Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalliset palveluntuottajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalliset palveluntuottajat. Näytä kaikki tekstit

2. maaliskuuta 2022

Tietoarkisto ja CESSDA ERIC tukevat ukrainalaista yhteistyökumppania ja ukrainalaisia

Data-arkistojen maailmassa tulee harvoin eteen tehtäviä, joissa on otettava kantaa maailmanpolitiikkaan. Nyt sekin päivä on valitettavasti nähty.

CESSDA ERICin yleiskokouksen puheenjohtajana olen tänään lähettänyt puheenjohtajiston ja johtajan viestin entiselle venäläiselle yhteistyökumppanille ja tuenilmauksen ukrainalaiselle kumppanille. CESSDAn verkkosivulla oleva organisaatiolista ja kartta on päivitetty. Venäjää ei siellä enää ole.

Yhteistyö Ukrainan ja Venäjän kanssa ei ole ollut mitenkään vireätä. Toisaalta kumppanuuden kautta voi päätyä tarkkailija- tai täysjäseneksi CESSDAan. Siinä mielessä kannanotossa kyse on muustakin kuin symbolisesta tuenilmauksesta tai Venäjän toimien vastustamisesta.

CESSDAn kannanotto on julkaistu myös sen verkkosivuilla ja somekanavissa. Palveluntuottajat jäsenmaissa jakavat sanomaamme. Samalla pohdimme, voimmeko mitenkään auttaa ukrainalaista kumppaniamme suoraan. Yleisempää tukea ukrainalaisille jokainen voi antaa henkilökohtaisesti avustusjärjestöjen kautta. Jos voimia ja mahdollisuuksia on, kannustan tarjoutumaan myös avuksi niille, jotka Ukrainasta Suomeen asti päätyvät.

Helena Laaksonen
johtaja, Tietoarkisto
Chair, General Assembly of CESSDA ERIC
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

16. joulukuuta 2021

A deeper dive into repository assessment: CoreTrustSeal+FAIRenabling Capability-Maturity

The FAIRsFAIR project has mapped the CoreTrustSeal requirements to the FAIR principles, FAIRsFAIR metrics and RDA FAIR Data Indicators and created an approach to support repository assessment against the mapped concepts. The CoreTrustSeal+FAIR Capability-Maturity approach is currently an informal assessment, which repositories can undertake to evaluate their status as a trusted digital repository and their FAIRenabling practices.

FSD has tested the capability-maturity approach as part of its work in the EOSC-Nordic project’s Work Package 4 on FAIR data. To facilitate the assessment, the FAIRsFAIR provided us with an as-of-yet unpublished user guide.

Assessment revealed things to improve

We went through all the 16 CoreTrustSeal requirements and assessed our practices against each requirement, metric and indicator. This involved assigning each requirement a capability-maturity tier from five tiers: 1. Initial, 2. Managed, 3. Defined, 4. Quantitatively managed and 5. Optimising. In addition, we reviewed the evidence available to support the selected tier, set a target tier for the next review, and assessed whether we covered the FAIR indicators and metrics mapped to each requirement.

Capability-maturity tiers and their main components.
Image source: Hervé L'Hours, Ilona von Stein, Jerry deVries, Linas Cepinskas, Joy Davidson, Patricia Herterich, Robert Huber, & Benjamin Jacob Mathers. (2021). M4.3 CoreTrustSeal+FAIRenabling, Capability and Maturity (1.0). Zenodo. https://doi.org/10.5281/zenodo.5346822

In our assessment, two requirements, R05 Organisational Infrastructure and R10 Preservation, were at tier 4 and FSD achieved the third tier, “defined”, on most requirements. With a median of 3, FSD is doing quite well, as FAIRsFAIR M4.3 points out that “the current recommendation is that a capability level of 2. Managed across all Requirements should be sufficient to demonstrate CoreTrustSeal compliance and FAIRenabling” and that “[l]evels of 3 and above … are highly desirable”.

However, there is always room for improvement. We assigned tier 2 to three requirements, R03 Continuity of Access, R08 Appraisal, and identification under R13 Discovery & Identification. We set tier 3 as our target for these requirements before our CoreTrustSeal renewal application in 2023. In addition, we set the target tier of 4 or above for four other requirements by the next assessment.

The assessment was a useful exercise that allowed us to identify several aspects to improve in our practices and take stock of additional evidence to include in our next CoreTrustSeal application. We also believe we were able to provide useful feedback for improving the approach.

Some expertise is required

We found that a good way to conduct the assessment is to bring together a small group of experts on various repository aspects (e.g., administrative, archival services, technical) and work on a table of the requirements by assessing the capability-maturity level, target and evidence. The process took us two afternoon meetings and some desk research.

The assessment seems especially useful to more experienced repositories that have perhaps already obtained a certification and performed automated FAIR evaluations of their metadata records. The assessment is significantly facilitated by having prior knowledge of CoreTrustSeal requirements, FAIR principles, FAIRsFAIR metrics and RDA indicators.

The capability-maturity approach appears to fall somewhere between a full CoreTrustSeal self-assessment and FAIR evaluations. We found the idea of maturity levels promising, although we had some challenges in finding the correct one for some requirements. The approach brings in some specificity and concreteness to the more general requirements of the CoreTrustSeal.

We noticed that in some cases, the FAIR principles and metrics do not match very well with the CoreTrustSeal requirements, or they do so only partially. This is no fault of the mapping itself but demonstrates that the two have different use cases. They cannot be perfectly aligned but are nonetheless complementary. The emerging capability-maturity approach is a welcome addition to the tools available to assess the FAIRness and trustworthiness of a digital repository.

More information:

» FAIRsFAIR project
» EOSC-Nordic
» FAIRsFAIR WP4: M4.3 CoreTrustSeal+FAIRenabling, Capability and Maturity
» CoreTrustSeal

Henri Ala-Lahti
Information Specialist
firstname.surname [at] tuni.fi

20. joulukuuta 2019

Tietoarkisto jatkaa uudella vuosikymmenellä luotettuna tutkimusaineistojen asiantuntijana

Viimeistään kuluneen juhlavuoden 2019 aikana tuli selväksi, että Tietoarkisto on yksi vakiintuneista data-arkistoista, joiden puoleen uudet palveluntuottajat kääntyvät hakeakseen esimerkkejä, opastusta ja innoitusta. Myös Tietoarkistoa vanhempien ulkomaisten data-arkistojen ja alan muiden toimijoiden edustajat arvostavat asiantuntemustamme. Voin siis hyvillä mielin todeta, että Tietoarkisto on saavuttanut strategisen tavoitteensa olla vuonna 2020 Suomessa ja ulkomailla yhä tunnetumpi, luotettu avoimen tieteen ja tutkimusaineistojen pitkäaikaissaatavuuden asiantuntija.

Luotettu asema tutkimusaineistojen asiantuntijaorganisaationa näkyi muun muassa useina ulkomaisten kollegojen pyyntöinä päästä vierailulle keskustelemaan ja oppimaan Tietoarkiston kokemuksista ja käytännöistä. Usein heidän tiedontarpeensa olivat samanlaisia kuin kotimaisilla kumppaneillamme. He toivoivat keskustelua ja opastusta erityisesti tietosuojasta, tutkimusaineistojen hallinnasta ja hallinnan ohjeistamisesta, aineistojen anonymisoinnista, kvalitatiivisten aineistojen käsittelystä tai sertifiointiin valmistautumisesta.

Kaukaisia vieraita ja virtuaalikokouksia

Juhlavuoden tapahtumat ja vierailut käynnisti maaliskuussa japanilaisten tutkimuslaitosten edustajien kanssa yhteistyössä järjestetty seminaari. Tätä käsittelin blogissa jo keväällä. Heidän lisäkseen Tietoarkistossa vieraili vuoden mittaan kollegoita muun muassa Tanskasta, Sloveniasta, Itävallasta ja Qatarista. Joulukuussa järjestimme Tampereen yliopistossa yhdessä Tilastokeskuksen kanssa eurooppalaisten DDI-kuvailuformaatin käyttäjien ja kehittäjien konferenssin EDDIn.

Tampereelle suuntautuneiden vierailujen ja tietoarkistolaisten lisääntyneen matkustelun lisäksi osaamisen kysyntä näkyy virtuaalikokousten runsautena. Alustavan tilaston mukaan vuonna 2019 Tietoarkiston edustajat osallistuivat yli 240 virtuaalikokoukseen. Luku on kasvanut vuodesta 2018 muutamalla kymmenellä. Kokousten ja matkojen määrän lisääntyminen on paljolti seurausta Tietoarkiston CESSDA ERICin palveluntuottajuudesta ja Tietoarkiston asiantuntijoiden toiminnasta kansainvälisissä organisaatioissa. Vierailujen ja virtuaalikokousten työnimien perusteella yhteistä valtaosalle tapahtumista onkin CESSDA ERICin sisäinen projektityö tai työskentely EU-projekteissa yhtenä CESSDAn arkistoista.

Kaikki tämä toteuttaa Tietoarkiston strategiaa, jossa lupaamme aktiivisuutta CESSDAssa. Lupaamme strategiassa myös syventää ja monipuolistaa osaamistamme sekä jakaa kasvanutta osaamistamme aktiivisesti.

Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien strategia vaikuttaa suunnitelmiin

Vuosi 2020 on viimeinen Tietoarkiston kuluvalla strategiakaudella. Uuden vuosikymmenen aloitamme siis strategiatyöllä. Suomen Akatemia julkaisee tammikuussa 2020 Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien strategian uudelle vuosikymmenelle. Ennakkotietojen perusteella se listaa kehittämiskohteita, jotka jo nyt ovat Tietoarkistossa joko arkipäivää tai ainakin tunnistamiamme kehittämisen kohteita. Akatemian joulun alla julkaiseman tiedotteen mukaan kehittämisalueita ovat vastuullisuus ja kestävä kehitys, pitkäjänteisyys ja dynaamisuus, omistajuus ja osaaminen, digitaalisuus ja data, avoimuus ja yhteistyö sekä laaja ja monimuotoinen vaikuttavuus.

Tästä on pääteltävä, että Tietoarkisto ei voi laittaa omia suunnitelmiaan aivan uusiksi. Kyse on paremminkin Tietoarkiston strategian päivittämisestä. Myös sitoumuksemme Akatemian rahoittamissa FIRI-projekteissa ja CESSDA ERICin palveluntuottajana ulottuvat usean vuoden päähän, tulevaisuuteen. Oma strategiatyömme ja tiekarttahakemuksen työstäminen varmasti palvelevat toisiaan.

Strategiatyössä korostuu jatkuvuus

Tietoarkiston 20-vuotisen toiminnan kunniaksi syyskuussa järjestämämme Tietoarkisto-seminaari oli tilaisuus tarkastella sekä mennyttä että tulevaa kehitystä.

Seminaarissa esittelin Tietoarkisto-lehden juhlanumerossa julkaistua aikajanaa, johon on kerätty tietoarkistolaisten aikaansaannoksia ja tapahtumia kuluneilta 20 vuodelta. Aikajanalla on paljon tapahtumia ja palveluita, joilla on merkitystä myös tulevaisuudessa. Listaan tässä vain muutamia.

  • Palveluportaali Ailaa kehitetään parhaillaan Akatemian rahoittamassa projektissa. Käytettävyyden parantamisen ja uusien toiminnallisuuksien lisäksi tavoitteena on muun muassa yhteentoimivuuden parantaminen ulkopuolisten palvelujen suuntaan.
  • Aineistonhallinnan käsikirjan sisällön tuottaminen ja sen pitäminen ajan tasalla on yhä vain merkityksellisempää. Pelkästään viime elo-syyskuussa aineistonhallinnan käsikirjaan tuli noin 11 000 sivupyyntöä.
  • Sertifioinnit - Date Seal of Approval ja nykyinen CoreTrustSeal - ovat todisteena siitä, että Tietoarkisto on organisaatio, joka säilyttää sähköisiä aineistoja luotettavasti ja mahdollistaa aineistojen jatkokäytön. Vastuullisuus ja pitkäjänteisyys pysyvät toiminnan kulmakivinä tehtävän perusluonteen ohella yhä korostuneemmin myös ulkopuolisen rahoittajan, Akatemian, vaatimuksesta.
  • Menetelmäopetuksen tietovaranto MOTV on retrosta ulkoasustaan huolimatta edelleen verkkosivujen seurannan perusteella Tietoarkiston käytetyin palvelu. Tietoarkisto päivittää sen ulkoasun ja vanhentuneet sisällöt uudelle vuosikymmenelle. Sisältöä myös kehitetään menetelmäopetuksen asiantuntijoiden kanssa. Työ ajoittuu pääosin vuodelle 2020.

Vuoden 2020 käynnistyessä arvioimme nykyistä strategiaamme ja hahmottelemme tulevaa. Kutsumme Tietoarkiston yhteistyökumppanit ja asiakkaat pohtimaan, miten pystymme yhdessä palvelemaan parhaalla mahdollisella tavalla tiedeyhteisöä tutkimusaineistojen hoivaamisessa ja vastuullisessa avaamisessa.

Lisätietoa:

» Tietoarkistoblogi: Monikielinen aineisto-osaaminen ja laadullisten aineistojen asiantuntemus tuovat kansainvälisiä vieraita Tietoarkistoon
» Tietoarkiston strategia 2017-2020 (PDF)

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

7. helmikuuta 2019

Kehitämme kansallista datainfrastruktuuriamme Suomen Akatemian tuella ja yhteistyössä tiedeyhteisön kanssa

Tampereen yliopisto juhlisti yhdistynyttä korkeakouluyhteisöään Potentiaaleissa Tampere-talossa 24.1.2019. Osallistujille jaettiin tähtimerkkejä, joista kukin voi poimia kuvaavimman. Kun Suomen Akatemia oli vajaata viikkoa aiemmin myöntänyt Tietoarkiston rajoja ylittävälle C-BoTS-infrastruktuurihankkeelle viisivuotisen rahoituksen, minulle seitsemästä vaihtoehdosta tuntui osuvimmalta Fuusio. Se merkitsee "potentiaalia tiederajojen yli".1 Hauska idea, jolla on varmasti perinteistä horoskooppimerkkiä enemmän ennustearvoa.

Uudessa Tampereen yliopistossa Tietoarkisto jatkaa erillisyksikkönä valtakunnallisen palvelutehtävän hoitamista. Akatemian rahoitus on osoitettu juuri tämän tehtävän vahvistamiseen. Hankkeen suomenkielinen nimi on Rajoja ylittävät työkalut ja palvelut (C-BoTS): Tietoarkiston kansallinen datainfrastruktuuri 2024. Hankkeen kuusi työpakettia istuvat hyvin sekä kansallisella tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla esitettyihin Tietoarkiston tavoitteisiin että Tietoarkiston strategiasuunnitelmaan, joka korostaa asiantuntevaa palvelua, yhteistyötä ja vastuullista avointa tiedettä.

Kuulostaa ylevältä, ja perinteiselle kriittiselle yhteiskuntatieteilijälle varmaankin hölynpölyltä, mutta hankkeemme on sisällöltään muuta kuin sanahelinää. Tietoarkisto on paitsi digiä suuressa määrin myös palvelua, jonka hoitamiseen tarvitaan asiantuntevia ihmisiä. Jotta asiantuntijamme voivat palvella tiedeyhteisöä ajanmukaisesti, on kehitettävä työkaluja, jotka helpottavat aineistojen käsittelyä ja arkistointia sekä muun muassa vähentävät raportointiin käytettyä työaikaa.

Tietoarkiston palveluarkkitehtuuri uudistetaan

Hankkeen laajimmassa työpaketissa keskitymme nykyisen palveluarkkitehtuurimme purkamiseen pienempiin osiin kokonaisuudeksi, joka mahdollistaa ulkopuolisten palvelujen ketterämmän hyödyntämisen. Uuden arkkitehtuurin myötä helpotamme myös pääsyä Tietoarkiston palveluihin ulkopuolelta erilaisten rajapintojen kautta.

Raportoinnin automatisoinnilla tietoa vaikuttavuudesta

C-BoTS-hanke lisää aineistoja arkistoivien tutkijoiden ja heidän taustaorganisaatioidensa näkyvyyttä tarjoamalla ajantasaista tietoa arkistoiduista aineistoista ja niiden tilastoja niiden käytöstä. Tietoarkiston käyttäjätilastot tuodaan ajantasaisina rahoittajien ja asiakkaiden saataville. Vastaavasti helpotamme uudella käyttöliittymällä jatkokäyttäjiltä vaadittavaa ladattujen aineistojen käytön ja julkaisutietojen raportointia.

Verkkokaupoista tuttuja ominaisuuksia ja koneoppimisen avulla tehokkaampia hakumahdollisuuksia

Palveluportaali Ailaan lisäämme verkkokaupoista tuttuja ominaisuuksia, kuten ostoskorin useiden aineistojen lataamiseen kerralla ja suositukset uusien ja samankaltaisten sisältöjen löytämiseen. Rakennamme muun muassa koneoppimista hyödyntävän käyttöliittymän, jonka avulla voimme tuottaa ja ylläpitää samankaltaisia muuttujia sisältäviä ryhmiä sekä käyttöliittymän, jonka avulla asiakkaamme pystyvät hakemaan muuttujia ja tutkimusaineistoja. Tampereen yliopiston signaalinkäsittelyn laboratorio tekoälyosaamisineen on tässä työpaketissa merkittävä kumppani.

Apuvälineitä anonymisointiin ja kvalitatiivisen aineiston hallintaan

Tietoarkisto on sähköisten laadullisten tutkimusaineistojen arkistoinnin pioneeri. Etenkin tekstimuotoisen kvalitatiivisen datan arkistointi on anonymisointivaatimusten vuoksi käsityövaltaista ja aikaa vievää. C-BoTS pyrkii helpottamaan anonymisointia arvioimalla olemassa olevia apuvälineitä kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen aineiston anonymisointiin. Samalla kehitämme datan anonymisoinnin prosessiamme ja tuotamme ohjeistusta tutkijoille.

Päivitämme hankkeessa myös lähes kymmenen vuotta sitten julkaisemamme Kvalikirstu-ohjelmiston, joka on tehty helpottamaan kvalitatiivisen tekstimuotoisen aineiston arkistointia ja jatkokäyttöä. Uusi Kvalikirstu tuottaa nykyisiä pitkäaikaissäilytyksen vaatimuksia vastaavaa dataa ja tarjoaa jatkokäyttäjille helppokäyttöisen suomen- ja englanninkielisen käyttöliittymän. Se tukee nykyistä useampaa tiedostotyyppiä ja taustamuuttujien automaattista luomista.

Vertailevan tutkimuksen palvelu tekee yhteistyötä muiden tutkimusinfrastruktuurien kanssa

C-BoTS hankkeeseen kuuluu myös vertailevan tutkimuksen työpaketti, joka tukee muun muassa yhteistyötä Suomen ihmistieteiden ERICien kanssa ja osallistumista kahteen kansainvälisesti vertailevaan aineistosarjaan. Koska emme saaneet kaikkea hakemaamme rahoitusta, arvioimme tämän työpaketin sisältöä uudelleen. Erityisesti joudumme pohtimaan, millä vuosittainen International Social Survey Programme -sarjan aineistonkeruu rahoitetaan.

Me tietoarkistolaiset olemme joka tapauksessa erittäin tyytyväisiä valtakunnallisen tehtävän kehittämiseen saamastamme rahoituksesta ja ryhdymme toteuttamaan projektisuunnitelmaa, missä kotimainen yhteistyö tiedeyhteisön ja muiden avoimen tieteen toimijoiden kanssa on ensiarvoisen tärkeätä.

Samalla toivotan kaikki tervetulleiksi viettämään Tietoarkiston 20-vuotisjuhlavuotta kanssamme!

1 Muut tähtimerkit olivat röntgen, tekoäly, Sokrates, terawatti, fresko ja Äiti Teresa.

Lisätietoa:

» Rahoituspäätös Suomen Akatemian sivuilla
» Suomen tutkimusinfrastruktuurien strategia ja tiekartta 2014-2020
» Tietoarkiston strategia (pdf)

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi


19. tammikuuta 2018

Tietoarkisto CESSDAssa: vahvuuksiamme ovat toimivat palvelut ja käytännöt sekä luotettavuus

CESSDA ERIC -infrastruktuuria rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla ja viimeiset kolme vuotta ovat olleet Tietoarkistolle erittäin tiiviin eurooppalaisen yhteistyön aikaa. CESSDAn keskustoimisto on pieni ja toiminta perustuu kansallisten palveluntuottajien hajautettuihin palveluihin.

Yksi CESSDAn suurimmista hankkeista, kaksivuotinen CESSDA Strengthening and Widening, lyhyemmin SAW, päättyi vuoden 2017 lopussa. Hanke sai rahoituksensa Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelmasta. Nimensä mukaisesti hankkeessa sekä vahvistettiin CESSDAn toimintoja että pyrittiin saamaan uusia valtioita jäseneksi.

Hanke oli meille hyödyllinen, sillä pystyimme siinä vertailemaan Tietoarkistoa muihin eurooppalaisiin data-arkistoihin ja saamaan sitä kautta arvokasta palautetta. Lisäksi hankkeessa onnistuttiin kehittämään välineitä tietoarkistotyöhön.

Tietoarkisto edelläkävijä monella saralla

Hankkeen alkupuolella vuonna 2016 kartoitettiin eurooppalaisten data-arkistojen toimintojen vahvuuksia ja kehityskohteita. Tietoarkiston tulokset olivat suurelta osin data-arkistojen keskiarvoa paremmat. Sopimus- ja käyttöoikeuskäytäntömme, tietosuoja-asiat ja aineistojen kuvailu nousivat esille erityisen hyvinä osa-alueina. Parantamisen varaa oli teknisen infrastruktuurin puolella.




Tietoarkiston tulokset olivat suurelta osin data-arkistojen keskiarvoa paremmat. Lähde: Deliverable 3.2 Country report on development potentials
.

Akatemian FIRI 2016 -rahoitusta saanut Aktiivinen Tietoarkisto CESSDAssa -hankkeemme painottuukin juuri teknisen infrastruktuurimme parantamiseen vuosina 2017-2021.

Luotettava ja sertifioitu

Yksi CESSDAn vaatimuksista on, että palveluntuottajien on hankittava CoreTrustSeal-sertifikaatti (aikaisemmin CTS tunnettiin nimellä Data Seal of Approval). SAW-hankkeessa Tietoarkisto oli mukana kouluttamassa ja tukemassa palveluntuottajia sertifioinnissa. Hankkeen aikana Tietoarkisto päivitti oman sertifiointinsa ja saikin uusien, tiukennettujen vaatimusten mukaisen CTS-sertifikaatin ensimmäisten joukossa koko maailmassa.

Uusia työkaluja data-arkistoille

Tietoarkiston yksi painopiste SAW-hankkeessa oli tuottaa työkaluja, jotka auttavat uusia data-arkistoja aloittamaan ja olemassa olevien data-arkistojen kehittämään toimintojaan. Teimme hankkeessa Kuha2-harvointirajapinnan, joka on helposti käyttöön otettava, kevyt mutta kattava palvelinohjelmisto kuvailutietojen jakeluun. Kuha2:n lähdekoodi on avointa.

Lisäksi olimme mukana tuottamassa kustannus-hyöty-työkalupakettia data-arkistoille. Tietoarkisto laati hyöty-yhteenvedon ja kokeili kustannus-hyöty-työkaluja. Kustannus-hyötyanalyysissä emme saavuttaneet brittien data-arkiston lukemia, mikä johtunee toisaalta skaalaeduista ja toisaalta toimintamallista. Ailan käyttöönotto on kuitenkin parantanut tehokkuuttamme selvästi.

Tavoitteena hyvien käytäntöjen jakaminen

Tietoarkisto haluaa vaikuttaa aktiivisesti siihen, minkälaisia palveluita CESSDA tarjoaa tutkijoille. Toisaalta haluamme varmistaa, että omat palvelumme ovat kansainvälisten vaatimusten mukaisella tasolla. Olemme eurooppalaisittain keskikokoinen data-arkisto, joten meidän kannattaa keskittyä vahvuusalueisiimme, kun pyrimme viemään käytäntöjämme malliksi CESSDAlle ja muille palveluntuottajille. Vastaavasti on osa-alueita, joissa meidän on hyödyllistä ottaa mallia muilta. CESSDA SAW -hankkeessa otimme tärkeitä askeleita tavoitteidemme saavuttamiseksi. Jatkamme tätä työtä muun muassa olemalla mukana CESSDAn sisäisissä kehityshankkeissa.

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

11. tammikuuta 2016

Tietoarkisto on aktiivinen eurooppalainen osaaja

Tietoarkisto on CESSDAn Suomen kansallinen palveluntuottaja. Tämä lyhyt toteamus pitää sisällään paljon hankkeita ja paljon työtä – sekä runsaasti puhelin- ja videokokouksia, onhan kysymys yhteiseurooppalaisesta toiminnasta. Kaiken tavoitteena on parempia ja helpommin saavutettavia eurooppalaisia data-, aineistonhallinta- ja koulutuspalveluja tutkijoille.

CESSDA on lyhenne sanoista Consortium of European Social Science Data Archives. Lyhyesti sanottuna CESSDA on eurooppalainen tutkimusinfrastruktuuri, joka tarjoaa tutkijoille kansainvälistä aineistopalvelua ja koulutusta. CESSDAn jäseniä ovat valtiot, ja sen keskustoimisto sijaitsee Bergenissä. Varsinaisten tutkijapalveluiden tuottamisen hoitavat jäsenmaiden data-arkistot, Suomessa siis Tietoarkisto.

Nykyisessä konsortiomuodossaan CESSDA on toiminut kesäkuusta 2013, mutta sen historia Euroopan kansallisten tietoarkistojen epävirallisena kattojärjestönä alkaa jo vuodesta 1976. Tällä hetkellä CESSDAssa tapahtuu enemmän kuin koskaan. Viime vuonna alkoi useita hankkeita, jotka tähtäävät keskitettyjen palveluiden rakentamiseen ja CESSDAn laajentumiseen.


Kuvassa CESSDA House Bergenissä.
Suomen Akatemian FIRI-rahoituksen myötä Tietoarkiston palvelut ja osaaminen ovat viimeisten viiden vuoden aikana nousseet kansainväliselle huipputasolle. Haluammekin viedä meillä käytössä olevat hyvät toimintatavat osaksi eurooppalaisia tutkijapalveluita. Tietenkin haluamme vastaavasti myös tuoda parhaat eurooppalaiset data- ja koulutuspalvelut suomalaisen tutkimusyhteisön ulottuville. Tämä onnistuu parhaiten olemalla CESSDAssa proaktiivinen toimija ja vaikuttaja. Ja sellainen Tietoarkisto on.

Esimerkiksi oma työni koostuu seuraavat kaksi vuotta lähes kokonaan CESSDAan liittyvistä tehtävistä. Myös monet muut tietoarkistolaiset osallistuvat aktiivisesti CESSDAn toimintoihin.

CESSDA etenee palvelujen rakentamisessa työsuunnitelmansa mukaan. Työsuunnitelma koostuu tehtävistä, joita kansalliset palveluntuottajat toteuttavat joko yksin tai yhdessä. Toteuttajat valitaan kilpailumenettelyllä: palveluntuottajat lähettävät CESSDAlle hankehakemuksen, joka sisältää sekä suunnitelman että kustannusarvion, ja ulkoisen arvioinnin jälkeen CESSDA valitsee parhaan hanke-esityksen toteutettavaksi.

Tietoarkisto on mukana kolmessa työsuunnitelman mukaisessa hankkeessa, mitä voidaan pitää erinomaisena saavutuksena. Nämä kolme hanketta ovat:

  • CESSDA Metadata Management -hanke, jota Tietoarkisto johtaa. Hankkeessa luodaan yhteinen metatietomalli ja yhteiset metatietokäytännöt CESSDAn palveluntuottajille. Yhteinen metatietoprofiili ja monikieliset kontrolloidut sanastot tukevat yhteisten eurooppalaisten palvelujen, kuten aineistoluettelon ja kysymyspankin rakentamista. Tietoarkiston lisäksi hankkeessa on mukana seitsemän palveluntuottajaa. Hanke päättyy keväällä 2017.
  • CESSDA Metadata Harvesting Tool -hanke, joka kehittää metadatan haravointiratkaisun muun muassa CESSDAn yhteisen aineistoluettelon rakentamista varten. Hanketta vetää Norjan tietoarkisto NSD ja siinä on mukana neljä palveluntuottajaa. Haravointityökalu valmistuu vuoden 2016 aikana.
  • CESSDA Expert Seminar 2015 on Trust -hanke, joka järjesti joulukuussa 2015 CESSDAn asiantuntijaseminaarin Haagissa. Päävastuun seminaarista kantoi hollantilainen DANS, ja Tietoarkisto oli yksi kolmesta muusta järjestäjästä. Seminaarin aiheina olivat luotettava sähköinen pitkäaikaissäilytys ja CESSDAn palveluntuottajille asettamat vaatimukset.

CESSDA on perustanut myös neljä pysyvää työryhmää ohjaamaan toimintaa. Työryhmät koostuvat palveluntuottajien asiantuntijoista. Tietoarkisto on mukana kolmessa työryhmässä: CESSDA Trust Support Group, CESSDA Training Group ja CESSDA Communications Group. Lisäksi Tietoarkisto on aktiivisesti mukana kehittämässä yhteiskuntatieteiden monikielistä tesaurusta ELSSTiä.

Keskitettyjen palveluiden rakentamisen ohella CESSDA laajentaa verkostoaan seuraavien kahden vuoden aikana. Nykyisten 15 jäsenmaan lisäksi konsortioon halutaan mukaan loputkin Euroopan maat. Tätä varten CESSDA haki ja sai rahoitusta Euroopan unionin tutkimuksen ja innovoinnin Horizon 2020 -puiteohjelmasta. CESSDA SaW: Strengthening and widening the European infrastructure for social science data archives -hanke jatkuu elokuuhun 2017 asti. Tietoarkisto on mukana työpaketissa, jonka teemana on tietämyksen jakaminen eri arkistojen välillä, ja jossa keskitytään muun muassa digitaalisen pitkäaikaissäilyttämisen haasteisiin ja malleihin, sertifiointiin ja kustannuksiin. SaW-projektin myötä CESSDA luo Euroopan tutkimusalueen data-arkistoille entistä tiiviimmän ja vuorovaikutteisemman yhteistyöverkon.

Tässä esitellyt tehtävät ja hankkeet ovat vain alkua CESSDA-palvelujen rakentamiselle. Työsuunnitelmassa riittää tehtävää useammalle vuodelle, ja uusia avauksia otetaan mukaan maailman muuttuessa. Toivon ja uskon, että Tietoarkisto osallistuu aktiivisesti CESSDAn kehittämiseen tässä mainittujen hankkeiden päätyttyäkin. On tehokkaampaa olla luomassa yhteisiä käytäntöjä kuin rakentaa omia erillisiä ratkaisuja tai sopeuttaa omia olemassa olevia ja toimivia ratkaisuja toisten vaatimuksiin.

Lisätietoja:
» CESSDAn palvelut Tietoarkiston sivuilla
» CESSDA SaW
» CESSDAn verkkosivut
» Tietoarkiston hankkeet

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö, projektit ja kehittäminen -moduulin johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

20. kesäkuuta 2013

Uusi CESSDA palvelee tutkijoita

Useimmissa Euroopan maissa toimii kansallinen yhteiskuntatieteellinen data-arkisto. Näiden yhteistyössä saavutettiin juhannusviikolla merkittävä virstanpylväs, kun Bergenissä järjestettiin alan uuden eurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurin aloittamiskokous. Yleiskokoukseen osallistui 15 eri maasta yli kaksikymmentä asiantuntijaa, jotka edustivat maidensa tutkimuksesta vastaavia ministeriöitä ja muita keskeisiä tutkimusrahoittajia.

Uuden CESSDA-infrastruktuurin palvelut perustuvat paljolti kansallisten palveluntuottajien toimintaan, jossa alan yhteistyö alkoi jo 1970-luvun puolivälissä. Vanhasta CESSDAsta (Council of European Social Science Data Archives) säilyy uuden CESSDAn nimeen lyhenne, mutta yhteistyö muuttuu täysin sekä hallinnollisesti että toimintamalliltaan.

Uusi konsortiomuotoinen yhteistyö tulee rakentumaan eurooppalaisille tutkimusinfrastruktuureille räätälöityyn ERIC-muotoon. Tutkimusinfrastruktuurin jäseniksi liittyvät jäsenvaltiot, eivät itse palveluyksiköt. Kussakin osallistujamaassa jäsenvaltio valitsee palveluntuottajansa ja Suomessa tehtävää hoitaa tietoarkisto. Uuden CESSDAn päärahoittajia ovat Norja ja Saksa, joihin sijoitetaan infrastruktuurin keskuspalvelut. CESSDAn "pääkonttori" aloittaa toimintansa Bergenissä kuluvan vuoden syksyllä. Keskustoimintojen vuosibudjetti on 1,9 miljoonaa euroa.

Tietoarkistolle uusi yhteistyö tuo mukanaan uusia palveluvelvoitteita, jota varten FSD:ssä on käynnissä useita kehittämishankkeita. Tietoarkiston tavoitteena on luoda lähivuosina sellainen palveluvalmius, osaamistaso ja tekninen infrastruktuuri, että ne mahdollistavat Suomen palvelujen saumattoman integroinnin uuteen eurooppalaiseen järjestelmään. Suomen tietoarkiston tavoitteena on mahdollisimman aktiivinen osallistuminen uuden CESSDAn kehittämiseen.

Kansalliset tietoarkistot ja niiden toimintaa koordinoiva uusi CESSDA palvelevat tutkimusta ja opetusta. Tavoitteena on palvelumalli, jossa tutkijat rekisteröidään ja valtuutetaan CESSDAn palvelujen käyttäjiksi välttäen päällekkäisiä teknisiä ratkaisuja. Järjestelmien valmistuttua esimerkiksi suomalaisen yliopistotutkijan tunnistautuminen ja käyttövaltuuksien myöntäminen CESSDAn verkkopalveluihin perustuu hänen peruspalvelutunnukseensa.

CESSDAn aineistovaranto on jo nyt laaja ja se kasvaa vielä merkittävästi. Tutkimusaineistoja kootaan temaattisiksi kokonaisuuksiksi paljon nykyistä kattavammin, useammilta aloilta ja useammista maista. Datan harmonisointiin ja muuhun käytön helpottamiseen suunnataan uusia resursseja. Näin tutkijat voivat hakea, löytää ja saada käyttöönsä selvästi nykyistä osuvammin ja tehokkaammin tutkimuskysymyksiinsä soveltuvia aineistoja.

Kaikkiaan uusi CESSDA tukee hyvin laaja-alaisesti tutkimuksen ja tutkimusdatan avoimuutta ja avointa käyttöä sekä mahdollisimman korkeatasoisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen edellytyksiä.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi