Joensuun vierailun syynä olivat 22.–24.10.2015 järjestetyt Historiantutkimuksen päivät, jotka keräsivät kokoon Itä-Suomen yliopiston kampukselle noin 260 historioitsijaa Suomen kaikista historian laitoksista – ja kirsikkana kakun päällä yhden tietoarkistolaisen. Sessioita ja työryhmiä oli kolmen päivän aikana noin seitsemänkymmentä ja esitykset kattoivat aikakausia antiikista nykypäivään. Lisäksi ohjelmaan sisältyi kaksi keynote-luentoa sekä seurustelun ja verkostoitumisen mahdollistavia iltatilaisuuksia. Otolliset ainekset jossain vaiheessa yleensä iskevälle konferenssikoomalle olivat siis lupaavasti kasassa.
Tietoarkistolaisen näkökulmasta päiville osallistumisella oli selkeä tarkoitus: Digitaalisten tutkimusaineistojen avoimuuden ja jatkokäytön edistäminen ei ole vielä vakiintunut humanististen alojen tutkimuskäytöntöihin. Tietoarkiston laajentaessa palveluitaan humanistisille aloille tutkijoiden joukkoon jalkautuminen ja tutkimusaineistojen avoimuuden ilosanoman julistaminen ovat siten ensiarvoisen tärkeitä asioita. Parin päivän aikana käymistäni keskusteluista kävi kuitenkin selväksi, että historiantutkijat alkavat olla enenevässä määrin selvillä avoimen tieteen vaatimuksista tutkimusaineistojen suhteen, ja moni tuntui suhtautuvan asiaan pohjimmiltaan myönteisesti. Tutkimusrahoittajien, kuten Suomen Akatemian suositukset tutkimusaineistojen avaamisesta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat jatkossakin siihen, että tutkijat joutuvat aiempaa aktiivisemmin pohtimaan aineistojen arkistoimiseen ja jatkokäyttöön liittyvää tematiikkaa.
Niinä aikoina, kun en päivystänyt Tietoarkiston pöydän takana, kävin kuuntelemassa esityksiä. Sessioiden valintaan vaikuttivat omat intressini sekä tietoarkistolaisena että keskiajan taiteen tutkijana. Taidehistorian koulutuksen saaneena kuvien tutkijana minua kiinnosti kovasti kuulla, miten historioitsijat käsittelevät ja tutkivat visuaalista aineistoa. Valitsin siten ensimmäiseksi session, jossa käsiteltiin sosiaalisen median kuvamateriaalia, kotialbumien sota-ajan kuvia sekä SA-kuva-arkiston sotavalokuvia digitaalisen humanismin näkökulmasta. Historioitsijat ovat tyypillisesti tottuneet suuntaamaan analyyttisen katseensa ensisijaisesti kohti tekstejä, mutta visuaalinen aines on ehkä historian tutkimuksessa pikkuhiljaa liikahtamassa kuriositeetin tai kuvituksen roolistaan kohti tutkimuksellista keskiötä – tai ainakin sen liepeitä. Historian tutkijat ovat perinteisesti herkkiä kontekstille, ja tämä näkyi onneksi myös esityksissä, vaikka taiteen tutkimuksen näkökulmasta paljon on vielä opittavaa.
Nosteessa olevan digitaalisen humanismin tai tuttavallisemmin digihumanismin tuotteena luodaan usein erilaisia datan visualisointeja ja esimerkiksi esitellyn SA-kuva-arkiston sisällön analyysit olivat muuntuneet kuvapilven muotoon. Erilaiset kuvapilvet havainnollistivat tässä tapauksessa graafisesti eri valokuvien kuvateksteistä poimittujen käsitteiden merkitystä. Datan visualisointi on eittämättä kiinnostava ja havainnollistava tapa esittää kerättyä tietoa, mutta valokuviin liittyvien kuvatekstien muodostamat visualisoinnit nostavat väistämättä sanat merkityksellisempään asemaan kuin varsinaiset kuvat. Tekstintutkija ei tässä välttämättä näe mitään ongelmaa, kuvantutkija kylläkin.
Listalleni päätyi seuraavaksi perinteisempää historiantutkimuksen metodiikkaa kuten keskiajan ja uuden ajan lähdetutkimusta Turun tuomiokirkon Mustasta kirjasta voudintileihin ja Flemingien maakirjoihin. Suuri osa historiantutkijoiden työajasta kuluu edelleen kirjallisen lähdeaineiston analysointiin, eikä sen keskeisyys ole katoamassa. Itselleni kiinnostavaa oli kuulla muun muassa lähdeteoksissa käytetyn paperin vesileima-ajoituksista, joiden perusteella on mahdollista hahmottaa käsikirjojen alkuperäinen kokonaisuus sekä tehdä esimerkiksi melko tarkkoja ajoituksia sen suhteen, milloin jonkin tietyn käsikirjoituksen jokin osa on kirjoitettu tai kuinka monta kirjuria työtä on ollut tekemässä. Toisaalta perinteinen lähdetutkimus voi nykyään kiinnittyä luontevasti digitaaliseen alustaan ja muuntua tietokannaksi, kuten digihumanismin ja perinteikkään historiantutkimuksen ristipaineessa tempoileva voudintilien tutkija aprikoi.
Tässä yhteydessä mainittiin myös itselleni aikaisemmin tuntematon termi "small big data", joka viittaa määrällisesti pieneen mutta luonteeltaan "suureen" dataan, siis eräänlaiseen big datan miniversioon. Puhe big datasta sisältää usein eräänlaisen eeppisen mittasuhteen; määritelläänhän se tyypillisesti valtavista, osin järjestäytymättömistä ja jatkuvasti lisääntyvistä tietomassoista koostuvaksi datamassaksi. Tiedonkeruun kannalta yksittäinen tutkija voi tuntea kauhua määrällisesti valtaisan ja alati laajentuvan tietovarannon kanssa, joten lienee tarpeen pilkkoa käsitettä pienempiin ja paremmin hallittaviin kokonaisuuksiin.
Viimeinen sessio, johon minun oli mahdollista osallistua, käsitteli historiantutkimuksen sähköisiä tutkimusinfrastruktuureja. Esitykset keskittyivät Kansallisarkiston erilaisiin sähköisiin palveluihin, erityisesti digitoitujen karttojen paikkatietojärjestelmän kehittämiseen, heraldisten kokoelmien tietokannan luomiseen ja Suomen keskiajan käsikirjoitusten sähköisen kokoelmatietokannan, Diplomatarium Fennicumin kehittämiseen. Näiden erilaisten sähköisten palvelujen kehittäminen on osa Kansallisarkiston laajempaa tutkimuspalvelustrategiaa, jonka avulla pyritään paremmin vastaamaan erilaisten käyttäjien toiveisiin.
Kuulemieni esitysten perusteella historiantutkimuksen nykytilasta jäi ehkä päällimmäisenä pinnalle digitalisaation haasteet ja sen mukanaan tuomat uudet sovellukset, joita hyödyntämällä tieteenalan on mahdollista suunnata hyvinkin kiinnostaville urille – unohtamatta kuitenkaan perusydintään, lähdekriittistä ja kontekstiherkkää tutkimusotetta.
Historiantutkimuksen päivistä muualla blogosfäärissä:
» Kaisa Kyläkoski: Historiantutkimuksen päivät
» Susanna Ånäs: Olemmeko kaikki historioitsijoita?
» Maria Lähteenmäki: Minne menet historiantutkijoiden ammattikunta tekno-oligarkkien paineen alla?
Lisätietoa:
» SA-kuva-arkisto
» Historiantutkimuksen päivät 2015
Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti