Kaksi vuotta koronaa mullisti tietoarkistotyön

Maaliskuun 13. vuonna 2020 on varmasti perjantai, jonka tietoarkistolaiset muistavat pitkään. Se oli viimeinen päivä toimistolla ennen etätyöjaksoa. Tuolloin emme voineet tietää, että kotikonttoreilla oltaisiin lähes jatkuvasti seuraavat pari vuotta. "Palasimme" lähityöhön maaliskuun toisella viikolla, mutta korona on muuttanut työelämäämme pysyvästi, väitän.

Suuri osa tietoarkistolaisista haluaa työskennellä jatkossakin pääasiassa etänä. Jo puolet on tehnyt hybridisopimuksen, jossa etänä ollaan enintään 16 päivää kuukaudessa. Tietoarkiston tiloihin meitä houkuttelee kollegoiden kohtaaminen ja yhteinen ideointi. Joillekuille työpisteen ergonomia on suurin syy matkustaa Tietoarkistoon. Työnteon vanhakantainen paikkasidonnaisuus on historiaa digitalisoituneessa työympäristössä, ja se on hyvä asia.

Työn ja työyhteisön monipaikkaisuus vaatii totuttelemista. Johtajana pohdin sitä, miten ylläpitäisimme ja säilyttäisimme yhteishengen ja yhteisen tekemisen tavat, jotka olivat yksi Tietoarkiston vahvuus ennen poikkeustilaa. En koe, että henki olisi oleellisesti muuttunut, eikä viitteitä muutoksesta näy myöskään työhyvinvointia mittaavissa kyselyissä. Riski lienee olemassa. Etenkin työsuhteen alussa työyhteisöön sisään pääseminen vaatii kohtaamista ja esihenkilöiltä myös ihmisten erilaisuuden havaitsemista ja hyväksymistä.

Omassa ja monen muunkin tietoarkistolaisen työarjessa viimeiset kaksi vuotta on ollut hyvin intensiivistä etäyhteistyötä kansainvälisten kumppanien kanssa. Siitä valtaosa oli hoitunut virtuaalisesti jo ennen koronakautta, mutta yhtä lailla kansainvälisessä kanssakäymisessäkin tarvitaan tapaamisia, joissa kokousten kahvitauolla tai lounaalla keskustellaan vapaammin ja kysellään lisätietoja epävirallisemmin. Kohtaamisia ja yhteistä ideointia kaivataan siis tälläkin saralla.

Sama pätee kansalliseen yhteistyöhön ehkä vielä enemmän. Tuntuu että kotimaassa monet yhteistyösuunnitelmat ja tapahtumat ovat olleet tauolla, odottamassa sitä, että taas saa ja uskaltaa matkustaa ja kokoontua. Omaan kalenteriini näitä on nyt alkanut varovasti putkahdella. Aika näyttää, miten suurelta osin kotimaiset kokoukset ja tapahtumat jäävät virtuaaliseen moodiin. Vapaamuotoista tietojen ja näkemysten vaihtoa tarvitaan, eikä se aina etänä luonnistu.

Mikä se mullistus tietoarkistotyössä siis on? Perustyötä tehdään hyvin samoilla menetelmillä koronasta riippumatta. Mullistus on paikkasidonnaisuudesta luopuminen. Tämä vaatii erilaista suunnitelmallisuutta, kuin mihin on totuttu ennen koronaa ja koronan aikana. Sitä pitää opetella ja siitä pitää kouluttaa. Hybridistä tulee varmasti keskeinen toimistotyön kehittämiskohde, ellei se sitä jo olekin.

Kuva: Max Pixel (CC0)

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] tuni.fi