source Metadata Harvester) on CESSDAn kehittämä metadatan harvestointiprotokolla.

Tämä blogikirjoitus on luettavissa myös englanniksi:
FSD's Kuha2 software improves discoverability of European research data.

FSD’s Kuha2 software improves discoverability of European research data

Kuha2 is a collection of applications intended for sharing descriptive social science metadata. It is targeted at cultural memory and research organisations that aim to make their data descriptions accessible for other parties in a machine-readable format by using automatic collection of data, in other words harvesting. This improves the visibility and findability of research data, strengthens cooperation between organisations and enhances the practices of data description.

The Kuha2 software consists of multiple server applications and a client application, and it supports OAI-PMH and OSMH application programming interfaces (APIs). The development of the Kuha2 software began in early 2017 as part of the CESSDA SaW project. The aim of the project was to support new and aspiring CESSDA archives in finding, utilising and developing technical solutions. At the end of 2017, Kuha2 was published as open-source software. The use and expansion of this first version that was suitable for production use was extensively documented. Kuha2 adhered to the aims of the SaW project in that no extensive technical knowledge was required to be able to use the software. Active development of the software is still in progress. In addition to software maintenance, new functional features are continuously added. For example, support for EAD3 format was released in January 2020.

Active development establishes the conditions for extensive use

FSD developed the original Kuha in 2014 for the purpose of transferring descriptive metadata to Finna, a search service that provides information from Finnish archives, libraries and museums, by using OAI-PMH protocol. In 2016, FSD developed the Omicrops server application that utilises OSMH protocol. Kuha2 was born from the idea to create one unified background service that would provide content for the needs of both APIs. The unified entity was dismantled into smaller parts by adapting microservice architecture. Each task became an independent process which communicates with other processes by using standardised APIs.

In 2018, CESSDA launched the CESSDA Data Catalogue (CDC) search service that aims to include descriptive metadata from as many CESSDA service providers as possible. It scrapes data from service providers using the OAI-PMH API. In order to integrate to CDC, the service provider needs a data description format compatible with the search service as well as an open OAI-PMH API that serves descriptive metadata for harvesting. Kuha2 supports both the OAI-PMH protocol and the DDI2 format used by CDC. Close cooperation between FSD and CESSDA ensured the compatibility of Kuha2 with the CESSDA Data Catalogue.

CESSDA harvests metadata provided by service providers to its open Data Catalogue via Kuha2-APIs.

The DDI standard is used in social science data archives for data description. In common practice, three different versions of the standard are in use. To benefit a larger group of organisations, Kuha2's import functionality was enhanced to support the DDI1 and DDI3 versions in addition to DDI2, which is used by FSD. Due to extensive support for DDI and the traction gained by CESSDA Data Catalogue, Kuha2 is in use outside FSD as well. To our knowledge, three other CESSDA archives utilise the Kuha2 software in their organisations. FSD has offered them support in getting started and customised the client application so that the users' descriptive metadata are interpreted correctly by the software. As the use of Kuha2 has become more common, CESSDA has gained new organisations as service providers for the CDC.

For its users, Kuha2 provides an easy-to-use, open, documented and production-ready software to facilitate joining the CESSDA search service or other corresponding services that utilise harvesting. With the expansion of use, error reports and requests for new features come in from outside our own organisation as well. FSD is prepared to receive and review source code changes, and possibly merge them as part of the software.

The principles of openness in FSD operation

Cooperation with different actors advances the discoverability and use of research data. Open APIs make descriptive metadata accessible to anyone and promotes reuse for new purposes. Open-source software allows its users to detach themselves from dependencies on technological solutions and product suppliers. It also improves the level of data security, makes quality assurance easier, and brings ideas and applications accessible for everyone. Using the aforementioned tools, FSD operates in an international field, advancing the development of technological solutions and open science.

More information:

» Kuha2 Documentation on Read the Docs

Toni Sissala
Software Developer
firstname.surename [at] tuni.fi

¹OSMH (Open Source Metadata Harvester) is a harvesting protocol developed by CESSDA.

This blog entry is also available in Finnish:
Tietoarkiston kehittämä Kuha2 edistää eurooppalaisten aineistojen löydettävyyttä.

Anonymisointi luontevaksi osaksi tutkimusprosessia

Aineistonhallinta vaatii tutkijalta entistä enemmän osaamista. Tutkijan tulisi opiskella muuttuneet tietosuojakäytänteet ja toisaalta pitäisi pystyä vastaamaan myös datan avoimuuden haasteeseen. Usein aineiston arkistoiminen jatkokäyttöön on mahdollista vain anonyyminä. Anonymisoinnin osaaminen ja resursointi nousevat tässä vaiheessa keskeiseen asemaan. Tutkijoiden näkökulmasta lisävaatimukset eivät ole aina mieluisia, sillä usein anonymisointiin ei ole varattu aikaa ja toisaalta ei ole myöskään tietoa, miten aineisto saatetaan anonyymiksi. Jonkin pitää muuttua, mutta miten?

Mieti anonymisointia jo tutkimusprosessin alussa

Uudet vaatimukset otetaan haltuun muuttamalla käsitystä anonymisoinnista ja kasvattamalla anonymisoinnin osaamista. Tästä lähtien tutkimusprojekteissa tulee jo alkuvaiheessa resursoida anonymisoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen. Käsitys siitä, että anonymisointi on jotain, jota tehdään vain aineistonkeruuvaiheessa poistamalla suorat tunnisteet tai tutkimusprosessin loppuvaiheessa ennen arkistointia, tulisi heittää romukoppaan.

Ensinnäkään anonymisointi ei ole vain suorien tunnisteiden poistamista, vaan vaatii laajemman aineiston sisällön tarkastelun ja tietojen suhteuttamisen ulkopuolelta saataviin tietoihin. Anonymisoinnissa pyritään ymmärtämään, minkä tiedon poistaminen on tarpeellista, ja miten tietojen poistaminen vaikuttaa aineiston käytettävyyteen. Toiseksi anonymisointia tulee miettiä jo tutkimusprosessin alussa, sillä henkilötiedot tulee kerätä tietosuoja-asetuksen minimoinnin periaatteen mukaan eli keräämällä vain tutkimuksen kannalta tarpeellisia tietoja. Henkilötietojen keruun huolellisella suunnittelulla voi vähentää oleellisesti anonymisointiin myöhemmin kuluvaa aikaa.

Miten kerättäviä tietoja voi minimoida?

Määrällisissä aineistonkeruissa anonymisointia vaativien tietojen keruuta pystyy minimoimaan tehokkaasti välttämällä avokysymyksiä, joiden sisältöä tutkija ei voi kontrolloida. Kannattaa välttää myös kysymyksiä, joiden perusteella vastaajasta paljastuu kohdejoukkoon nähden harvinaisia tietoja. Tietoja suositellaan kerättäväksi valmiiksi luokiteltuna, niin että kysytään esimerkiksi yksittäisen harrastuksen sijaan harrastustyyppiä. Kirjoitettavan avovastauksen "pelaan jalkapalloa Äänekosken Huimassa" sijaan vastaaja voi valita esimerkiksi luokitellun arvon "palloilulajit", eikä tutkijan tarvitse anonymisoida paikkakuntaa ja seuraa. Erityisesti taustatietojen kysyminen luokiteltuna ehkäisee oleellisesti myöhäisempää anonymisointitarvetta niin kvalitatiivisissa kuin kvantitatiivisissa aineistoissa.

Laadullisissa aineistoissa sisällön etukäteen rajoittaminen on hankalampaa, mutta sitä voi helpottaa muutaman hyödyllisen vinkin avulla. Esimerkiksi haastatteluissa ja kirjoitusaineistoissa haastateltavien taustatiedot kannattaa kerätä strukturoituna, henkilöiden vapaamuotoisten esittelyjen sijaan. Haastattelun aluksi haastattelija voi esimerkiksi pyytää iän, ammatin ja lasten lukumäärän luokiteltuna. Haastateltavia voi myös muistuttaa aluksi ystävällisesti, jos haastattelun luonne antaa siihen mahdollisuuden, että he eivät kertoisi ihmisten oikeita nimiä tai muita tarkkoja tietoja. Tutkija voi myös välttää liian yksityiskohtaista tietoa tuottavien kysymysten esittämisen.

Yleisimmät ongelmat anonymisoinnissa

Koska anonymisointiin ei ole valmiina kaikkiin aineistoihin sopivia ohjeistuksia, se voidaan kokea haasteellisena. Usein ongelmana on hahmottaa, mitä tietoja tulee anonymisoida ja mitä tietoja voidaan jättää. Tutkija saattaa myös ajatella, ettei sensitiivistä aineistoa voi saattaa anonyymiksi. Anonymisoinnin jälkeen tutkijan mieleen voi hiipiä myös pelko siitä, onko aineistoa anonymisoitu tarpeeksi.

Ensinnäkin tulee muistaa, että aineiston sensitiivisyys ei ole lähtökohtaisesti este aineiston anonymisoinnille ja jakamiselle. Sensitiivisen aineiston anonymisointi voidaan suunnitella samalla tavoin kuin ei-sensitiivisiä tietoja sisältävän aineiston. Merkityksellisintä on henkilöistä saatavien taustatietojen ja muiden aineiston sisältämien tietojen karkeistaminen tai poisto tasolle, josta yksittäisiä henkilöitä ei pysty tunnistamaan. Sensitiivisen aineiston anonymisointi voi kuitenkin olla haasteellista, sillä aineiston luonteen vuoksi rajoitettavia tietoja voi olla paljon.

Anonymisointitarpeen hahmottamisen helpottamiseen tarvitaan ohjeistusta ja tarve konkreettisille anonymisointiohjeille on suuri. Ennen anonymisoinnin ohjeistus keskittyi usein anonymisoinnin menetelmien, kuten karkeistuksen ja luokitteluiden, esittämiseen, ei anonymisointipäätösten tekemisestä ohjeistamiseen. Ohjeistuksen tarpeeseen vastatakseen Tietoarkisto on päivittänyt anonymisoinnin ohjeistuksiaan viimeksi viime kuussa. Ohjeistuksiin lisättiin erityisesti tukea anonymisoinnin suunnitteluun. Ohjeista löytyy nyt myös havainnollistavia esimerkkejä ja mallipohjia anonymisointisuunnitelman tekoon.

Anonymisoinnin tarpeen hahmottaminen

Kun haluaa anonymisoida oman tutkimusaineistonsa, sille kannattaa tehdä anonymisointisuunnitelma, josta käy ilmi tunnisteellisuuden kannalta tärkeimmät aineiston tiedot ja tehdyt anonymisointipäätökset ja -toimet. Anonymisoitavien tietojen hahmottamiseen auttaa seuraavien tärkeimpien asioiden muistaminen ja tarkastelu:

• Suorat tunnisteet poistetaan aina!
• Keitä ja mitä tutkit? Henkilöiden tunnistettavuus riippuu paljon tavoitellun kohdejoukon määrästä ja tutkittavasta ilmiöstä. Mitä pienempi kohdejoukko ja mitä enemmän heistä on saatavilla tietoa, sitä vähemmän yksityiskohtaista tietoa henkilöistä voidaan jättää aineistoon.
• Anonymisoinnissa pyritään eroon harvinaisista tiedoista, joiden perusteella yksittäinen henkilö tai rypäs on tunnistettavissa. Anonymisoitavia tietoja pohditaan aina suhteessa tutkimuksen perusjoukkoon. Tieto on harvinainen vain, jos ominaisuus on harvinainen kohdejoukossa. Pienet jakaumat eivät ole näin yksiselitteisesti harvinaista tietoa. Harvinaistakaan tietoa ei tarvitse anonymisoida, jos tietoa henkilöstä ei voida saada selville.
• Pohdi, voiko henkilö olla tunnistettavissa yhdistämällä aineiston tietoja toisiinsa. Pohdi myös, mitä tietoja tutkittavista voi olla saatavilla ulkoisista lähteistä, kuten sosiaalisesta mediasta, ja voiko tietoja yhdistää datan sisältämiin tietoihin. Esimerkiksi LinkedInissä on useamman suomalaisen koulutus- ja työhistoria julkisesti nähtävillä.
• Sensitiivisten tietojen anonymisointi on tarpeellista, mikäli niiden perusteella voi tunnistaa tai päätellä yksittäisen henkilön tai henkilöitä. Jos sensitiivisten asiasisältöjen tutkiminen on tutkimuksen kannalta keskeistä, tietoja ei tietenkään poisteta, vaan aineisto pyritään tekemään anonyymiksi muita henkilöihin viittaavia tietoja poistamalla.
• Jos aineisto vaatii anonymisointia, se voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Pyri poistamaan tietoja, jotka ovat vähemmän tärkeitä tutkimusilmiön kannalta ja säilyttämään tärkeimmät taustatiedot. Esimerkiksi, jos kuntatasoinen muuttuja aluetietona on tutkimuksen kannalta merkityksellinen, anonymisointia voi tehdä esimerkiksi vastaajan perhe- tai tulotietoihin.

Lisätietoa ja tarkemmat ohjeet löydät Tietoarkiston aineistonhallinnan käsikirjasta.

Anonymisoinnin kartoittamisen jälkeen voi jopa olla että anonymisointia ei välttämättä tarvitsekaan tehdä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi väestötutkimuksissa, joissa aluemuuttuja on kerätty vain maakunnan tasolla ja muiden tietojen perusteella henkilöt eivät ole yksilöitävissä tai liitettävissä harvinaisiin ryhmiin. Anonymisointisuunnitelman tekeminen on siis suositeltavaa, jotta tutkimusprosessin aikana aineistoa tulee tarkasteltua kerran yksinomaan tunnisteellisuuden näkökulmasta. Lisäksi suunnitelma toimii hyvänä dokumentaationa aineistoille tunnisteellisuussyistä tehdyistä muutoksista, mikäli aineisto luovutetaan jatkokäyttöön.

Et ole anonymisointipulmiesi kanssa yksin

Anonymisoinnin riittävyys on yleinen tutkijoiden huoli, ja se on hyvin ymmärrettävää. Tulee kuitenkin muistaa, että anonyymiksi voidaan määritellä aineisto, josta ei kohtuullisen todennäköisesti käytettävissä olevin keinoin voi tunnistaa tai päätellä henkilöitä. On jo paljon, että aineiston anonymiteettiä ja henkilöiden paljastumisriskiä on pohdittu ja se on kirjattu anonymisointisuunnitelmaan. Lisäksi on hyvä muistaa, että aineistolle voidaan tehdä lisäanonymisointia myöhemminkin. Aineistolle tulee tehdä säännöllisesti jäännösriskin arviointi, jossa tarkastellaan anonymiteettiä uudelleen. Se on tarpeellista tiedon lisääntymisen ja tekniikan kehittymisen vuoksi.

Tavoitteet anonymisoinnin käsitysten muuttamisesta ja osaamisen levittämisestä ovat alkuvaiheessa. Toivomme, että anonymisointi nähdään mahdollisuutena lisätä tieteen avoimuutta ja luotettavuutta. Asiasta tarvitaan myös keskustelua ja näkemyksiä. Otamme niitä mielellämme vastaan täällä Tietoarkistossa!

Annika Sallinen
tietopalveluasiantuntija
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

Tutkimusetiikan ja tietosuojan välisestä suhteesta

Etiikalla ja tietosuojalla on läheinen suhde, joka ulottuu tietosuojan alkuaikoihin. Tietosuoja kehittyi tietojenkäsittelyn mahdollisuuksien lisääntyessä. Ruotsin vuoden 1973 Datalagin (1973:289) valmistelu aloitettiin 60-luvulla. Sääntely perustui lisenssimalliin, jonka henkistä perintöä ilmentää Suomen henkilötietolakiin (523/1999) jäänyt – ja uuden tietosuoja-asetuksen (2016/679) myötä kumoutuva – mahdollisuus tietosuojalautakunnalle myöntää lupa henkilötietojen käsittelyyn eräissä tilanteissa.

Ruotsissa lisenssien myöntämisedellytykset tieteellisessä tutkimuksessa yhdistyivät kirjalliseen muotoon koonnettuihin eettisiin normistoihin. Eettisten normistojen erot vaikuttivat henkilötietojen käsittelyyn eri tieteenaloilla.¹ Menettelyssä ei ollut kyse nimenomaan eettisestä ennakkoarvioinnista, vaan käsittelyn lainmukaisuuden arvioinnista lautakunnassa. Eettisyyttä pidettiin kiinteänä osana henkilötietojen käsittelyn laillista sallittavuutta.

80-luvun keskustelua Suomessa

Klaus Mäkelä kirjoitti vuonna 1987, että "[t]ämän hetken polttavimmat tutkimuseettiset kysymykset liittyvätkin usein tietosuojaan pikemmin kuin tiedonhankintatapoihin".² Samana vuonna julkaistiin Tieteen keskustoimikunnan asettaman jaoston raportti "Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tietosuoja".³ Molemmat liittyivät Suomessa vuoden 1988 alussa voimaan astuneeseen, nyt jo kumottuun, henkilörekisterilakiin (471/1987). Uusi lainsäädäntö, joka korvasi rikosoikeudelliseen lähestymistapaan perustuvaa ajattelumallia, aiheutti tarpeen reflektoida tutkimusetiikan ja tietosuojan välistä suhdetta.

Edellä mainitun raportin keskeisiä ajatuksia oli, että lainsäädännön sanamuoto ei yksin riitä kattavaksi ohjeistukseksi kaikkiin käytännön ongelmiin. Toisaalta kaikkea laillista ei pidetty välttämättä eettisesti hyväksyttävänä. Jaosto kiinnitti huomiota tasapainoiluun eettisten ohjeiden yleisyyden ja yksityiskohtaisuuden välillä ja suositti kehittämään käytäntöjä ja ohjeita, jotka herkistävät eettisten ongelmien havaitsemiseen.⁴ Tutkimusetiikka ja tietosuojaa koskeva lainsäädäntö elävät vuorovaikutussuhteessa keskenään.

Tutkimuskäytäntöjä säätelevät niin eettiset ohjeet kuin lainsäädäntö

Tutkimuseettiset periaatteet eroavat lainsäädännöstä siinä, että eettiset periaatteet perustuvat itsesääntelyyn ja vapaaehtoiseen sitoutumiseen. Oikeustieteen näkökulmasta eettisissä periaatteissa on kyseessä ns. soft law -tyyppinen sääntely. Eettisiä ohjeita ei voi suoraan rinnastaa tuomioistuimen soveltamaan lakiin (Nieminen 2018, s. 16).⁵

Taustalla voi nähdä yhteyden Suomen perustuslain (731/1999) 3 §:ään kirjattuun valtiollisten tehtävien jakoon, jossa tuomiovalta ja lainsäädäntövalta on eriytetty erillisille instituutioille. Vaikka eettiset ohjeet eivät perustu parlamentaarisessa menettelyssä säädettyyn lakiin, niillä on huomattava käytännön merkitys tutkijoiden vastuun ja tutkittavien oikeuksien määrittämisessä.

Tutkimuseettisillä periaatteilla on vahva side lainsäädäntöön sitä kautta, että lainsäädäntö edellyttää tietynlaisissa tutkimuksissa eettistä ennakkoarviointia. Esimerkiksi laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (1999/488) 17.2 § edellyttää eettistä toimikuntaa selvittävän lausuntoaan varten, onko tutkimussuunnitelmassa otettu huomioon tässä tai muussa laissa taikka lain nojalla annetut lääketieteellistä tutkimusta koskevat säännökset tai määräykset. Lainkohdan esitöissä (HE 65/2010 vp) viitataan tietosuojaa koskeviin säännöksiin.

EU:n tietosuojadirektiivi (95/46/EY), joka toimeenpantiin Suomessa henkilötietolailla, ei sisältänyt nimenomaista mainintaa eettisistä normistoista. Myöskään henkilötietolaki ei maininnut nimenomaisesti eettisiä normistoja. Lain esitöissä eettisten normistojen noudattaminen oli kuitenkin yhdistetty arkaluonteisten tietojen käsittelyyn. Tilanne on muuttunut uuden yleisen tietosuoja-asetuksen myötä. Tietosuoja-asetuksen johdanto-osan kappaleessa 33 mainitaan nimenomaisesti tieteellisen tutkimuksen tunnustetut eettiset standardit.

Uusi tietosuoja-asetus edistää tutkittavien eettistä kohtelua

EU:n yleisestä tietosuoja-asetuksesta ja tieteellisestä tutkimuksesta on viime aikoina kirjoitettu ja keskusteltu suhteellisen paljon. Mukaan on mahtunut useita myyttejä ja tarpeetonta pelottelua. Etenkin tietosuoja-asetuksen valmisteluvaiheessa esitettiin kannanottoja, joiden mukaan tieteellinen tutkimus estyy kokonaan. Toinen usein esillä oleva teema on ollut hallinnolliset sanktiot, joita on käytetty pelotteena palvelujen markkinoinnissa. Harvemmin on kerrottu sitä, että hallinnollisten sanktioiden määräämisen tulee olla jokaisessa yksittäistapauksessa oikeansuhtaista, varoittavaa ja tehokasta. Tietosuoja on useiden väärinkäsitysten vuoksi saanut tarpeettoman negatiivisen sävyn. Useimmat tilanteet ovat ratkaistavissa huolellisella suunnittelulla ja ottamalla tietosuoja huomioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Tutkittavien kohtelua ja suojelua koskevilla tutkimuseettisillä periaatteilla ja tietosuojalainsäädännöllä on useita samanlaisia päämääriä. Selvennykseksi on hyvä todeta, että tietosuoja ei suojaa tietoa itsessään vaan yksilöä, jota tämä tieto koskee. Tietosuojalainsäädäntö ei liity ainoastaan yksityisyyden tai henkilötietojen suojaan. Tietosuoja-asetuksen tavoitteena on suojella myös laajemmin luonnollisen henkilön perusoikeuksia ja -vapauksia. Tietosuoja-asetus suojelee sivutuotteena esimerkiksi Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (2012/C 326/02) turvattuja ihmisarvoa, oikeutta ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen sekä oikeutta vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

"Tietosuoja ei suojaa tietoa itsessään vaan yksilöä, jota tämä tieto koskee."

Tiedon ei-julkista luonnetta tai tiedon antajan ja vastaanottajan erityistä suhdetta on kuvattu erilaisissa eettisissä ohjeissa vaihtelevilla ilmaisuilla. Käytettyjä ilmaisuja ovat esimerkiksi yksityisyys, luottamuksellisuus, vaitiolo ja salassapito. Lisäksi tiedon käyttötavoille on voitu asettaa rajoituksia. Ilmaisuille voi muodostua tietyissä konteksteissa ajan myötä vakiintuneita merkityssisältöjä, mutta ne ovat ainakin ulkopuolisten vaikeasti selvitettävissä.

Yksityisyyden sisällöstä ja rajoista on jokaisella kirjoittajalla oma tulkintansa. Tietosuoja-asetus olisi hyvä nähdä tässä yhteydessä kokoelmana ennalta hyväksyttyjä menettelytapoja tutkittavan ja häntä koskevien tietojen suojelemiseksi. Tietosuoja-asetus ja sitä täydentävä kansallinen lainsäädäntö tarjoaa tutkijoille työkalupakin tutkittavien suojaamiseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi.

Antti Ketola
lakimies
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

¹ Jansson, Carl Gunnar: Country Report Sweden: Privacy Legislation and Social Research in Sweden. Teoksessa (toim.) Mochmann, Ekkehard & Müller, Paul: Data Protection and Social Science Research: Perspectives from Ten Countries. Campus Verlag GmbH. Frankfurt 1979, s. 32–33.
² Mäkelä, Klaus: Yhteiskuntatieteellisen tiedonhankinnan eettiset normit ja tietosuoja. Teoksessa (toim.) Mäkelä, Klaus: Tieteen vapaus ja tutkimuksen etiikka. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki 1987, s. 180–195
³ 1/87 Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tietosuoja. Tieteen keskustoimikunnan asettaman jaoston raportti.
⁴ ibid. s. 3–4, 8–10.
⁵ Nieminen, Liisa: Ammattieettiset ohjeet juristin haasteena. Viestintäoikeuden vuosikirja 2017. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Helsinki 2018.

Aineistojen tietosuoja luupin alla - jäännösriskin arviointi ja uudet ohjeet

Euroopan unionin tietosuoja-asetusta sovelletaan 25. toukokuuta alkaen. Viimeisen vuoden aikana Tietoarkistossa on valmistauduttu muutokseen monella tavalla. Olemme muun muassa arvioineet jäännösriskiä ja uudistaneet anonymisointia koskevat ohjeet.

Jäännösriskin (residual risk) arviointi tarkoittaa henkilötietoja sisältävien tietojen systemaattista arviointia tasaisin aikavälein. Siinä arvioidaan kertaalleen anonymisoiduista datoista yksittäisten henkilöiden tai ryppäiden paljastumisriskiä niin itse datan kuin ulkopuolisten tietojen valossa. Tietoarkisto aloitti jo arkistoitujen aineistojen jäännösriskin arvioimisen viime syksynä, ja iloksemme saamme todeta, että työ on edistynyt hienosti.

Jäännösriskin arvioinnin aikaansaannokset käytännössä

Kvantitatiivisissa aineistoissamme, joita meillä on yhteensä yli tuhat, jäännösriskin arviointi aloitettiin kartoittamalla riskialtteimmat aineistosarjat ja suorittamalla niille tarvittavat täydentävät anonymisointitoimenpiteet. Datat on kyllä anonymisoitu aikanaan parhaan taidon mukaan, mutta osaamisemme on kehittynyt vuosien varrella. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tiedon saatavuus on helpottunut, erityisesti internetistä löytyy paljon tietoja. Riskialttiutta arvioitiinkin eniten suhteessa niihin. Tietoarkiston kokemuksen mukaan muualta saatavat tiedot ovat hyvin ratkaisevia, kun arvioidaan mitä kaikkea aineistolle tulee tehdä, jotta se on mahdollisimman anonyymi.

Erityisesti opiskelua ja tutkintoja koskevia tietoja on nykyisin saatavilla huomattavasti enemmän kuin kymmenen tai vaikkapa vain viisi vuotta sitten. Siksi jäännösriskin arviointi aloitettiin opiskelua käsittelevistä aineistosarjoista. Reilun puolen vuoden aikana on täydentävästi anonymisoitu 70 kvantitatiivista aineistoa ja käyty läpi kuudesosa kaikista sarjoistamme. Tyypillisin muutos on ollut muuttujien arvojen uudelleen luokittelu.

Kvalitatiivisten aineistojen, joita meillä on noin parisen sataa, jäännösriskin arvioinnissa on anonymisoitu täysin yhdeksänkymmentä haastattelua sisältävä aineistosarja. Alun alkaen sarja oli vain de-identifioitu, siis aineistoista oli poistettu vain suorat tunnisteet, kuten osoitteet. Lisäksi on tarkistettu 60 prosenttia ennen vuotta 2017 valmistuneista aineistoista (yht. 180 kpl). Tutkittavien tietosuojan kannalta on hienoa, että vain kuutta prosenttia aineistoista tarvitsi anonymisoida lisää. Koko aineistoa koskevia muutoksia tarvitsi tehdä vain kahteen aineistoon.

Uusia toimintatapoja

Tietoarkistossa on tähänkin asti tarkoin dokumentoitu datamuutokset ja anonymisointi. Jäännösriskin arvioinnissa luotiin uusi toimintatapa: karttuville aineistosarjoille laaditaan jatkossa sarjakohtaisia anonymisointisuunnitelmia, eräänlaisia anonymisoinnin viitekehyksiä.

Sarjaa koskevassa anonymisoinnin viitekehyksessä datatiedoston sisäisen tarkastelun lisäksi kiinnitetään huomiota mahdollisiin muihin saatavilla oleviin tietoihin. Viitekehystä täydennetään ajan kuluessa ja se ohjaa datan käsittelijää tarkastelemaan itse datatiedoston ohella käyttöympäristöä. Erityisesti tulee selvittää, mitä tietoja kohdepopulaatiosta on saatavilla internetissä.

Yksityiskohtainen tarkastelu tulee tehdä joka tapauksessa myös jokaiseen aineistosarjan uuteen dataan. Anonymisoinnin viitekehys ei siis aina riitä ohjeeksi – tutkijat kun tykkäävät välillä muutella myös sarja-aineistojaan, esimerkiksi lisäämällä niihin uusia taustamuuttujia ja kysymyksiä tutkittaville. Jos viitekehystä täsmennetään aineiston uusien muuttujien tai muualta saatavan tiedon kasvun vuoksi, tulee myös sarjan aiemmat aineistot tarkistaa ja tarvittaessa muuttaa. Näin jäännösriskin arviointi tulee osaksi aineistosarjojen peruskäsittelyä.

Anonymisointiohjeistukset muutoksessa

Tietosuoja-asetuksen tuoma käsitteistö ja anonymisoinnin toimintatapojen uudistukset Tietoarkistossa antoivat sysäyksen myös Aineistonhallinnan käsikirjan tunnisteellisuutta ja anonymisointia koskevien ohjeiden uudistamiselle. Opas tarjoaa nyt ohjeita käsitteitä koskeviin epäselvyyksiin esimerkiksi pohdittaessa, miten erottaa pseydonyymi ja anonyymi tieto toisistaan. Lisäksi lukija saa laajan kattauksen siitä, mitä pitää ottaa huomioon anonymisointia suunniteltaessa.

Erityisesti kvantitutkijoiden kannattaa nyt heristää korviaan, sillä täydensimme urakassa nimenomaan kvantitatiivisten aineistojen anonymisointiohjeita ja -menetelmiä.

Tutkijoiden tietotaidon kartuttaminen Aineistonhallinnan käsikirjan avulla vahvistaa myös Tietoarkistoon arkistoitavien aineistojen tietosuojaa. Viime vuonna valmistuneista arkistoiduista aineistoista jouduimme tekemään lisäanonymisointia 60 prosentille – vaikka usein tutkija oli olettanut aineistonsa jo anonyymiksi. Toivomme, että käsikirjamme uudistetut ohjeet pienentävät jatkossa tuota osuutta.

Suosittelemme siis lämpimästi tutustumista uusiin ohjeisiimme. Koska ohjeistukset ovat nimenmaan aineistonkäyttäjiä varten, otamme niistä myös mielellään palautetta vastaan!

Lisätietoa:
» Tietoarkiston asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.fsd at uta.fi
» Aineistonhallinnan käsikirja, Tunnisteellisuus ja anonymisointi

Annika Sallinen
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tutkimusaineistojen avaaminen on tutkittavien etu

Terveys- ja lääketieteellisistä asioista olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta tämä blogiteksti jää viimeiseksi kirjoituksekseni Tietoarkistossa. Kun yksi ovi sulkeutuu, toisia avautuu – tällä kertaa ovi avautui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa, jossa nyt työskentelen.

Tämä kirjoitus käsittelee tärkeää aihetta, eli sitä mikä on tutkittavan etu lääketieteellisten tutkimusaineistojen avaamisessa. Taustalla ovat yhä lisääntyvät vaatimukset tutkimuksen avoimuudesta. Niistä lääketieteen tutkimuksen kannalta merkittävin on kansainvälisten lääketieteellisten lehtien komitean (ICMJE) tavoite, jonka mukaan kaikkien kliinisten tutkimusten aineistot on jatkossa aukaistava.

Miksi sitten sellainen instituutio kuin ICMJE suosittelee kliinisten tutkimusten datojen avaamista? Monella varmasti herää kysymys, eivätkö he ajattele tutkimukseen osallistuvien tietosuojaa? Ehkä vähän yllättäen, ICMJE kuitenkin perustelee tutkimusaineistojen avaamista juuri osallistujien edulla.

Heidän mukaansa kyse on ennen kaikkea tutkijan vastuusta tutkittavilleen. Jo suostumuksessa osallistujille tehdään selväksi, että tutkimuksen hyödyt eivät välttämättä suoraan koidu heille itselleen, vaan tuleville potilaille. Osallistuessaan tutkimukseen tutkittavat siis asettavat terveytensä, hyvinvointinsa ja taloudellisen toimeentulonsa alttiiksi riskeille hyödyttääkseen tulevia potilaita. Siksi on eettisesti välttämätöntä, että tutkimusaineisto ja sen tulokset käytetään hyödyksi mahdollisimman tarkoin.

Se ei onnistu, mikäli tutkimusaineistoa pääsee käyttämään vain datan kerännyt yritys tai akateeminen tutkimusryhmä. On epätodennäköistä, että tutkijat pystyvät analysoimaan täydellisesti kaikkea keräämäänsä dataa. Tutkimuksen tulokset voivat myös jäädä epäselviksi, jos tutkittavien joukko on ollut liian pieni, jotta intervention vaikutukset saataisiin tutkimuksessa selville. Tutkimuksen puutteetkin havaitaan helpommin ulkopuolisen silmin.

Siksi data on tärkeää antaa myös muiden tutkijoiden saataville. He voivat ottaa datan oman tutkimusaineistonsa rinnalle, jolloin tutkimusjoukon kasvu pienentää havaitun vaikutuksen suuruuteen ja suuntaan liittyvää epävarmuutta. Datan jakaminen auttaa pääsemään varmuuteen hoidon vaikuttavuudesta nopeammin ja potilaat hyötyvät paitsi nopeammasta uudesta hoidosta, myös siitä, ettei tutkimusta tarvitse toistaa yhtä monta kertaa ja altistaa yhä uusia osallistujia riskeille.

ICMJE esittää, että lähivuosina tutkimusaineistojen avaamisesta tehdään pakollista. Se ei ole vaatimuksineen yksin – yhä useampi tutkimusrahoittaja ja muun muassa Institute of Medicine/National Academy of Medicine sekä European Medicines Agency vaativat tutkimusaineistojen avaamista.

Potentiaalisena tulevien hoitojen ja lääkkeiden käyttäjänä kannatan lämpimästi myös lääketieteellisten aineistojen avaamista. Tänä tietotekniikan aikakautena tutkittavien tietosuoja saadaan varmasti taattua kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla vaikkapa tietoturvallisten etäkäyttöjärjestelmien avulla. Suomessa tällainen etäkäyttöjärjestelmä on jo rakenteilla rekisteritietojen tietoturvallista käyttöä varten.

Annaleena Okuloff
erikoissuunnittelija, THL
Tietoarkiston entinen terveystieteiden tieteenala-asiantuntija
fsd [at] uta.fi

Aineiston avaajan muistilista

Tietoarkiston tieteenala-asiantuntija Katja Fält ja tutkimusamanuenssi Eliisa Haanpää antoivat Jyväskylässä pidetyllä Metodifestivaalilla hyviä käytännönvinkkejä tutkimusaineistojen avaamiseen.

Aineistojen avaaminen tarkoittaa, että oma tutkimusaineisto saatetaan muun tiedeyhteisön käyttöön avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti. Tätä vaativat tai suosittelevat nykyisin jo useimmat suomalaiset sekä kansainväliset yliopistot, julkaisijat ja rahoittajat. Aineiston avaaminen on myös tutkijalle itselleen tieteellinen meriitti, ja se lisää oman tutkimuksen vaikuttavuutta.

Aineistojen avaamista käsittelevä sessio herätti Metodifestivaalilla paljon kiinnostusta, mistä voi päätellä, että tutkijat kaipaavat asiassa konkreettisia neuvoja. Kokosimmekin Tietoarkistoblogiin Haanpään ja Fältin esityksiin perustuvan muistilistan, josta toivottavasti on apua aineiston avaamista suunnitteleville tutkijoille myös jatkossa! Vinkeistä on apua sekä siinä vaiheessa, kun aineistonkeruu on vasta suunnitelmissa että silloin, kun aineisto on jo olemassa, ja se on päätetty arkistoida.

Kun oman aineiston arkistoiminen ja avaaminen tulevat ajankohtaisiksi, kannattaa tutustua myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan ja ottaa yhteyttä Tietoarkiston asiakaspalveluun. Asiantuntijoiltamme saat aina parhaat täsmäneuvot juuri oman aineistosi vastuulliseen avaamiseen.

1. Tee aineistonhallintasuunnitelma

Aineistonkeruun suunnitteluun ja aineiston käsittelyyn kannattaa käyttää aikaa, että aineiston avaaminen jatkokäyttöä varten onnistuu tutkimuksen lopuksi. Olennaista on kiinnittää huomiota siihen, että aineisto on alusta asti johdonmukaisesti kerätty, kuvailtu ja toteutettu.

Aineistonhallintasuunnitelmassa kannattaa kertoa ainakin, minkälaista aineistoa aikoo kerätä, mitkä ovat aineistoon liittyvät oikeudet, minkälaisia tietosuoja- tai tietoturvakysymyksiä aineistoa kerätessä, käsitellessä ja säilytettäessä pitää huomioida, minkälaisia tiedostoformaatteja ja ohjelmistoja aineistoon liittyy, miten aineistoa aiotaan käsitellä, miten se kuvaillaan ja millainen aineiston elinkaaresta kokonaisuudessaan ajan myötä muodostuu.

Aineistonhallintasuunnitelman laatimiseen saa hyviä neuvoja Aineistonhallinnan käsikirjasta. Konkreettinen apu on myös aineistonhallintasuunnitelman laatimista varten kehitetty työkalu DMPTuuli.

2. Pohdi onko aineistossasi tunnisteellisia tietoja

Ihmistieteiden tutkimusaineistot sisältävät useimmiten enemmän tai vähemmän tutkittavien henkilötietoja. Tiedot ovat tunnisteellisia, jos niiden perusteella on mahdollista tunnistaa yksittäinen henkilö. Henkilötietolain ja EU:n tietosuoja-asetuksen määritelmien mukaisesti käytännössä mikä tahansa elävää ihmistä koskeva tieto voi olla tunnistamisen mahdollistava henkilötieto. Henkilötietojen käsittely vaatii aina tutkittavien nimenomaisen suostumuksen, ja tunnisteellisen aineiston avaaminen on usein tietosuojasyistä haastavaa.

Jos tunnisteellisen aineiston anonymisoi, siihen ei enää tarvitse soveltaa henkilötietolakia tai tietosuoja-asetusta. Anonymisointi tarkoittaa sitä, että tunnisteelliset tiedot häivytetään aineistosta niin täydellisesti, että yksittäisen henkilön tunnistaminen ei enää ole mahdollista.

Henkilötiedoista ja aineistojen anonymisoinnista voi lukea tarkemmin kvalitatiivista aineistoa ja kvalitatiivista aineistoa koskevista blogikirjoituksista.

3. Varmista onko aineisto tekijänoikeuden alaista

Erityisesti laadullisen aineiston avaaja törmää usein tekijänoikeuteen liittyviin kysymyksiin. Teossuojaa saavan aineiston avaaminen saattaa olla ongelmallista, mutta useimmiten se on kuitenkin mahdollista erikseen sopimalla. Tärkeintä on ymmärtää, että tekijänoikeuden haltija määrää aineiston käyttötavat, joten aineiston jatkokäyttöön on yleensä saatava suostumus tekijänoikeuden haltijalta.

Tietoarkisto on solminut Kopioston kanssa sopimuksen, jonka perusteella teossuojaa saavat sanomalehti-, aikakauslehti- ja kuva-aineistot, eli kaikki Kopiosto-sopimuksen alaiset aineistot voi arkistoida Tietoarkistoon. Näiden aineistojen kohdalla tutkijan ei siis tarvitse enää ryhtyä itse kysymään teossuojaa saavien aineistojen avaamiseen erillisiä lupia.

Esimerkiksi tutkittavien ottamien valokuvien tai heidän kirjoittamiensa teoksiksi tulkittavien tekstien avaamiseen sen sijaan tarvitaan erillinen lupa. Sosiaalisen median aineistojen avaamisessa tekijänoikeudet muodostuvat valitettavasti usein aineiston avaamissuunnitelmat pysäyttäväksi kynnyskysymykseksi, koska Suomen laissa ei ole ainakaan vielä tutkimuskäyttöä mahdollistavaa poikkeussäännöstä.

4. Tallenna aineisto huolellisesti

Kun aineisto on kerätty, tallenna havaintomatriisi, haastattelulitteraatiot tai muu aineisto varmaan paikkaan. Huolehdi myös siitä, että aineistosta tulee otettua säännöllisesti varmuuskopio. Uusi varmuuskopio kannattaa ottaa aina esimerkiksi silloin, jos lisäät aineistoon jotain taustatietoja. Näin varmistat, ettei aineisto katoa kesken analysoinnin tai ennen kuin se on ehditty avata jatkokäyttöön.

5. Nimeä aineiston muuttujat loogisesti

Aineistoa kuvaillessaan kannattaa miettiä, minkä verran aineistosta pitäisi kertoa, jotta itse pystyisi vielä kymmenen vuoden päästä ymmärtämään, mistä aineistossa on kyse ja käyttämään sitä vaivatta uuteen tutkimukseen.

Nimeä kvantitatiivisen aineiston muuttujat ja niiden selitteet niin, että ne vastaavat mahdollisimman yksiselitteisesti kyselylomaketta tai muuta keruuinstrumenttia. Myös muuttuja-arvot ja niiden selitteet kannattaa avata kokonaisuudessaan. Lyhenteiden käyttäminen on riski, koska lyhenteet saattavat sekoittua toisiinsa.

Muuttuja-arvoille tehdyt muutokset kannattaa raportoida mahdollisimman hyvin, niin alkuperäisen muuttujan selvittäminen onnistuu tarvittaessa. Kerro aina myös mahdollisesta painomuuttujien käytöstä ja kuvaile tarkasti painomuuttujiin liittyvät tiedot.

Myös puuttuvien tietojen määritteleminen on tärkeää. Jos siis vastaaja ei ole esimerkiksi vastannut kyselytutkimuksessa johonkin kysymykseen mitään, vastauksen voi koodata selkeästi muista vastausvaihtoehdoista erottuvalla numerolla kuten 999.

6. Kuvaile tutkimuksen toteutustapa riittävän tarkasti

Kuvaile mahdollisimman tarkasti aineistonkeruuseen liittyvät yksityiskohdat, eli milloin keruu on aloitettu, milloin se on lopetettu ja minkälaisia yksityiskohtia aineistonkeruuseen liittyy. Muista kirjata ylös tutkimuksen alkuperäinen käyttötarkoitus, eli se minkä vuoksi aineisto on kerätty, samoin se, ketkä ovat aineiston tekijät. Pidä mahdollisimman tarkkaa listaa myös siitä, minkälaisiin julkaisuihin aineistoa on käytetty, jotta mahdollinen jatkokäyttäjä tietää, minkälaisia julkaisuja aineistosta on jo tehty.

Aineiston perusjoukko eli aineiston kattama populaatio kannattaa määritellä mahdollisimman tarkasti jo aineistonkeruuvaiheessa. Myös havaintoyksikön määritteleminen on olennaista. Huomaa, että perusjoukko ja havaintoyksikkö voivat olla keskenään eri asiat. Jos esimerkiksi havaintoyksikkönä on kunta, ja tutkimuksessa on haluttu selvittää yksittäisten kuntien tai useiden kuntien tilannetta, perusjoukkona aineistossa saattavat olla esimerkiksi kunnanjohtajat, joita on haastateltu, jotta saadaan tietoa havaintoyksiköstä eli kunnasta.

7. Muista, että huolellinen suunnittelutyö palkitaan

Vaikka aineistonkeruun suunnitteleminen, käsittely ja anonymisointi voivat tuntua työläiltä, kannattaa pitää mielessä, että käytetty aika maksaa itsensä takaisin. Aineistonhallinnan suunnittelu ja johdonmukainen käsittely auttavat jo tutkimuksen toteuttamisvaiheessa, ja takaavat sen, että aineiston avaaminen sujuu helposti ilman ylimääräisiä ponnisteluja.

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Aineistojen avoimuus saattaisi ratkaista monta lääketieteen tutkimuksen ongelmaa

Tutkimusaineistojen avoimuus on päivän trendi. Ehkä vähän yllättäen myös arkaluonteista tietoa sisältävien aineistojen avaamisen puolesta puhuu yhä useampi tutkija, ja lääketieteen julkaisut ovat alkaneet vaatia artikkelin julkaisijoita avaamaan tutkimusaineistonsa. Nyt on hyvä hetki istua alas ja pohtia syitä, joiden vuoksi aineistojen avoimuutta halutaan edistää terveys- ja lääketieteen tutkimuksen alalla.

En tässä kirjoituksessa kajoa tietosuojakysymyksiin tai aineistojen avaamisesta tutkittaville koituviin hyötyihin. Jälkimmäisestä aiheesta on tulossa Tietoarkistoblogiin oma kirjoitus, ja Euroopan unionin yleisen tietosuojan kansallinen tulkinta on vielä sen verran kesken, että tietosuoja-asiaan kannattaa paneutua vasta myöhemmin. Kannattaa seurata Tietoarkiston tapahtumia, esimerkiksi loka-marraskuussa on luvassa kaksi aiheeseen liittyvää seminaaria.

Sitten takaisin blogin varsinaiseen aiheeseen.

Kaikessa tutkimuksessa, ei pelkästään terveys- ja lääketieteissä, on ongelmallista, jos tutkimustuloksia ei pystytä toistamaan. Lääketieteissä toistettavuuden puute johtaa epävarmuuteen siitä, mikä olisi paras tapa hoitaa potilaita. Lääketieteissä seuraukset ovat siis moniin muihin tieteenaloihin verrattuna erityisen vakavia.

Toistettavuuden puute voi johtua monista tekijöistä. Aineisto voi olla liian pieni, jolloin tulokset voivat olla sattumalöydöksiä. Aineistossa tai sen analyysissa käytetyissä menetelmissä voi olla puutteita, joiden seurauksena löytyy eroja, joita ei todellisuudessa ole. Tai yhteyttä ei ole olemassakaan, mutta vasta kun takana on riittävän monta laadukasta tutkimusta, jotka eivät hypoteesia vahvista, voidaan todeta, ettei hypoteesi pitänyt paikkaansa.

Tutkimusaineistojen avoimuutta halutaan, koska se parantaa tutkimuksen laatua ja laadukkaammat tutkimukset johtavat parempaan toistettavuuteen. Epidemiologisesta tutkimuksesta voidaan siirtyä nopeammin varsinaisten syy-yhteyksien selvittämiseen. Yhtenäisistä tutkimustuloksista saadaan käypä hoito -suosituksia, joiden perustana on vahva näyttö vaikuttavuudesta. Meta-analyyseihin kun pätee sama "garbage in, garbage out" -periaate kuin monella muullakin alalla: meta-analyysi tai systemaattinen kirjallisuuskatsaus voi olla vain niin hyvä kuin ovat ne alkuperäiset tutkimustulokset, joiden pohjalta analyysit ja koosteet tehdään.

Tutkimusaineistojen avoimuuden lisääntyminen mahdollistaa myös yhä useammin yksilötason potilastietoihin perustuvat individual patient data (IPD)-meta-analyysit sen sijaan, että jouduttaisiin tyytymään pelkkiin artikkeleiden tarjoamiin tunnuslukuihin. Avoimien aineistojen avulla tutkimuksen tuloksia voi vertailla helposti toisenlaiseen populaatioon, (jonka dataa ei ole analysoitu vielä ihan samalla tavalla) ja löydökset joko vahvistuvat tai osoittautuvat merkityksettömiksi.

Avoimesta tutkimusaineistosta voi myös varmistaa alkuperäiset tulokset ja käytettyjen menetelmien asianmukaisuuden. On valitettavan tavallista vaihtaa ja muokata alkuperäisen kiinnostuksen kohteina olleita tulosmuuttujia, päävasteita, parempien tulosten toivossa. Avoin data auttaa varmistamaan, että alun perin kiinnostavat vasteet myös analysoidaan ja tulokset julkaistaan. Dataväärennöksiä datojen avaaminen tuskin kokonaan lopettaa, mutta niiden tekeminen ainakin vaikeutuu.

Sitten on hyvin tunnettu ongelma, eli julkaisuharha. Negatiivisia tutkimustuloksia ei haluta julkaista, tai vaikka haluttaisiinkin, niitä ei välttämättä saa julkaistua. Lääketehdas voi olla halukas hautaamaan vakavia sivuvaikutuksia tuottaneen lääkkeen tutkimuksen kokonaan ja samaa lääkeainetta voi sitten testata jokin muu taho tietämättä jo todettuja haittavaikutuksia. Jos kaikkien rekisteröityjen tutkimusten aineistot on pakko avata, näitä negatiivisia kokeita ei ole yhtä helppo haudata.

Tehdyistä tutkimuksista voi ottaa myös oppia. Julkaistusta datasta voi saada lisätietoa siitä, mitä taustatekijöitä on syytä ottaa huomioon satunnaistettaessa tutkittavia ryhmiin. Datan saattaminen muiden tutkijoiden käyttöön auttaa saamaan aiheeseen uusia näkökulmia ja havaitsemaan millainen tutkimus toimii ja millainen ei. Kaiken kaikkiaan tarve tutkia samoja ilmiöitä, hoitoja ja lääkkeitä yhä uudelleen vähenee.

Avoimuuden sivuilmiönä tutkijat kertovat tekevänsä tutkimusaineiston avaamiseen tähtäävää tutkimusta huomaamattaan hieman huolellisemmin kuin tutkimusta, jonka aineisto ja menetelmät jäävät vain heidän omaan käyttöönsä. Kun tietää joutuvansa perustelemaan jokaisen päätöksen, tulee tarkasteltua tarkemmin menetelmällisiä valintoja, joita aiemmin on pitänyt itsestään selvinä.

Tutkimusaineistojen avoimuus ei siis ehkä korjaa kaikkia lääketieteen tutkimuksen ongelmia, mutta auttaa kyllä hyvin monen nujertamisessa.

Annaleena Okuloff
erikoissuunnittelija, THL
Tietoarkiston entinen terveystieteiden tieteenala-asiantuntija
fsd [at] uta.fi

Tietoarkisto on FAIR

Avoimen tieteen piirissä on viimeisen vuoden aikana alettu puhua FAIR-periaatteista. Kiinnostuksen selittänee pitkälti EU:n Horisontti 2020 -ohjelma, joka painottaa tutkimusaineistojen hyvää hallintaa ja FAIR-periaatteita.

FAIR on lyhenne sanoista Findable, Accessible, Interoperable ja Re-usable. Suomeksi voitaisiin puhua tutkimusaineistojen löydettävyydestä, saavutettavuudesta, yhteentoimivuudesta ja uudelleenkäytettävyydestä – kaikki periaatteita, joita Tietoarkisto on edistänyt jo kohta kaksikymmentä vuotta ja vanhimmat yhteiskuntatieteelliset sisararkistomme (kuten brittien UKDS) jo puoli vuosisataa.

Vaikka kyse ei olekaan meille uudesta asiasta, FAIR-keskustelu on tarjonnut oivan herätteen tarkastella Tietoarkiston toimintaa hieman erilaisesta näkökulmasta. Yksi sysäys tarkastelullemme oli myös marraskuussa OpenAIRE2020-hankkeen järjestämä työpaja. Siellä FAIR-periaatteista keskusteltiin erilaisia tutkimuksen tukipalveluja vertailukohtana käyttäen. Tietoarkisto oli yksi mukana olleista palveluista.

Koska tarjoamme aineistojen arkistointi- ja avaamispalvelujen lisäksi neuvontaa ja ohjausta tutkimusdatan hallintaan (ks. tieteenala-asiantuntijamme Katja Fältin oiva katsaus olemassa oleviin aineistonhallinnan resursseihin ja palveluihin, onkin aiheellista ja reilua kysyä: Kuinka FAIR Tietoarkisto on?

Vastaukseni on, että Tietoarkisto on erittäin FAIR. Tässä tiivistetyt perustelut:

• Tietoarkistoon arkistoidut aineistot on kuvailtu yksityiskohtaisesti. Metadata on vapaasti saatavilla ja hyödynnettävissä, vaikka datassa voi olla rajoituksia. Annamme aineistoille aina pysyvän tunnisteen. Aineistot ovat löydettävissä Tietoarkiston oman Aila-palveluportaalin kautta ja esimerkiksi myös kansallisten Finna- ja Etsin-palveluiden kautta.
• Metadata on vapaasti saatavilla Ailan kautta sekä Tietoarkiston OAI-PMH-rajapinnasta. Rekisteröityneet käyttäjät voivat ladata dataa Ailasta. Aila hyödyntää HAKA-käyttäjätunnistusjärjestelmää.
• Tietoarkisto käyttää aineistojen kuvailuun kansainvälistä DDI Codebook -kuvailuformaattia sekä useita kansainvälisiä sanastoja. Metadata sisältää myös viittauksia muuhun metadataan, dataan ja julkaisuihin. Data on saatavilla yhteiskuntatieteilijöiden yleisesti käyttämässä SPSS-formaatissa.
• Aineistojen DDI Codebook -muotoinen metadata sisältää laajasti tietoa aineiston sisällöstä, tekijöistä, keruusta, muuttujista ja aineistoon viittaamisesta. Datan käyttöehdot ovat selkeät ja sisältyvät metadataan. Metadata on saatavilla CC-lisenssillä.

Tietoarkiston kannalta haasteellisin FAIR-periaate on yhteentoimivuus. FAIRin taustalla on idea koneellisesti saavutettavasta, käsiteltävästä ja tulkittavasta tiedosta. Se ei Tietoarkiston datan osalta toteudu täydellisesti, mutta mielestämme kuitenkin niin hyvin kuin on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

Marraskuun OpenAIRE2020-seminaarissa pohdittiinkin, mikä riittää siihen, että datan, organisaation tai palvelun voi sanoa olevan FAIR. Mitään yhtä vastausta tähän ei saatu – eikä mielestäni tarvitsekaan saada.

Esimerkiksi organisaatioiden toiminnan arviointiin on olemassa yksityiskohtaisia sertifikaatteja ja standardeja kuten OAIS, Data Seal of Approval ja ISO 16363. FAIR-periaatteet ovat sen sijaan iskevästi nimettyjä ja ilmaistuja yleisiä tavoitteita, ja ne toimivat sellaisina hyvin.

Tietoarkiston käytäntöjen FAIR-yhteensopivuus ei ollut yllätys, onhan meillä jo DSA-sertifikaatti. Aina on kuitenkin varaa parantaa, ja FAIR-periaatteet auttavat hahmottamaan, mitkä osa-alueet ovat vahvoja ja minkä osa-alueiden kehittämistä tulisi tutkiskella tarkemmin. Uskon, että FAIR-periaatteiden avulla on myös helppo herättää yleisempää keskustelua tutkimusaineistojen avaamisesta ja hallinnasta sekä niihin liittyvistä hyvistä käytännöistä.

Lisätietoa FAIR-periaatteista:
Wilkinson, Mark D. et al (2016). The FAIR Guiding Principles for scientific data management and stewardship. Scientific Data 3, Article number 160018. http://dx.doi.org/10.1038/sdata.2016.18

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tervehdys

Kuten Sami Borgin joulukuisesta bloggauksesta voitte päätellä, Tietoarkiston johtaja vaihtui vuoden alussa. Tammikuun kokouksessaan Tampereen yliopiston hallitus päätti nimittää tehtävään minut. Koska olen hoitanut tehtävää määräaikaisesti useampaan otteeseen, en voi tässä kirjoittaa "uuden" johtajan tervehdystä. Olkoon siis pelkkä tervehdys.

Kun tehtävä on minulle ennestään tuttu, luulen tietäväni, mihin olen ryhtynyt, tehtävän hyvät ja huonotkin puolet. Olen työskennellyt Tietoarkistossa eri tehtävissä jo yhteensä 15 vuotta. Tietoarkisto on kuin toinen kotini ja toinen perheeni. Tänä aikana monet asiat Tietoarkiston toimintaympäristössä ovat muuttuneet, eikä muutoksen vauhti näytä olevan hiipumassa tulevaisuudessakaan. Avoin tiede on täällä ja putkahtelee esiin aina uusissa yhteyksissä.

Avoimen tieteen eteneminen erityisesti tällä vuosikymmenellä on ollut mieluisaa seurattavaa. Vielä mieluisampaa on se, että Tietoarkiston asiantuntijoiden osaaminen tunnetaan ja olemme haluttu yhteistyökumppani kotimaassa ja myös kansainvälisissä hankkeissa, joissa avoimen tieteen palveluita rakennetaan. Yhteistyöstä saatavat hyödyt ovat molemminpuolisia. Jaamme osaamistamme, mutta opimme myös uutta sekä organisaationa että yksittäisinä työntekijöinä. Saamme ideoita ja aineksia Tietoarkiston palvelujen kehittämiseen.

Suuri muutos samaan aikaan avoimen tieteen kehityksen kanssa on ollut rahoitusmahdollisuuksien monipuolistuminen. Olemme voineet uudistaa palveluitamme, laajentaa asiakaskuntaamme ja osallistua kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Tietoarkiston johtajana ensimmäisiä toimiani on saattaa loppuun viime vuoden puolella aloitettu Tietoarkiston strategian laatiminen. Kaikki ei mene uusiksi, mutta avoimen tieteen pioneeri ei myöskään voi vain tyytyväisenä hiihdellä samaa latu-uraa horisonttiin. Viime vuonna pidetyissä työpajoissa Tietoarkiston henkilöstö ja valtakunnallinen neuvottelukunta saivat arvioida päättyneen kauden strategiaa ja esittää näkemyksiään siitä, mihin 2017–2020 pitäisi pyrkiä.

Kummassakin strategiatyöpajassa vaadittiin, eri sanoin, Tietoarkiston kansallisen roolin ja aseman selkiyttämistä avoimen tutkimusdatan pitkäaikaissaatavuuteen erikoistuneena ja palvelevana asiantuntijaorganisaationa. Tähän tietenkin pyrimme joka tapauksessa. Ajankohtainen haaste on Euroopan unionin tietosuoja-asetus ja sen vaikutukset kansalliseen lainsäädäntöön. Se tarjoaa myös mahdollisuuden Tietoarkiston roolin kirkastamiseen. Tietoarkiston on korostettava tutkimusaineistojen vastuullisen avaamisen periaatteita väistämättä. Palaamme blogissa näihin kysymyksiin vielä varmasti useaan otteeseen.

Tietosuojaa tutkimusdatan näkökulmasta käsittelemme huhtikuussa järjestettävässä Tietoarkiston ja Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen yhteistyössä järjestämässä seminaarissa Tutkimusaineistojen anonymisointi. Nähdään Tampereella 5. huhtikuuta!

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datapolitiikat ohjaavat avaamaan tutkimusaineistot vastuullisesti

Tampereen yliopisto julkaisi datapolitiikkansa lokakuun lopussa otsikolla Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka. Asiakirja koskee sähköisiä julkaisuja ja tutkimusdataa. Sekä julkaisupolitiikassa että datapolitiikassa on tavoitteena saada tutkimustieto avoimeksi ja helposti löydettäväksi. Lisäksi politiikkapaperi kertoo, mitä avoimuutta tukevia palveluita yliopistoyhteisön jäsenille on tarjolla.

Tampereen yliopisto ei ole datapolitiikan teossa aivan viimeisenä liikkeellä, mutta turhaa kiirettäkään ei ole pidetty. Osasyynä rauhalliseen tahtiin on voinut olla se, että on ajateltu Tietoarkiston hoitavan homman jo käytännössä.

Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomessa on julkaistu useita datapolitiikkoja. Kun Tietoarkiston väistyvä johtaja Sami Borg selvitti toissa syksynä yliopistojen tilannetta, vain Jyväskylän yliopistossa oli "tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteet". Nyt näitä periaatteita tai datapolitiikkoja on paitsi useissa ylipistoissa myös muissa organisaatioissa. Myös rahoittajien vaatimukset aineistonhallintasuunnitelmien laatimiseksi ja aineistojen avaamiseksi ilmentävät rahoittajien datapolitiikkoja, olipa erillistä politiikkadokumenttia olemassa tai ei.

Datapolitiikan puuttuminen ei ole onneksi estänyt Tampereen yliopiston tutkijoita tallentamasta aineistoja Tietoarkistoon. Päinvastoin he ovat olleet muiden yliopistojen tutkijoita innokkaampia arkistoijia. Paljon kiinnostavia aineistoja on kuitenkin jäänyt avaamatta, niin Tampereella kuin muissakin tutkimusorganisaatioissa. Niinpä meille tietoarkistolaisille linjaus, jossa suoraan kehotetaan tallentamaan aineistot ensi sijassa Tietoarkistoon, on tervetullut apuväline oman yliopiston aineistojen hankinnassa.

Tampereen yliopiston datapolitiikka lupaa, että Tietoarkisto tukee tutkimusaineistojen vastuullista avaamista ja huolehtii tallennettujen aineistojen pitkäaikaissaatavuudesta. Lisäksi Tietoarkiston luvataan välittävän aineistojen kuvailutiedot useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Politiikka viittaa myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan, joka opastaa hyvään datanhallintaan ja tunnisteiden poistoon. Tietoarkisto voi auttaa anonymisoinnissa, kun data tallennetaan Tietoarkistoon.

Tampereen yliopiston lisäksi Tietoarkistolla on ystäviä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa. Tämä on käynyt selväksi. Vaikka niiden datapolitiikassa ei mainittaisi Tietoarkistoa, tarkemmassa ohjeistuksessa meihin yleensä jo viitataan, huhujen mukaan suullisessa neuvonnassa vielä useammin. Onkin hyvä muistaa, että Tampereen yliopiston avoimen tieteen linjauksissa mainitut Tietoarkiston palvelut koskevat kaikkien Suomen yliopistojen tutkijoita. Ja toki annamme neuvontaa myös muille mahdollisille asiakkaille ammattikorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa - kunhan he ovat aikeissa tallentaa aineistojaan Tietoarkistoon.

Palvelulupauksessamme ei ole sinänsä mitään uutta. Tietoarkisto on tarjonnut palveluitaan jo lähes 20 vuotta. Ennen kuin Aineistonhallinnan käsikirja julkaistiin syksyllä 2008, vastaavaa neuvontaa sai asiakaspalvelustamme. Uutta on, että Tampereen yliopisto ja monet muut organisaatiot kehottavat tai jopa vaativat, että aineistot avataan ja suosittelevat juuri Tietoarkiston palveluita.

Toivon, että datapolitiikat eivät ole kuormitetuille tutkijoille vain yksi uusi ahdistava vaatimusten kokoelma. Ne eivät ole ratkaisu ongelmiin, joita tutkijat aineistojen avaamisessa kohtaavat, mutta ne kehottavat vahvasti ryhtymään ratkomaan mahdollisia ongelmia – ja hakemaan apua kokeneilta asiantuntijoilta. Enää aineistoja ei voi jättää avaamatta vain, koska se ei ole ollut tapana.

Tietoarkistolle, yliopistojen kirjastoille ja tutkimuspalveluille – kuka tai ketkä missäkin organisaatiossa käytännön toteuttamisesta vastaavatkaan – datapolitiikkojen julkaiseminen on vasta alkua. Pelkkä datapolitiikka ei muuta vielä mitään, vaan politiikka on jalkautettava, ja siihen me täällä Tampereella ryhdymme nyt.

Jyväskylässä ja Helsingissä datapolitiikan jalkauttamisesta on kokemusta viimeisen parin vuoden ajalta. Asiat edistyvät hitaasti, mutta ne edistyvät. Tietoarkistotyötä nyt noin 15 vuotta tehneenä olen kehityksestä suorastaan innoissani. Aineistojen avaaminen on nykyään kaikkien yhteinen juttu!

Tietoarkisto ja Tampereen yliopiston kirjasto järjestävät 9.11. Tampereella Kesytä aineistokaaos -iltapäiväseminaarin, jossa esittelen lyhyesti juuri julkaistua Tampereen yliopiston datapolitiikkaa. Iltapäivä tarjoaa myös käytännönläheistä tietoa siitä, miten hallita aineistoaan, ja millaisia palveluita tutkijan tueksi on tarjolla.

Lisätietoja
» Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke listaa organisaatioiden linjauksia ja ohjeistuksia
» Kesytä aineistokaaos -seminaari

Helena Laaksonen
informaatikko, varajohtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Aineistopalkitun puhe: "HYPA-aineisto antaa eväitä keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta."

Tutkija Katri Hannikainen-Ingman vastaanotti Tietoarkiston Aineistopalkinnon THL:n tutkimusprofessori Pasi Moision puolesta Aila ja aineistojen jatkokäyttö -seminaarissa Tampereella 15. syyskuuta. Hannikainen-Ingmanin pitämä palkintopuhe oli niin hieno, että Tietoarkisto pyysi luvan julkaista sen blogissa kokonaisuudessansa.

Arvoisat järjestäjät ja hyvä seminaariväki.

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut eli HYPA-tutkimusaineistolle myöntämä Aineistopalkinto on hieno arvostuksen osoitus. Suuri kiitos siitä!

Olemme Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikön tutkimusprofessori Pasi Moision kanssa HYPA-aineiston arkistonhoitajat ja yhteyshenkilöt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Pasi Moision panos aineiston suunnittelussa ja kehittämisessä on alusta alkaen ollut merkittävä. Myös suuri joukko muita Stakesin ja sittemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita on ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä aineistoa ja saattamassa sitä arkistoitavaksi ja vapaaseen tutkimuskäyttöön.

Jos Suomalaisten hyvinvointi- ja palvelut -kyselylle ja aineiston avoimeen käyttöön saattamiselle täytyisi nimetä isä, hän olisi edesmennyt Stakesin tutkimusprofessori ja pääjohtaja Matti Heikkilä. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, että tutkimusaineistojen tulee olla avoimessa käytössä tutkijoiden saatavilla. Vielä 2000-luvun alussa tämä ei ollut niinkään selvää kuin tänä päivänä toistakymmentä vuotta myöhemmin. HYPA-aineisto oli jo tuolloin tarkoitus arkistoida Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, mutta kesti kuitenkin vuosia ennen kuin tilastolain tulkinta muuttui ja HYPA voitiin arkistoida FSD:hen.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -kysely on toteutettu neljä kertaa, ensimmäinen vuonna 2004. Kyselyt on suunnattu aikuisväestölle ja niiden rungon ovat muodostaneet puhelinhaastattelut. Haastattelutietoja on täydennetty rekisteritiedoilla sukupuolesta, iästä, perherakenteesta, koulutuksesta, tuloista sekä aluetiedoista. Puhelinhaastattelujen otos muodostuu 18–79-vuotiaista Suomessa vakituisesti asuvista henkilöistä. 80 vuotta täyttäneiltä tiedot on kerätty käyntihaastatteluin. Viimeisessä vuonna 2013 kerätyssä aineistossa puhelinhaastatteluiden otos oli lähes kuusi tuhatta henkilöä ja vastausprosentti reilut 72. 80 vuotta täyttäneillä otos oli kuusisataa henkilöä ja vastausprosentti hieman yli 62.

Koko aikuisväestölle suunnatun kyselyn rinnalla on toteutettu erillisiä lapsiperheille suunnattuja hyvinvointi ja palvelut -postikyselyitä.

HYPA-kysely nykymuodossaan loppuu, mutta sen elämä jatkuu osana Aikuisten terveys- hyvinvointi- ja palvelututkimusta (ATH).

Hallinto ja poliittiset päättäjät tarvitsevat päätöksenteon tueksi tutkittua tietoa. Hyvinvointipolitiikassa tutkimuksen tehtävä on kriittisen ja samalla uskottavan analyysin esittäminen siitä, mikä on hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin tila. Samalla on pyrittävä näyttämään, missä määrin politiikka on johtanut hyvään kehitykseen tai ehkäissyt huonoa.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -aineistolla tuotetuilla analyyseillä on piirretty kuvaa väestön hyvinvoinnista, palvelujen käytöstä, elämänlaadusta sekä hyvinvointieroista ja niiden kehityksestä 2000-luvulla. HYPA-kyselyillä on saatu myös arvokasta tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion kannatusperustasta. Aineisto antaa näin eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta.

HYPA-aineistoilla on tuotettu kirjasarja, jonka viimeisin osa julkaistiin kaksi vuotta sitten. Suomalaisten hyvinvointi 2014 -kirjan 18 artikkelia kertovat toisaalta oikeansuuntaisesta hyvinvointipolitiikasta, sillä väestön hyvinvoinnin ja elämänlaadun todettiin keskimäärin olevan hyvät. Toisaalta kuitenkin hyvinvoinnin eriarvo ja yhteiskunnalliset jaot ovat suomalaista todellisuutta ja niiden on nähty viime vuosina jopa kärjistyneen.

Kun keskustellaan yhteiskunnan kestävästä tulevaisuudesta, on tärkeää kysyä, kuinka suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen meillä on varaa. Viimeisimmän, vuonna 2013, toteutetun HYPA-kyselyn valossa joidenkin väestöryhmien väliset hyvinvoinnin erot ovat selvät, ja eriarvo on kansalaistenkin mielestä liian suuri. Vastaajat kannattivat sen kaltaista kollektiivista solidaarisuutta, jossa huolehditaan koko yhteiskunnan tukipilarien kestävyydestä, mutta pyritään samalla turvaamaan hyvinvointi myös heille, jotka eivät ilman tukea sitä saavuta. Tulevaisuutta rakennettaessa kansalaisten näkemykset ja hyväksyntä poliittisille ratkaisuille on tärkeää.

Lopuksi haluan esittää vielä suuren kiitoksen Yhteiskuntatieteelliselle tietoarkistolle. Yhteistyö on sujunut hienosti ja palvelu on ollut erinomaista. Tietoarkisto on mahdollistanut ja varmistanut HYPA-aineiston avoimen ja helpon tutkimuskäytön nyt ja tulevaisuudessa.

HYPA-aineisto on niin sanotusti päässyt hyvään kotiin! Kiitos!

Lisätietoja
» Aila-seminaarin ohjelma, esitykset ja videot

Katri Hannikainen-Ingman
Terveyden ja hyvinvoiniin laitoksen Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön tutkija

Datan lisäksi Tietoarkisto jakaa osaamista

Tietoarkisto on yksi avoimen tieteen keskeisistä toimijoista Suomessa. Tavoitteenamme on tuottaa tehokkaasti laadukkaita, luotettavia ja helposti saavutettavia data- ja aineistonhallintapalveluja tiedeyhteisölle. Ei mikään läpihuutojuttu. Pitää olla valmiuksia luoda uutta ja omata ajantasaista asiantuntemusta tutkimuksesta, menetelmistä, ohjelmistoista, tutkimusetiikasta, lainsäädännöstä, metadatasta, sähköisestä säilyttämisestä, tietoturvasta ja asiakaspalvelusta – vain muutamia mainitakseni. Niinpä tietoarkistolaisille on kertynyt ainutlaatuista asiantuntemusta monilta eri osa-alueilta. Monimutkaistuvassa maailmassa kellään ei kuitenkaan yksin voi olla kaikkea tarvittavaa osaamista. Tarvitsemme eri alojen asiantuntijoiden tiimejä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Tietoarkiston aktiivisesta roolista eurooppalaisessa data-arkistotoiminnassa. Olemme laajasti mukana myös kotimaisissa avoimeen tieteeseen sekä aineistojen jakamiseen ja säilyttämiseen liittyvissä aloitteissa. Sekä kansallisissa että kansainvälisissä ympyröissä käytännön työ tehdään yleensä erilaisissa työryhmissä. Osaamisen ja tiedon jakaminen on työn onnistumisen tärkeimpiä edellytyksiä.

Laskin, että tällä hetkellä Tietoarkisto osallistuu 15 erilaiseen kansalliseen ohjaus-, asiantuntija- tai työryhmään. Vuodessa osallistumme niiden tiimoilta keskimäärin noin 70 kokoukseen. Aikaa kokouksiin ja niihin liittyviin tehtäviin kuluu noin kuusi henkilötyökuukautta vuodessa – enemmänkin, jos tietoarkistolaisilla on työryhmissä vetovastuuta. Luvuissa ovat mukana vain sellaiset ryhmät, joihin osallistumme osana perustyötä, eli joihin meillä ei ole erikseen hankerahoitusta.

Työryhmistä monet liittyvät Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hankkeeseen. Tietoarkisto tekee työtä ATT:n asiantuntijaryhmässä, palvelutyöryhmässä, PAS-työryhmässä, kansainvälisyystyöryhmässä, Tuuli-projektissa ja ATT:n ja Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteisessä oikeuksien metatiedot -työryhmässä. Olemme edustettuina myös KDK:n ohjausryhmässä, tietoarkkitehtuuriryhmässä ja PAS-yhteistyöryhmässä. Muista ryhmistä mainittakoon JHS Rekisterimeta -työryhmä, Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmän ohjausryhmä, TUHA-tutkimusaineistoryhmä ja Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston kehittämisryhmä.

Edellä mainitut ryhmät rakentavat hyviä yhteisiä käytäntöjä, standardeja ja erilaisia palveluita tiedeyhteisölle ja laajemminkin. Itse olen mukana useissa ryhmissä ja koen ne antoisina, vaikka turhautumisen hetkiäkin tulee. Välillä tuntuu, että työryhmä toisensa jälkeen puhuu samasta asiasta ja edistyminen on tuskallisen hidasta. Tampere-Helsinki–junamatka on tullut liiankin tutuksi.

Omalla kohdallani turhautuminen on onneksi useimmiten hetkellistä. Tutkimusdatan arkistointi ja avaaminen on suuri muutos tutkimuskulttuurissa, ja sähköinen säilyttäminen muuttaa arkistomaailmaa. Valtionhallinnon digitalisaation yhteydessä puolestaan tavoitellaan siilojen purkamista. Ajattelenkin, että päällekkäisiltä tuntuvat työryhmät heijastelevat näitä käynnissä olevia suuria toimintakulttuurimuutoksia ja jopa kuuluvat murrosvaiheeseen. Tämä ei tarkoita, etteikö työryhmissä ja niiden välisessä työnjaossa olisi tehostamisen tai selkeyttämisen varaa, mutta odotan tilanteen kohenevan ATT:n kaltaisten hankkeiden myötä. Jos jotain saisi toivoa, niin sitä, että alan toimijoilla olisi hieman enemmän kykyä ja mahdollisuuksia (eli käytännössä resursseja) nähdä omia lyhyen tähtäimen etujaan ja intressejään pidemmälle.

Tietoarkisto on vuosien mittaan ollut aktiivinen tiedon ja osaamisen jakaja. Olemme osallistuneet lukuisiin työryhmiin ja hankkeisiin. Kaiken kaikkiaan ne ovat olleet oivallisia tilaisuuksia reflektoida Tietoarkiston käytäntöjä, oppia muilta, ratkaista yhteisiä ongelmia ja jakaa Tietoarkistoon kertynyttä erikoisosaamista. Olemme myös oppineet, että joskus täytyy sanoa ei. Parhaimmillaan ryhmät ovat kuitenkin asiantuntijoiden ja organisaatioiden verkostoja, joissa erilaiset näkökulmat kohtaavat tarjoten pohjan uutta osaamista ja uusia palveluita luovalle yhteistyölle.

Lisätietoja
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke (ATT)
» Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK)

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi