29. lokakuuta 2018

Tietoarkistolle käyttäjä- ja mobiiliystävälliset uudet verkkosivut

Hyvä lukija, on hyvin mahdollista, että luet tätä huomattuasi tiedotteestamme tai saapumalla sivuillemme, että Tietoarkiston verkkosivut ovat uudistuneet.

Edellisestä sivustouudistuksesta on kulunut reilut kuusi vuotta. Tänä aikana tavoissa, joilla verkkoa selataan, on tapahtunut suuria muutoksia. Aiemmat sivumme eivät soveltuneet kovin hyvin kännykän tai edes tabletin näytöllä luettavaksi. Vaikka mikään ei sinänsä ollut rikki, niitä ei oltu optimoitu mobiilikäyttäjää varten. Toisin on nyt. Uudet sivumme on suunniteltu saavutettaviksi sekä responsiivisiksi ja ne skaalautuvat erilaisille näytöille.

Uudistuksella on toki ollut muitakin tavoitteita. Yksi niistä on uudistuminen itsessään. Kuudessa vuodessa myös Tietoarkiston palveluissa on tapahtunut muutoksia, ja haluamme tuoda palveluitamme näkyviin uudella tavalla. Suunnittelussa on lähdetty siitä, että kaikki asiakasryhmät löytäisivät mahdollisimman helposti heitä koskevat palvelumme tai kiinnostavan informaation.

Myös visuaalinen tyyli on erilainen. Nyt kaikki tehdään hieman isommin ja hieman värikkäämmin. Verkkosivumme ovat keskeisin asiakaspalvelun kanavamme, datan arkistoijan ja jatkokäyttäjän kohtaamispaikka ja käyntikorttimme.

Sisältöjä ryhmitelty uusiksi

Navigointi tapahtuu pääasiassa "megamenun" kautta. Se korvaa perinteisen sivukartan ja on saatavilla aina, riippumatta siitä, missä kohtaa sivustoa tai yksittäistä sivua käyttäjä kulloinkin on. Tämän toivomme helpottavan sisällön löytämistä myös silloin kun sivujen osoitteet ovat muuttuneet. Ensi sijassa pyrimme ohjaamaan käyttäjän automaattisesti oikeaan osoitteeseen.

Uudistuksen myötä tutkimusaineistoja suoraan käsittelevä sisältö, kuten aineistoluettelo, on siirretty palveluportaali Ailan puolelle. Verkkosivuillamme sen sijaan julkaisemme aineistoesittelyjä, taustoitamme teemakokonaisuuksia ja linkitämme aineistoihin, joka ovat saatavilla Ailassa.

Konepellin alla kaikki on uutta

Muutos ei ole ainoastaan ulkoinen. Olemme kehittäneet yhteistyökumppanimme Redflow Inc:n kanssa modernin Hugo-pohjaisen staattisten sivujen generoimiseen soveltuvan sisällönhallintakokonaisuuden, jolla Tietoarkiston sivuja ylläpidetään ja julkaistaan. Halusimme tietoturvallisen ratkaisun, jota voimme säätää tarkasti omiin tarpeisiimme soveltuvaksi ja joka sopii saumattomasti tietotekniseen kehitysympäristöömme.

Jatkossa tulemme tuomaan uuden ulkoasun myös useisiin muihin palveluihimme. Toistaiseksi mm. palveluportaali Aila, Aineistonhallinnan käsikirja ja MOTV jatkavat vanhassa kuosissaan. Ruotsinkielisille sivuille sisältöjä tulee lisää lähiviikkoina.

Uudistusta varten on tehty paljon töitä, mutta varmasti jotain on jäänyt huomaamatta. Ehkä olemme unohtaneet siirtää joitain sisältöjä uusille sivuille. Kenties käyttöliittymässä on joillain selaimilla epäloogisuuksia. Mahdollisesti jokin linkki vie väärään sisältöön tai ei minnekään? Vastaanotamme mielellämme palautetta (tuki.fsd at uta.fi)!

Tuomas J. Alaterä
IT-palveluasiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tämä blogikirjoitus on luettavissa myös englanniksi:
New user-friendly website for FSD.

Ei kommentteja: