Näytetään tekstit, joissa on tunniste kvalitatiivinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kvalitatiivinen. Näytä kaikki tekstit

24. huhtikuuta 2017

Näin anonymisoit kvalitatiivisen tutkimusaineistosi

Kvalitatiivisissa tutkimusaineistoissa, esimerkiksi haastattelu- ja kirjoitusaineistoissa, tutkittavat kertovat usein itsestään ja läheisistään avoimesti yksityiskohtaisia tietoja. Lain mukaan henkilötiedot eivät saa vuotaa ulkopuolisille, joten aineistot täytyy anonymisoida huolellisesti ennen kuin ne voi arkistoida jatkokäyttöä varten.

Lähes kaikki suomalaiset yliopistot ja monet tutkimusrahoittajat suosittelevat tai vaativat, että tutkijat avaavat aineistonsa, joten anonymisointiosaaminen alkaa kuulua kvalitatiivisia aineistoja keräävän tutkijan perustaitoihin.

Tietoarkisto ja Avoin tiede ja tutkimus -hanke järjestivät 5. huhtikuuta Tutkimusaineistojen anonymisointi -seminaarin jossa käsiteltiin sekä kvantitatiivisten että kvalitatiivisten aineistojen anonymisointikeinoja.

Seminaarin esityksiin voi tutustua tapahtuman sivulla julkaistujen diojen ja esitysvideoiden avulla. Täsmällisempiä anonymisointivinkkejä kaipaavan kannattaa tutustua myös Aineistonhallinnan käsikirjaan.

Tässä blogikirjoituksessa käyn Tietoarkiston tieteenala-asiantuntijan Katja Fältin ja Tietoarkiston tutkimusapulaisen Emilia Lehdon seminaariesitysten perusteella läpi kvalitatiivisen aineiston tavallisimpia anonymisointikäytäntöjä.

Kaikki elävään ihmiseen liittyvät tiedot voivat olla henkilötietoja

Aivan ensimmäiseksi on olennaista ymmärtää, milloin aineisto vaatii anonymisoimista, eli mitkä kaikki tiedot aineistossa ovat lain mukaan henkilötietoja.

Henkilötietolaissa määritelmä on varsin laaja: henkilötietoja ovat kaikki elävää ihmistä, hänen ominaisuuksiaan tai elinolosuhteitaan kuvaavat merkinnät, joista henkilö, hänen perheensä tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa elävät ihmiset voidaan tunnistaa. Toisin sanoen lähes kaikki elävään ihmiseen liittyvät tiedot voivat olla henkilötietoja.

Käytännössä tiedot lasketaan henkilötiedoiksi kuitenkin vain silloin, kun niiden perusteella voidaan tunnistaa aineistosta yksittäinen henkilö. Tunnistamisen mahdollistavat tiedot, eli tunnisteet on jaettu suoriin ja epäsuoriin tunnisteisiin. Epäsuorat tunnisteet on lisäksi jaoteltu vahvoihin epäsuoriin tunnisteisiin ja epäsuoriin tunnisteisiin.

Suorat tunnisteet riittävät yksin tutkittavan tunnistamiseen, eli niiden lisäksi ei tarvita mitään muita tietoja. Suoria tunnisteita ovat esimerkiksi koko nimi, henkilönimen mukainen sähköpostiosoite ja biometriset tunnisteet kuten sormenjälki tai ääni.

Vahvat epäsuorat tunnisteet ovat tietoja, jotka eivät suoraan kerro kuka henkilö on, mutta henkilöllisyyden selvittäminen niiden perusteella on hyvin helppoa. Tällaisia ovat esimerkiksi osoite, auton rekisterinumero, harvinainen ammattinimike tai harvinainen sairaus.

Epäsuoriksi tunnisteiksi voidaan laskea monenlaiset henkilöstä kertovat tiedot, kuten sukupuoli, ikä, asuinkunta ja ammattinimike. Epäsuorat tunnisteet eivät yleensä yksin riitä tutkittavan tunnistamiseen, mutta useammat epäsuorat tunnisteet saattavat yhdessä mahdollistaa tutkittavan tunnistamisen.




Tietoarkiston humanististen tieteiden tieteenala-asiantuntija Katja Fält kertoi seminaarissa kvalitatiivisten aineistojen anonymisoimisesta teoreettisella tasolla. (Kuva: Kaisa Järvelä).

Poista aineistosta kaikki tarpeettomat tunnisteet

Aineisto on anonyymi silloin, kun yksittäisiä henkilöitä ei voida tunnistaa siitä kohtuullisesti toteutettavissa olevilla toimenpiteillä. Haastateltavien omien tietojen lisäksi on tärkeää muistaa poistaa aineistosta myös kolmansia henkilöitä koskevat tunnisteet. Laadullisissa aineistoissa näitä voi olla paljonkin, jos esimerkiksi tutkittava mainitsee haastattelussa perheenjäseniään, naapureitaan tai työkavereitaan.

Yleisenä ohjeena anonymisoinnissa voi pitää sitä, että aineistosta täytyy poistaa kaikki tarpeettomat tunnisteet. Tunnisteellisten tietojen käsitteleminen ja aineiston anonymisoiminen täytyy kuitenkin suunnitella aina aineistokohtaisesti. Jokainen tutkimusaineisto on yksilöllinen, ja joissain aineistoissa tunnistetietoja on esimerkiksi selvästi enemmän kuin toisissa.

Ennen anonymisoinnin aloittamista aineistolle onkin hyvä laatia konkreettinen anonymisointisuunnitelma. Suunnitelmaan kannattaa kirjata ainakin, mitä anonymisointitoimenpiteitä aineistolle aikoo tehdä. Lisäksi suunnitelmassa kannattaa kuvailla esimerkiksi se, miten tutkittavia on informoitu ja millä tavalla aineistoa on mahdollisesti aiemmin muokattu.

Anonymisoinnin yleinen periaate on, että suorat tunnisteet ja vahvat epäsuorat tunnisteet poistetaan aineistoista aina kokonaan. Tämän lisäksi myös epäsuorat tunnisteet vaativat yleensä vähintään jonkin verran käsittelemistä.

Joissain poikkeustapauksissa voi kuitenkin olla mahdollista jättää arkistoitavaan aineistoon jopa haastateltavan koko nimi. Näin on esimerkiksi silloin, jos haastateltava on ammattipoliitikko, haastattelu koskee politiikkaa ja haastateltava on antanut luvan nimensä julkaisemiseen.

Epäsuorien tunnisteiden kohdalla on tärkeää ottaa huomioon aina myös se, mitä tietoja tutkittavasta voi saada aineiston ulkopuolelta, esimerkiksi sosiaalisesta mediasta tai muualta internetistä.

Yksinkertaisimmillaan anonymisointi on tietojen poistamista

Tyypillisimmät laadullisen aineiston anonymisointikeinot ovat tietojen poistaminen, pseudonymisointi, kategorisointi ja tunnistetietojen vaihtaminen. Tavallisesti yksittäisen aineiston anonymisointiin joudutaan käyttämään useaa mainituista keinoista.

Yksinkertaisimmillaan tietojen poistaminen tarkoittaa suorien ja vahvojen epäsuorien tunnisteiden poistamista sekä taustamuuttujista että haastattelulitteraatioista tai esimerkiksi kilpakirjoitusteksteistä.

Haastatteluista on mahdollista poistaa yksittäisten tunnisteiden lisäksi myös pidempiä pätkiä, jos haastateltava harhautuu kertomaan itsestään yksilöiviä arkaluonteisia tietoja. Tämä on perusteltua etenkin silloin, kun tiedot eivät ole tutkimuksen varsinaisena kohteena.

Poistettavia, eli kokonaan hävitettäviä tietoja ovat myös kaikki aineistoon liittyvät, tunnisteita sisältävät taustamateriaalit. Tiedostoista on syytä tarkistaa, onko niissä piilotettuja teknisiä tietoja, esimerkiksi kuvatiedostojen tekijä- tai paikkatietoja.

Voisiko tiedon pseudonymisoida, karkeistaa tai vaihtaa?

Haastatteluissa ja kirjoitusaineistoissa henkilönimien pseudonymisointi on usein aineiston ymmärrettävyyden kannalta parempi vaihtoehto kuin se, että nimet poistettaisiin kokonaan.

Pseudonymisointi tarkoittaa sitä, että henkilönimet vaihdetaan peitenimiksi eli pseudonyymeiksi. Haastateltavana olleesta Matista voi siis tehdä esimerkiksi Pekan ja hänen Anna-vaimostaan Liisan. Pseudonymisointi täytyy suunnitella johdonmukaisesti niin, että sama henkilö esiintyy aineistossa alusta loppuun asti samalla peitenimellä.

Kategorisointia eli tietojen karkeistamista tehdään paljon esimerkiksi aineiston taustatiedoille. Taustatietojen kohdalla kategorisoiminen on yleensä parempi vaihtoehto kuin tietojen poistaminen, sillä aineiston tulkitseminen ja ymmärtäminen ilman taustatietoja olisi vaikeaa.

Haastatteluista tai kirjoitusaineistoista voidaan joissain tapauksissa karkeistaa myös esimerkiksi henkilönimiä. Tämä on järkevää silloin, kun henkilö esiintyy aineistossa korkeintaan pari kertaa eikä ole keskeinen aineiston sisällön kannalta. Esimerkiksi sivulauseessa mainitun Marjatta-naapurin voi hyvin muuttaa pelkäksi naapuriksi.

Useimmiten kategorisointia vaativat myös kaikki kirjoituksissa tai haastatteluissa esiintyvät yksilöivät ammattinimikkeet, toimipaikat, oppilaitokset ja paikkakunnat. Näiden luokittelemisessa kannattaa käyttää apuna Tilastokeskuksen valmiita luokituksia.

Joissain tapauksissa paras vaihtoehto on vaihtaa tekstissä esiintyvä yksilöivä tunnistetieto toiseksi. Aineiston ymmärtämisen kannalta voi esimerkiksi olla olennaista kertoa, että henkilö on syntynyt jouluaattona. Jotta tarkka syntymäaika ei paljastuisi, henkilön syntymävuotta on tällaisessa tapauksessa mahdollista muuttaa pari vuotta myöhemmäksi tai aikaisemmaksi.

Käytännössä anonymisointi voi sujua vaikka näin

Emilia Lehto konkretisoi laadullisen aineiston anonymisoimista seminaarissa kahden aineistoesimerkin avulla. Toinen esimerkkiaineistoista oli Tietoarkistoon tallennettu Erityislapsiperheiden tukiverkostot -kysely.



Tietoarkiston tutkimusapulainen, laadullisia aineistoja työkseen anonymisoiva, Emilia Lehto, kertoi anonymisoimisesta konkreettisten aineistoesimerkkien kautta. (Kuva: Kaisa Järvelä).

Aineistossa vastaajilta oli kysytty taustatiedoiksi heidän rooliansa (esim. äiti), ikäänsä, ammattiansa, siviilisäätyänsä, perheen lasten lukumäärää ja lasten ikiä sekä sitä, kuka lapsista on erityislapsi (esimerkiksi poika, 1. lapsi). Taustatiedoista kategorisoitiin vastaajan ikä ja ammatti. Jos siis haastateltavana olevan äidin ammatti oli esimerkiksi kätilö, ammatti karkeistettiin Tilastokeskuksen luokituksen mukaan [terveydenhuollon ammattilaiseksi]. Ikä luokiteltiin viiden vuoden tarkkuudella.

Tutkittavat käyttivät haastatteluissa paljon erityislastensa ja näiden sisarusten nimiä. Nämä korvattiin aineistossa pseudonyymeillä. Paikkakuntien nimet kategorisoitiin niin, että esimerkiksi Nokia muuttui [kaupunkimaiseksi kunnaksi Pirkanmaalla]. Yksityisen päiväkodin nimi poistettiin aineistosta kokonaan ja siihen viitattiin vain termillä päiväkoti. Jos esimerkiksi päiväkoteja esiintyi samassa haastattelussa useampia, ne erotettiin toisistaan kirjaimin, esimerkiksi näin: [päiväkoti A nimi poistettu].

Epäsuorien tunnisteiden kohdalla huomioitiin myös se, voiko tutkittavan henkilöllisyys paljastua, jos tunnisteen yhdistää muualta saatavilla oleviin tietoihin. Eräs äiti esimerkiksi puhui haastattelussa perheensä matkasta Kroatiaan. Tarkka matkakohde karkeistettiin lomamatkaksi [Eurooppaan], koska äiti oli saattanut julkaista tiedon perheen Kroatian-matkasta sosiaalisessa mediassa. Lehto vinkkasi, että jos hän itse ei ole varma, voiko jokin tunniste johdattaa muualta saatavaan tietoon yhdistettynä henkilön jäljille vai ei, hän tekee kokeeksi muutaman yksinkertaisen google-haun.

Kvalitatiiviset aineistot ovat usein huomattavasti työläämpiä anonymisoitavia kuin kvantitatiiviset aineistot. Tietoarkistossa kuitenkin toivomme, että myös kvalitatiiviset aineistot toimitetaan arkistoitavaksi mahdollisimman pitkälle anonymisoituina.

Lopullisen vastuun aineiston anonymiteetista otamme silti me. Tarkistamme kaikki aineistot ja käsittelemme niitä vielä niin, että ne ovat Ailaan päätyessään varmasti täysin anonyymeja.

Lisätietoja
» Seminaarin sivulta löydät esitysdiat ja myöhemmin myös videot
» Aineistonhallinnan käsikirja: Tunnisteellisuus ja anonymisointi

Vastaavan tekstin kvantitatiivisten aineistojen anonymisoinnista voi lukea myös Tietoarkistoblogista.

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

15. syyskuuta 2016

Data Service Portal Aila: accessibility and practicality for non-Finnish speakers

The Finnish Social Science Data Archive (FSD) is one of the most important national resources for the collection and storing of social research data. Among the many services they offer, they aim to make research data available to everyone, free of charge. In order to be able to make data accessible not only to Finnish people, but also to international researchers or students involved in research projects, they provide datasets translated into English.

Their Data Service Portal is called Aila and is easily accessible for international users from the FSD English Website. It contains a list of more than 1,200 datasets, many of which are available in English that can be conveniently searched through by using the feature "Search". This allows users to find data suitable for their project easily, a process that would otherwise be extremely time-consuming and which could also be inconclusive. Access conditions apply to most datasets, some of which are only available for research purposes and others only for research, teaching and study purposes. A small percentage can only be used upon permission from the depositor or creator of the data.

As a placement student at the FSD, who is not familiar with the content of their digital archive, I was asked to assess how easy it is to find and access data in English through Aila. For this purpose, I first started by researching a specific dataset. By using "Data Search" finding the dataset was quick and simple. The results included not only the specific year of the survey I was looking for, but also all of the previous waves. This is useful when one is interested in carrying out a study that compares data over time.

Although the process seems to be very straight forward, one needs to be careful before downloading a dataset, as not all of them contain data that has been translated into English. In fact, the portal Aila includes study descriptions in English for all of the studies in the archive, but this does not imply that all of the data has been translated. To make sure that the data is in English one should double-click on the dataset to open the description page and check on the yellow box on the right-side that it contains related files in English (e.g. the codebook).

Still, even if related files are not currently available in English, users can request for the dataset to be translated, a service offered by the FSD free of charge. This is almost exclusively done for quantitative studies, as the amount of text contained in qualitative studies would require a much more demanding process. Only less than 15% of the datasets are qualitative, however. This means that a translation can be requested for the vast majority of the data.

Many users may also have a specific topic to research, but may still not know the specific name of a dataset available for them to use. With this idea in mind, and focusing on specific terminology from the final project for university that I am currently working on, I used the "Variable Search" tool. As the topic I was searching for was quite niche, I was very surprised to find out that Aila contains some feasible data. This clearly indicates that the archive is truly rich in content. "Variable Search" highlights the exact variables that contain the terms searched for, within all of the datasets available in the archive. This is a quick way to find datasets that have already been translated into English.

In conclusion, the Data Service Portal Aila is an extremely useful tool not only for Finnish people, but also for those looking for data in English. It is accessible to everyone, easy to use and does not require extremely complicated procedures to obtain data. Perhaps requesting the translation of a specific dataset would involve a longer process, however it is certainly undeniable that the FSD succeeds in its aim to make research data available and accessible to everyone.

Laura Chieri
Q-Step Student

26. elokuuta 2016

Miten aineistot arkistoituvat Tietoarkistoon?

Kun tutkija tai tutkijaryhmä on lähettänyt tutkimusaineistonsa Tietoarkistoon arkistoitavaksi, varsinainen aineiston käsittelyprosessi vasta alkaa. Arkistoitavaksi toimitettu aineisto kulkee aina aineistonkäsittelijän sormien läpi ennen kuin se julkaistaan palveluportaali Ailassa jatkokäyttöä varten.

Erilaiset tietokoneohjelmat helpottavat, nopeuttavat ja virtaviivaistavat aineiston käsittelyä, mutta loppujen lopuksi aineiston käsittelyyn liittyvän työn tekevät ihmiset eivätkä koneet. Näin pystymme varmistamaan, että mitä moninaisimmat aineistot ovat tulevaisuudessakin tutkimusmaailman käytettävissä yhdenmukaiseksi suunniteltujen ohjeidemme mukaisesti.

Aineistonkäsittelijäntyö on Tietoarkiston ydintyötä, jota ilman Ailassa ei olisi jatkokäyttökelpoisia aineistoja. Tietoarkiston pitkäaikaiset tutkimusapulaiset Eliisa Haanpää (kvantitatiivisten aineistojen käsittely) ja Annika Sallinen (kvalitatiivisten aineistojen käsittely) kertovat, minkälaista aineistonkäsittelijän työ on, ja minkälaisen prosessin aineistot käyvät läpi ennen kuin ne ilmestyvät Ailaan.

Kyselytutkimukset arkistoituvat muuttuja muuttujalta

Eliisa

Aloitan kvantitatiivisen aineiston käsittelyn aina tutustumalla aineistoon, siihen sisältyviin muuttujiin sekä aineistoon liittyvään tutkimusraporttiin ja lisämateriaaliin. Avattuani datatiedoston, tarkastan ensimmäisenä kaikki muuttujat ja varmistan, että käsiteltävä data vastaa kyselylomaketta. Nimeän muuttujat kyselylomakkeen mukaisesti, mihin perustuen määrittelen myös muuttujien selitteet.

Tämän jälkeen arvioin aineiston tunnisteellisuutta ja arkaluontoisuutta, jonka jälkeen teen tarvittavat toimet vastaajien anonymiteetin säilyttämiseksi. Tässä vaiheessa apunani ovat usein Tilastokeskuksen erilaiset alue-, toimiala- ja tieteenalaluokitukset. Lopuksi vielä varsinaista dataa käsitellessäni tarkistan muuttujien frekvenssit suhteessa tutkimusraporttiin.

Käsittelen dataa SPSS:n syntaksin avulla. Numeroista ja loogisesta päättelystä pitävänä ihmisenä syntaksin työstäminen on mielestäni palkitsevaa puuhaa. Syntaksin tekemiseen sisältyy monia yksin ja yhdessä kollegojen kanssa pohdittavia haasteita, useita onnistumisen kokemuksia, kun komennot toimivat toivomallani tavalla ja tietysti työni kannalta tärkein tuotos, jatkokäyttöön valmistuva datatiedosto.

Varsinaisen datan valmistuttua siirryn aineiston kuvailuun, johon kuuluu muuttujien kuvailu sekä aineiston sisällöllinen kuvailu. Tietopankkina sisällöllistä kuvailua tehdessäni käytän tutkimusraporttia ja sieltä löytyviä aineistonkeruuseen liittyviä tietoja. Aineiston (eli datan sekä aineiston kuvailun) käsittelyn valmistuttua kirjaan tietokantaamme "data valmis"-komennon, jonka jälkeen aineisto julkaistaan palveluportaali Ailassa.

Aineistoja käsitellessäni olen oppinut paljon paitsi tilastollisista menetelmistä ja kyselytutkimuksista, myös eri tieteenalojen tutkimusteemoista. Olen tähän mennessä käsitellyt aineistoja liittyen muun muassa lasten ja nuorten mediakäyttäytymiseen, lasten uhrikokemuksiin, suomalaisten hyvinvointiin, eduskuntavaaleihin, asumiseen ja kaupunkikuvaan, opiskeluun sekä vapaaehtoistoimintaan.

Aineiston käsittelyn eri vaiheissa olen yhteydessä yhteen tai useampaan tutkijaan, mikäli tarvitsen aineistosta lisätietoja. Yhteistyö sekä tutkijoiden suuntaan että kollegoiden kanssa on erittäin merkittävässä osassa työskentelyssäni aineistojen parissa.

Kvalitatiivisessa aineistossa tallentuu aina pala aikaa

Annika

Kvalitatiivisten aineistojen arkistointi poikkeaa kvantitatiivisten aineistojen arkistoinnista sikäli, ettei siinä tarvitse pohtia syntaksin komentoja, mutta lukulihaksia työ vaatii senkin edestä. Luemme tänne toimitetuista haastatteluista ja kirjoituksista jokaisen sivun. Tämä täytyy tehdä huolellisesti, että ihmisten tunnistetietoja ei jää luovutettavaan aineistoon. Tekstimassaa saattaa olla yhdessä aineistossa jopa lähes tuhat sivua.

Kvalitatiivisten aineistojen tarkastaminen on siis välillä uppoutumista lukemiseen, mutta työ sisältää myös järjestelmällistä tiedon poimimista sekä järjestelyä ja tietokoneohjelmien kanssa kikkailua - mikä on aina oma taiteenlajinsa.

Dokumentit nimetään järjestelmällisesti. Aineistojen taustatiedot järjestetään yhdenmukaisiksi ja niistä tehdään taustatietohakemisto jatkokäyttäjälle. Työssä käytetään lukuisia ohjelmia, joista tekninen palvelu keskustelee mm. termeillä DDI, HTML ja Python - minä keskityn opettelemaan konkreettisen käytön.

Koko arkistointiprosessin ajan teen muistiinpanoja eteen tulleista ongelmakohdista, niiden ratkaisuista ja vielä tehtävistä vaiheista. Listalla voi olla selvitettävänä, mitä tutkijan kryptinen merkintä muistiinpanoissa tarkoittaa, mihin teollisuusalaan karkeistetaan Suomussalmen Hallan lihajalostamo, sisältävätkö dokumentit piilodataa ja saisiko 400 erillisen tiedoston nimet muutettua automaattisesti toiseen muotoon, jotta kaikkea ei tarvitsisi tehdä käsin.

Kaikkeen löytyy yleensä vastaus, joko kollegoilta, tutkijoilta tai yhdeltä tärkeältä työkaverilta - internetistä. Netti on ollut oiva apu esimerkiksi tilanteessa, jossa oman pään kapasiteetti keksiä suomalaista naisten nimiä on tullut tiensä päätökseen.

Minun mielestäni kvalitatiivisten aineistojen arkistointi on erittäin mielenkiintoista, sillä tutkimusaineistoon perehtyminen on aina oma matkansa jonkin tieteenalan ja alueen tutkimuksen pariin. Aineistoja läpi kahlatessa oppii uusia käsitteitä ja ymmärtää taas elämää eri näkökulmista ehkä hitusen paremmin. Tutkittavat kertovat tutkijalle elämästään asioita, joita eivät muille välttämättä kerro. Työ sisältää myös varjopuolia. Koska kaikki työvaiheet vaativat tarkkuutta ja keskittymistä, silmien ja lukuhermojen ajoittaiselta väsymisiltä ei voi välttyä.

Arkistoinnin loppusuoralla kirjoitetaan vielä nettisivuille tuleva kuvaus aineistosta ja hiotaan aineiston yksityiskohtia. Esimerkiksi taustatietoihin tulee helposti virheitä. Minun tulee myös tarkastaa, että aineistoon on liitetty mukaan tutkimuskutsut, haastattelukysymykset ja muut tarvittavat dokumentit. Lisäksi haastattelukysymykset tulee tallentaa Aila-hakuun. Julkaisun jälkeen menen vielä nettisivuille katsomaan, että aineisto näyttää siellä siltä, miltä sen pitääkin!

Lisätietoa:
» Palveluportaali Aila

Annika Sallinen, tutkimusapulainen, etunimi.sukunimi [at] uta.fi
Eliisa Haanpää, tutkimusapulainen, etunimi.sukunimi [at] uta.fi

2. syyskuuta 2013

ICPSR:n kesäkurssit arkistoijan opinahjona

Michiganin yliopiston yhteydessä Ann Arborissa toimiva data-arkisto ICPSR (Inter-university Consortium for Political and Social Research) järjestää vuosittain lukuisia erilaisia kesäkursseja, joiden kohderyhmänä ovat tutkijat ja arkistoalan työntekijät ympäri maailmaa. Silloin tällöin myös Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto lähettää työntekijöitänsä Ann Arboriin hankkimaan koulutusta ja uusia ideoita tutkimusaineistojen arkistointiin. Samalla tarjoutuu hyvä mahdollisuus vaihtaa kokemuksia muualta maailmasta tulleiden arkistoalan työntekijöiden kanssa. Tänä vuonna matka-arpa osui omalle kohdalleni.

ICPSR:n kesäkurssien pääpaino on ollut perinteisesti vahvasti kvantitatiivisten tutkimusaineistojen puolella, mutta heinä-elokuun vaihteessa järjestetty viisipäiväinen Curating and Managing Research Data for Re-Use tarjosi kiinnostavia näkökulmia myös kvalitatiivisten aineistojen käsittelyyn ja arkistointiin.

Kurssille osallistui 26 eri tavoin tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa työskentelevää henkilöä. Suurin osa osallistujista tuli Yhdysvalloista, mutta joukossa oli kauempaa tulleita arkistotyöntekijöitä myös Kanadasta, Etelä-Afrikasta ja Ruotsista. Kurssin opettajina toimivat Jared Lyle ja Mary Vardigan ICPSR:stä sekä Ron Nakao Stanford Universitystä ja Jake Carlson Purdue Universitystä.

Kunkin päivän ohjelma oli rakennettu oman teeman ympärille. Päivittäisiä teemoja olivat tutkimusaineistojen elinkaari, arkistointipolitiikat, aineiston käsittely, aineistojen tietoturvallinen säilytys sekä jatkokäyttö. Kunkin päivän pääpuhuja oli kyseiseen teemaan erikoistunut asiantuntija. Luentojen lisäksi kurssi sisälsi paljon ryhmätöinä tehtyjä harjoituksia. Virallisen ohjelman ulkopuolella kurssin sisältöön kuului vierailu läheisessä Clarkin kirjastossa, jossa meille esiteltiin esimerkiksi kartta-aineistojen digitointia.

Kurssilla tutustuimme muun muassa erilaisiin teknisiin työkaluihin, jotka auttavat tutkimusaineistojen kuvailujen laatimisessa ja metadatan tallentamisessa. Opimme myös kuinka toimii pitkälle automatisoitu aineistojen talletusjärjestelmä, jossa tutkija voi luovuttaa tutkimusaineistonsa arkistoon suoraan verkossa. Tulevaisuudessa, kun rahoittajat uudistavat data-politiikkaansa ja arkistointivelvoitteet lisääntyvät myös Suomessa, vastaavaan järjestelmään siirtyminen on mitä todennäköisimmin edessä myös Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa.

Kokonaisuudessaan osallistuminen ICPSR:n kesäkurssille oli kaikin puolin hieno ja opettavainen kokemus. Opimme paljon ICPSR:n omista arkistointikäytännöistä ja aineistonkäsittelyntavoista. Lisäksi tutustuimme laajalti muihin mahdollisuuksiin käsitellä arkistoitavia tutkimusaineistoja ja saattaa niitä jatkokäyttäjien ulottuville. Uskallankin suositella nyt toista kertaa järjestettyä kurssia kaikille, jotka työskentelevät tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa.

Lisätietoja: ICPSR:n kesäkurssien verkkosivusto.

Jarkko Päivärinta
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

14. syyskuuta 2012

Epäiletkö aineistosi arvoa?

Viime keväänä annoin erään tutkijakoulun kurssilla tehtäväksi pohtia pienryhmissä, ovatko osallistujien omat empiiriset väitösaineistot arkistoitavissa jatkokäyttöön. Pyysin miettimään perusteita yhtä lailla sekä arkistointiin että sen mahdottomuuteen. Kaikki osallistujat olivat keränneet laadullisia haastatteluja omaan tutkimukseensa.

Ryhmätyön palautetilaisuudessa kävi ilmi, että kukaan ei katsonut voivansa arkistoida omaa aineistoaan tiedeyhteisön jatkokäytettäväksi. Tavallisimpana syynä olen tottunut kuulemaan perusteluja, joissa eettiset kysymykset ja tutkittaville annetut lupaukset estävät arkistoinnin. Yllätyksekseni tällä kertaa keskeisimmäksi arkistoinnin esteeksi miellettiin oman aineiston vähäinen merkitys ja arvo.

Yllättävä tulos palautti mieleeni vuosientakaisen keskustelun Ison-Britannian sisararkiston kollegan Libby Bishopin kanssa. Kävimme keskustelun, kun olin pitänyt oman esitykseni tutkittavien suhtautumisesta aineistojen arkistointiin ja jatkokäyttöön. Kysyttäessä tutkittavilta jälkikäteen lupaa heidän haastattelujensa arkistointiin valtaosa kannattaa sitä lämpimästi - vaikka tutkija olisi alun alkaen luvannut, ettei aineistoa näe kukaan muu. Olennaisinta tutkittavien suhtautumisessa on ajatus, että he ovat halunneet osallistua aihetta koskevan tutkimuksen edistämiseen ja arkistointi vain vahvistaa alkuperäistä toivetta. Tutkittavat eivät pidä laadullista haastattelutilannetta niin yksityisenä ja salassa pidettävänä, etteivätkö muut heille tuntemattomat tutkijat voisi haastattelua analysoida.

Kuultuaan suomalaisista kokemuksista Libby Bishop innostui kertomaan kokemuksiaan Isosta-Britanniasta. Bishopin mukaan heillä tutkijat usein vähättelevät laadullisen aineistonsa arvoa täsmentäen sen johtuvan siitä, ettei aineistossa ole mitään erityisen tunteikasta tai suuria henkilökohtaisia paljastuksia. Bishopin mukaan tutkijat kertovat asian peläten, että juuri heidän aineistonsa ei ehkä ole lainkaan hyvä laadullinen aineisto arkistoitavaksi. Isossa-Britanniassa tutkimuksen rahoittajat vaativat, että aineiston arkistointi tulee aina suunnitella ja neuvotella käytännön toteutuksesta paikallisen tietoarkiston kanssa. Siksi jokainen tutkija joutuu tarjoamaan aineistoaan arkistoitavaksi.

Harmillisesti laadullisten aineistojen eroa suhteessa kvantitatiivisiin aineistoihin usein korostetaan painottamalla muun ohessa laadullisen aineiston ainutlaatuisuutta, autenttisuutta ja sensitiivisyyttä. Valtaosa haastatteluvuorovaikutuksessa ja yllättävästi myös tutkittavien kirjoittamalla tuotetusta aineistosta on kuitenkin varsin arkista puhetta ja kerrontaa. Epäilen että tutkijoiden ja gradutekijöiden lisäksi haastattelulitteraattien läpilukemiseen ei välttämättä muilla riittäisi motivaatiota.

Lattealta, arkiselta ja jopa tylsältä tuntuva aineisto voi olla kuitenkin kiinnostava ja tärkeä analyysin kohde myös muille alkuperäisen tutkimuksen valmistuttua. Laadullisia arkistoaineistoja käytetään hyvin monenlaisiin tarkoituksiin ja aina eri tavalla kuin alkuperäisessä tutkimuksessa. Tietoarkistosta on haluttu etsiä esimerkiksi haastatteluja, joissa on läsnä yhtä aikaa kaksi eri-ikäistä haastateltavaa. Arkistoaineistot ovatkin hyvä lähde tutkimusvuorovaikutuksen analyysiin: analyysin kohteeksi voi valita useista haastatteluaineistoista ne yksittäiset haastattelut, jotka täyttävät tutkimusasetelmalle asetetut kriteerit. Aineistoja käytetään myös rinnan oman tuoreen aineiston kanssa, uuden tutkimuksen ideointiin ja menetelmäopetuksen analyysiharjoituksiin.

Laadullisen aineiston arvo ei määrity sen perusteella, sisältyykö siihen tutkittavien suuria tunteita ja erityisen arkaluonteisia paljastuksia. Arkistoinnin arvoisia ovat aineistot, joiden keruuta ja sisältöä koskevat tiedot ovat selkeät ja riittävät jatkokäytön näkökulmasta. Suuria tunteita ja paljastuksia sisältävä aineistokin voi olla käytännössä arvoton, jos on epäselvää, koska ja mihin tarkoitukseen aineisto on luotu ja tiedostojen tai litteraattien perustiedot puuttuvat. Kun haluaa turvata aineistonsa käytettävyyden, kannattaa perehtyä aineistonhallinnan käsikirjan ohjeisiin. Niiden avulla jokainen voi lisätä aineistonsa arvoa ja varmistaa sille loppumattoman elinkaaren.

Arja Kuula
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

9. helmikuuta 2012

Teekkarin näkemys aineistojen luokittelusta


Teksti käsittelee kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen datan rajanvetoa teknis-luonnontieteelliseltä alalta tietoarkistoon siirtyneen henkilön näkökulmasta. Kirjoittaja Jani Hautamäki on toiminut aiemmin paikannus- ja navigointitekniikoiden tutkimusryhmässä.



Kvalitatiivista ja kvantitatiivista dataa

Yhteiskuntatieteissä aineistoja luokitellaan kvalitatiivisiksi ja kvantitatiivisiksi. Määrälliset aineistot, kuten surveyt, luokitellaan kvantiksi. Vastaavasti laadulliset aineistot, kuten haastattelut, luokitellaan kvaliksi. Luokittelu vaikuttaa selkeältä ja dikotomiselta, mutta onnistuuko sen soveltaminen aina yhtä helposti?

Fysikaaliset mittaukset ovat yksi aineistotyyppi, johon yhteiskuntatieteissä ei törmää, mutta joka on teknisillä aloilla arkipäiväistä. Tällaista dataa syntyy, kun mitataan fysikaalista suuretta, esimerkiksi kulmanopeutta tai lämpötilaa. Vaikka fysikaalinen mittausdata ei ole yhteiskuntatieteille kovin tuttua, onnistuu sen luokittelu vaivatta. Fysikaaliset mittaukset ovat epäilyksettä kvantitatiivista dataa.

Joidenkin aineistojen luokittelu suoralta kädeltä yhteen kategoriaan ei ole yhtä helppoa. Esimerkiksi runsaasti avokysymyksiä sisältävän surveydatan luokittelisi mieluusti molemmiksi, sekä kvanti- että kvalidataksi. Toinen hankalasti luokiteltava aineistotyyppi on kartat. Mikä tekee kartoista niin hankalia luokittelun kannalta?

Varhaiset kartat tehtiin käsityönä. Ne esittivät pääasiassa kartantekijän subjektiivista kokemusta, näkemystä ja uskomusta ympäröivästä maailmasta. Subjektiivisuutensa takia varhaiset kartat voidaan helposti luokitella kvalitatiiviseksi dataksi. Nykyaikaisten karttojen luonti sen sijaan perustuu mittaamiselle (toinen merkitys survey-sanalle).

Suosittu digitaalisen paikkatiedon tallennusformaatti muodostaa karttakuvan käyttäen yksittäisiä pisteitä, murtoviivoja ja monikulmioita. Murtoviivat ja monikulmiot rakennetaan yhdistämällä yksittäisiä pisteitä suorilla viivoilla. Murtoviivoilla voidaan esittää vaikka jokia ja teitä, ja monikulmioilla voidaan esittää esimerkiksi järviä, peltoja ja taloja.

Nykyaikaisen karttadatan luokittelussa ongelmaksi muodostuu, että data näyttää koostuvan osaksi fysikaalisesta mittausdatasta (yksittäiset pisteet), ja osaksi ihmisten subjektiivisesti päättämistä piirteistä kuten mitkä pisteet yhteen liitettyinä muodostavat järven, tien tai talon. Onko kyseessä kvali vai kvanti? Vai olisiko tällainen karttadata jotenkin sama asia kuin runsaasti avokysymyksiä sisältävä surveydata eli sekä–että?

Mihin "datalla" viitataan?

Kun puhumme, että data on kvalitatiivista tai kvantitatiivista, mitä oikein tarkoitamme datalla? Mihin tarkalleen ottaen viittaamme?

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto on muistiorganisaatio, joka arkistoi pelkästään digitaalista aineistoa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mitä ikinä aineisto onkaan alun perin sisältänyt, suodattuu tietoarkistoon alkuperäisestä aineistosta vain bitteinä tallennettavissa oleva osa. Esimerkiksi tyypilistä kvaliaineistoa edustava avoin haastattelu arkistoidaan tavallisesti äänitallenteena tai sen pohjalta tehtynä litteraationa.

Aineiston jatkokäyttäjän ja toisaalta myös tietoarkiston näkökulmasta haastattelu on lähes yhtä kuin siitä luotu digitaalinen tallenne eli teksti-ja äänitiedosto. Nämä kaksi, itse haastattelu ja siitä syntynyt digitaalinen muistijälki, eivät tietenkään ole samoja asioita. Niiden välinen ero olisikin hyvä palauttaa mieleen aina silloin tällöin, kun digitaalisia aineistoja käsittelee. Helppoa se ei välttämättä ole, ainakaan aloittelijalle.

Tekniseltä alalta tulleena on saanut henkilökohtaisesti kokea, kuinka sujuvasti ja huomaamattomasti mieli käsittelee näitä kahta lähtökohtaisesti enemmän tai vähemmän samoina, toisiinsa kietoutuneina ja sekoittuneina asioina. Niiden erottaminen toisistaan on vaatinut eron oivaltamista ja aktiivista poisoppimista entisistä ajattelutavoista.

Mihin datalla oikein viitataan? Yllä eroteltiin toisistaan itse tapahtuma ja siitä syntynyt digitaalinen muistijälki. Erottelun seurauksena tarjolla on nyt ainakin kaksi selvää vaihtoehtoa sille, mihin datalla viitataan. Oma suosikkini vaihtoehdoista on, että datalla viitataan digitaaliseen muistijälkeen eli tiedostoihin ja bitteihin. Se on vaihtoehdoista konkreettisempi. Luultavasti samasta syystä se myös tuntuu luonnollisemmalta vaihtoehdolta.

Kvalitatiivinen data = fysikaalinen mittausdata

Tehty valinta johtaa radikaalilta tuntuvaan väittämään, että tyypillinen kvalidata eli digitaaliset ääni- ja kuvatallenteet ovat oikeastaan luonnontieteiden fysikaalista mittausdataa. Kuinka tähän väittämään on päädytty?

Tarkastellaan dataa suurennuslasilla ja selvitetään, mistä datan yksittäiset tavut ja tavujen bitit tulevat. Digitaalisen tallenteen bitit syntyvät karkeasti ottaen kaksivaiheisen prosessin tuloksena. Ensimmäisessä vaiheessa on fysikaalista suuretta aistiva anturi, joka muuttaa mittauksen sähköjännitteeksi tai -virraksi. Toisessa vaiheessa on muunnin, joka likimääräistää jännitteen tai virran digitaaliseksi arvoksi, esimerkiksi kokonaisluvuksi välille 0–65535.

Kaikki digitaaliset tallenteet eivät suinkaan ole fysikaalista mittausdataa. Esimerkiksi sävellysohjelmalla luodut musiikkikappaleet tai suunnitteluohjelmalla piirretyt kuvat ovat digitaalisena syntyneitä. Siitä huolimatta suurin osa laadullisista aineistoista on digitaalisia ääni-, kuva- ja videotallenteita eli fysikaalista mittausdataa. Vaikka data olisikin synteettistä ja digitaalisena syntynyttä, sillä on usein mielekäs fysikaalinen tulkinta, jota käytetään datan esittämiseen esimerkiksi äänenä tai kuvana. Tämä hämärtää kvali- ja kvantidatan rajanvetoa, ja aiheuttaa ihmettelyä, kuinka data tulisi luokitella.

Laadullisten aineistojen digitaaliset tallenteet vaikuttavat todella olevan fysikaalista mittausdataa. Voisiko tekniikan ja luonnontieteiden käyttämillä aineistoilla olla muutakin samaa yhteiskuntatieteiden laadullisten aineistojen kanssa kuin pelkkä aineistotyyppi? Vastaus on kyllä. Valmistautukaa kohtaamaan tuttu data uudesta, vieraasta ja ehkä yllättävästäkin näkökulmasta!

Sekä teknis-luonnontieteellisillä että yhteiskuntatieteellisillä aloilla käytetään samankaltaista, ellei peräti täysin samaa dataa. Digitoitua ääntä, kuvaa ja videokuvaa erilaisista asioista, ilmiöistä, tilanteista, ihmisistä ja paikoista. Seuraavat esimerkit näyttävät, kuinka samaa kvalidataa voidaan käyttää teknis-luonnontieteellisillä aloilla tarkoituksiin, joita ei ole ehkä aikaisemmin tullut ajatelleeksi.

Esimerkiksi turvakameran videokuva soveltuu yhtä hyvin käytettäväksi niin teknis-luonnontieteelliseen kuin yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen.

Samoin on erään tosi-tv-ohjelman laita.

Luultavasti sisätiloissa otetut valokuvatkin kelpaavat dataksi tieteenalaan katsomatta.

Tekniikan alalla kuvien ja äänen tarkastelu fysikaalisena mittausdatana ja kvantitatiivinen käsittely on arkipäivää. Asiaa opiskellaan tavallisesti signaalinkäsittelyn kursseilla. Jos teknis-luonnontieteellisen alan ihmiseltä kysyttäisiin, luokittelisiko hän käyttämänsä ääni- ja kuvadatan laadullisiksi, veikkaisin vastauksen olevan kielteinen. Laadullisia aineistotyyppejä edustavat ääni, kuva ja videokuva koetaan teknisillä aloilla kvantitatiivisena datana. Uskon, että datan kvantitatiivinen käsittely vahvistaa kokemusta myös itse datan kvantitatiivisuudesta. Miksei sama pätisi datalle kvalitatiivisenkin käsittelyn suhteen?

Tutkimusmenetelmä: datan ja informaation välinen prosessi

Näiden esimerkkien ja pohdintojen perusteella datassa itsessään ei vaikuta olevan mitään sellaisia sisäisiä ominaisuuksia, joihin nojautuen datan luokittelu joko kvantitatiiviseksi tai kvalitatiiviseksi kävisi mahdolliseksi. Luokittelu kvantiin ja kvaliin tapahtuu pikemminkin sen perusteella, mihin dataa aiotaan käyttää, mitä informaatiota siitä halutaan saada irti tai kuinka dataa kuvitellaan analysoitavan tulevaisuudessa. Se, että luokittelemme datan, kertoo oikeastaan enemmän itsestämme kuin datasta!

Datan sijasta luokitteluperiaatteen keskiöön näyttääkin nousevan datan ja siitä tuotetun informaation välinen prosessi, tutkimusmenetelmä.

Esimerkiksi surveydatasta hankitaan informaatiota käyttäen matemaattista koneistoa. Tilastomatematiikan menetelmät käsittelevät datamatriiseja siinä mielessä objektiivisesti, että prosessi koostuu ennalta määrätyistä askelista ja on toistettavissa. Samalla tavalla esimerkiksi kuvasta tapahtuva hahmontunnistus hyödyntää matemaattista koneistoa ja tuottaa samalla syötteellä aina saman lopputuloksen. Kummassakin tapauksessa data koetaan luultavasti enemmän kvantitatiivisena.

Jos ihminen tulkitsee dataa ja tuottaa siitä informaatiota, syntyy informaatio enemmän tai vähemmän subjektiivisella prosessilla. Tällöin data koetaan luultavasti mieluummin kvalitatiivisena. Ihmisen tuottama informaatio voi olla luonteeltaan sellaista, että se olisi voitu tuottaa myös matemaattisella koneistolla, esimerkiksi kasvojen tunnistaminen kuvasta. Vaikka ihminen tuottaa tällaista informaatiota, niin ihmisen keskeinen rooli prosessissa vaikuttaa siihen, että informaation luonteesta ja prosessin objektiivisuudesta huolimatta data koetaan mieluummin kvalitatiivsena.

Vaikuttaa siltä, että mitä subjektiivisempi matka datasta informaatioksi on, sitä kernaammin data luokitellaan kvalitatiiviseksi. Vastaavasti mitä objektiivisemmin informaatio voidaan tuottaa datasta, sitä helpommin data nähdään kvantitatiivisena. Vaikka luokittelu soveltuu tutkimusmenetelmiin paremmin kuin dataan, näyttää tutkimusmenetelmien luokittelu tarttuvan aiheettomasti itse dataan. Tartunta tapahtuu mahdollisten jatkokäyttäjien kustannuksella. Datan luokittelu yhteen kategoriaan saattaa rajata pois toisen kategorian menetelmiä hyödyntäviä jatkokäyttäjiä.

Koska datan luokittelu kertoo enemmän meistä ja menetelmistämme kuin itse datasta, ehkä siitä voidaan hiljalleen luopua. Lopulta meillä on kuitenkin vain yksi data, monta tulkintaa.

Jani Hautamäki,
järjestelmäsuunnittelija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi