Let There Be Digital Preservation – A View from the Data Archive

For the most part, November 6 this year was just an ordinary day. What was different about it was a tiny SIP¹, neatly wrapped in a METS²-container that digitally travelled from the Finnish Social Science Data Archive to the National Long Term Digital Preservation Service.

Confused? No worries. So were we a number of times before we got this far. Taking our digital preservation to the level described above required planning and hard work from both research data curators and programmers. In addition to simply preserving bits in a reliable way, we aim to make sure that the digital objects are also understandable by humans and machines in the future. This requires collecting metadata, harmonising file formats, managing versions, and preparing for the change.

I have often said that preserving digital research data is like preserving a moving train. You cannot stop it. If you do, you are not preserving a moving train anymore, only a snapshot. There is a lot to preserve and it may hit you hard, and a lot quicker than you think. The train also has different cars - one can add more, or take some away. Like file formats, cars are different too - from passenger cars to freight cars. There are containers, with hundreds of objects. You need to know what is in each one, and who should have access to those. Some cars contain goods, some people. While goods may last for a long time, people need to be refreshed regularly or they will not survive the journey.

The long road to preservation is paved with obstacles and opportunities

The train analogy should show that digital preservation is an active duty. You cannot put a lid on it and wait until someone asks what is in the box. Because by then, you do not know anymore. Everyone in the preservation business recognises this. At the Data Archive, we preserve research data for long-term access. That means that we actively keep on adding new information too. We make the metadata better, we may find errors in the data and fix them, or at very least we add information on where the data has been used. Moving train, remember!

Since 2008, we have been involved in building a national digital preservation solution for cultural heritage materials and research data. For our purposes, a secure, highly reliable document store is a crucial element for building a sustainable and scalable long-term preservation solution. It will add an additional preservation layer for the data we keep for our users. In a country about the size of Finland, it is feasible to provide a preservation platform nationally to a number of organisations.

We started piloting the service in 2015 and in November we finally transferred out first packages to the preservation service. It has been a long road. We have yet to pop the sparkling wine since there are a number of short-term goals to address. Piloting a service means that there have been moments when the envisioned services are not yet fully operational, specifications need tweaking before one can proceed, or something has simply appeared out of the blue.

Tools are needed to handle the data deluge

The greatest benefit of the exercise thus far has been the internal harmonisation of file formats and data processing workflows. The Data Archive has been around since 1999. While that is a relatively short time, it is a lifetime for many file formats or their versions. We have combed through the most - about 50 000 files - and defined what will be preserved and what are the acceptable file formats. While this is good, it is crystal clear that a constant technology watch is needed in the future. It is also apparent that very soon the magnitude of this will get out of hand. We cannot manually keep an eye on all files, versions and processes.

Therefore, we have built a specific data processing pipeline. It is a collection of tools that fulfil the requirements of the National Long Term Digital Preservation Service specification. It has individual parts that are responsible of standardising the character sets of all files to UTF-8, combining technical metadata with study level metadata, and creating a METS document as well as creating a submission information packet (SIP), and sending it to the preservation service provider.

Commit to constantly challenge the current practices

It is often the case that the ideal format for digital preservation may not be ideal for scientific use. This is no new dilemma. We need to carefully assess not only the formats and their feasibility for digital preservation, but also the costs of maintaining the system of archive formats and actively used formats. Any organisation that joins the national digital preservation service must have an interest in challenging the current best practises and bringing their specific user perspective into the discussion. Because in the end, everything is kept for future use, not for storage only.

The other corner stone is commitment. Once you start with digital preservation, you cannot easily stop. It means the knowhow and resources need to be there in the future too. We believe that a national solution will be beneficial for us. We are able to transfer some of our knowhow requirements to the digital preservation specialists, and focus on serving researchers better. However, we do need to keep monitoring the specialists' performance like our own. Any outsourced activity in the digital preservation chain cannot be the weakest link. Therefore, further standardisation and auditing are crucial steps in the future.

Notes:
¹ Submission Information Package (Information sent from the producer to the preservation service)
² The Metadata Encoding and Transmission Standard (METS) (Container format and metadata standard for encoding descriptive, administrative, and structural metadata regarding objects)

Why today?
» This year, the first ever International Digital Preservation Day on 30th November 2017 will draw together individuals and institutions from across the world to celebrate the collections preserved, the access maintained and the understanding fostered by preserving digital materials. The aim of the day is to create greater awareness of digital preservation that will translate into a wider understanding which permeates all aspects of society – business, policy making, personal good practice.

Further reading:
» The National Digital Library - Digital Preservation
» Digital Preservation Solution for Research Data (PAS)

Tuomas J. Alaterä
IT Services Specialist
firstname.surname [at] uta.fi

GDPR tulee – onko akateeminen vapaus ja arkistojen toiminta vaarassa?

Euroopan unionin yleistä tietosuoja-asetusta, tuttavallisemmin GDPR:ää, ja sen aiheuttamia muutoksia tutkijoiden, yliopistojen ja arkistojen toimintaan on odotettu kauhun sekaisin tuntein jo kohta kuusi vuotta. Otsikon kysymys pyöri mielessä varmasti monella osallistujalla Tietoarkiston ja Avoin tiede- ja tutkimus -hankeen loka-marraskuun vaihteessa järjestämissä seminaareissa EU:n tietosuoja-asetus - tietosuojalainsäädännön muutokset tutkimuksessa ja arkistoinnissa sekä Tietosuoja ja tutkittavan suostumus osallistua tutkimukseen. Paikalla ja etänä tapahtumia seurasi yhteensä lähes tuhat ihmistä.

Valitsimme seminaarien ajankohdan hyvissä ajoin olettaen, että kotimainen tarkentava lainsäädäntö ja Euroopan tietosuojatyöryhmän odotettavissa olevat suostumusta koskevat ohjeet olisivat valmistuneet. Olimme sittenkin etuajassa, emmekä valitettavasti saaneet lopullisia vastauksia kaikkiin kuulijoiden - ja osin järjestäjienkin mieltä vaivaaviin kysymyksiin.

Oikeusministeriö sai lausuntokierrokselta tietosuojalaista yli sata lausuntoa. Nyt ministeriön virkamiehet valmistelevat hallituksen lakiesitystä. Lain pitäisi tulla voimaan samaan aikaan, kun tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa 25.5.2018. Euroopan WP29-tietosuojatyöryhmän suostumusta koskeva ohjeluonnos julkaistaneen marraskuussa työryhmän kokouksen jälkeen.

Jotkin asiat ovat selvillä kuitenkin jo nyt. Varmaa on, että siitä mikä on asetuksessa säädetty, ei voida säätää uudelleen kotimaisessa tietosuojalaissa tai muissa kansallisissa säädöksissä. Tässä mielessä ei kannata odottaa liikoja kotimaiselta lainsäädännöltä. Säätää voidaan vain siitä, mihin asetus antaa mahdollisuuden. Jotkin asetuksen ja kotimaisen lain tulkinnat selviävät viimeistään vasta oikeustapauksien myötä. Lainsäädännön noudattamisen tueksi tarvitaan alakohtaisia käytännesääntöjä ja muita ohjeita.

Tavoitteena tutkittavien oikeuksien vahvistaminen

Tietosuoja-asetuksen tavoitteena on vahvistaa rekisteröidyn oikeuksia ja lisätä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta. Se kuitenkin huomioi tutkimuksen erityislaadun eikä tarkoituksena ole rajoittaa tutkimuksen vapautta. Kansallisessa lainsäädännössä on sovitettava yhteen toisaalta oikeus henkilötietojen suojaan ja toisaalta oikeus sananvapauteen ja tiedonvälityksen vapauteen. Vapauksiin sisältyy myös tietojen käsittely akateemisen ilmaisun tarkoituksiin.

Tutkijoiden on syytä huomata, että tietosuojakielen "rekisteröity" tarkoittaa heidän tutkittaviaan, jos itse tutkimusaineisto sisältää henkilötietoja. Lisäksi henkilötiedon käsite on paljon laajempi, kuin tutkijat ajattelevat sen olevan. Kun tutkii ihmisiä ja yhteiskuntaa tavalla tai toisella, kannattaa olla kiinnostunut EU:n tietosuoja-asetuksesta ja tulevasta kotimaisesta lainsäädännöstä. Tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Anna Hänninen muistutti esityksessään myös, että tietosuojan toteuttaminen tutkimuksessa ylläpitää luottamusta tutkimukseen yleisesti.

Tietojen käsittelylle oltava perusteet

Tietosuoja-asetuksen 6 artikla sisältää oikeusperusteet henkilötietojen lainmukaiselle käsittelylle. Perusteita henkilötietojen käsittelylle ovat sen perusteella muun muassa tutkittavan yksilöity suostumus ja käsittelyn tarpeellisuus yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi.

Jos käsitellään arkaluonteisia tietoja, on lisäksi jonkin 9 artiklan perusteista täytyttävä. Arkaluonteisia tietoja saa käsitellä esimerkiksi nimenomaisella suostumuksella, tieteellistä tai historiallista tutkimustarkoitusta varten, mutta käsittelyoikeudesta ja suojatoimista on säädettävä unionin oikeudessa tai kansallisella lainsäädännöllä, esimerkiksi tulevalla tietosuojalailla.

Kannattaa huomata, että arkaluonteisia tietoja saa käsitellä tutkimuksessa vain, jos se on tarpeen tutkimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisin sanoen vaikka tutkittava olisi antanut suostumuksensa, tietoja ei saa käsitellä, jos se ei ole tarpeen. Tästä periaatteesta ei voida poiketa kansallisella lainsäädännölläkään. Esimerkiksi tarpeetonta käsittelyä olisi rekisteriaineiston käyttäminen anonymisoimattomana suojatun etäkäyttöjärjestelmän välityksellä, jos tutkimuksen tarkoituksen voisi saavuttaa anonyymiä aineistoa käyttäen. Kyse on tietojen minimoinnin periaatteen noudattamisesta. Tarvitaan siis rekistereistä tutkimustarkoituksiin valmistettuja dataversioita ja ehkä vielä yleisempään käyttöön soveltuvia versioita, ja tarvitaan Tietoarkiston kaltaisia toimijoita, jotka avustavat tutkijoita aineiston anonymisoinnissa ja avaamisessa alkuperäisen tutkimushankkeen jälkeen.

Tietosuojalain toivotaan turvaavan avointa tiedettä

Yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia, tutkimustarkoituksia ja tilastollisia tarkoituksia varten tapahtuvan henkilötietojen käsittelyn perussäännös on tietoasuoja-asetuksen 89 artikla. Siinä säädetään suojatoimista ja poikkeuksista, joista voidaan säätää kansallisesti tai myös unionin oikeudessa muilla säädöksillä. Artiklaan viitataan muun muassa edellä mainituissa 6 ja 9 artikloissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallitusneuvoksen Immo Aakkulan mukaan tietosuojalakiin on tulossa laaja poikkeuspykälä käsittelyperustevaatimuksista ja rekisteröidyn oikeuksista. Hän esitteli seminaarissa OKM:n ehdotusta arkistoinnin osalta. Pyrkimyksenä on turvata myös muiden kuin Kansallisarkiston toimintamahdollisuudet. Siksi ehdotuksessa arkistotyyppinen rekisterinpitäjä määritellään laajasti niin, että sen tehtävä voi olla lakisääteinen tai sääntömääräinen tutkimus- tai kulttuuriperintöaineistojen tallentaminen ja saataville saattaminen. Toiminnan olisi lisäksi perustuttava julkisesti saatavilla olevaan suunnitelmaan; tietojen tulisi olla käytettävissä tieteelliseen ja historialliseen tutkimukseen ja journalistisia tarkoituksia varten; ja tietoja voisi luovuttaa vain niille, joilla on oikeus tietojen käsittelyyn.

Koska tietosuojalaista ei ole vielä edes hallituksen esitystä, emme voi tietää, meneekö OKM:n esittämä muotoilu läpi ja miten aineistojen avaaminen jatkokäyttöön mahdollistetaan tulevaisuudessa. Mietimme Tietoarkistossa, helpottuuko vai vaikeutuuko toimintamme, kun tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa. Toivomme tutkimusaineistojen vastuullisen avoimuuden turvaavaa ratkaisua.

Tutustu tapahtumasivujen materiaaliin

Seminaarien esitysdiat ja -taltioinnit ovat katsottavissa seminaarien tapahtumasivuilla, jos puhuja on antanut tähän luvan. Kannattaa katsoa esimerkiksi ylitarkastaja Anna Hännisen esitykset, joista saa hyvän käsityksen siitä, mitä EU:n tietosuoja-asetus merkitsee tutkimuksen tai tutkittavan suostumuksen näkökulmasta. Hallitusneuvos Immo Aakkulan esityksestä näkee tarkemmin, mitä ministeriö on ehdottanut oikeusministeriölle, jotta myös avoimen tieteen ja arkistoinnin tarpeet huomioitaisiin.

Kiitän järjestäjien puolesta suuresta kiinnostuksesta ja saamastamme palautteesta.

Lisätietoa:
Linkit seminaaritallenteisiin ja esityksiin:
» EU:n tietosuoja-asetus - tietosuojalainsäädännön muutokset tutkimuksessa ja arkistoinnissa (31.10.2017)
» Tietosuoja ja tutkittavan suostumus osallistua tutkimukseen (1.11.2017)
Lähteitä:
» EU:n tietosuoja-asetus Euroopan unionin virallisessa lehdessä (pdf)
» Tietosuojavaltuutetun toimiston tiedotteet tietosuojauudistuksesta
» Tietosuojatyöryhmä, Article 29 Data Protection Working Party
» Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittämislinjaukset: Työryhmän raportti. Valtiovarainministeriön julkaisuja 37/2017.

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Sosiaalisen median ja internetin aineistot - mitä voin arkistoida Tietoarkistoon?

Tietoarkistolta kysytään säännöllisin väliajoin voiko sosiaalisen median aineistoja ja erilaisia verkkoaineistoja arkistoida jatkokäyttöä varten. Sosiaalisen median ja verkon aineistot ovat varsin monimuotoisia, kuten niitä hyödyntävä tutkimuskin. Usein tutkijan onkin tarpeen eritellä, millaista aineistoa on keräämässä ja millaisilta alustoilta. Arkistointimahdollisuus riippuu nimittäin pitkälti siitä, tutkiiko verkkokeskusteluja, organisaatioiden nettisivuja vai esimerkiksi nettiblogeja. Lisäksi kysymykseen vaikuttavat muun muassa tekijänoikeuteen ja tietosuojaan liittyvät seikat. Asia ei siis ole yksinkertainen, mutta ei onneksi mahdotonkaan.

Aineistoista haasteellisimman kokonaisuuden muodostavat sosiaalisen median aineistot. Somedataa on yleensä mahdollista kerätä eri sosiaalisen median alustoilta ja käyttää tutkimustarkoituksiin. Ongelmaksi kuitenkin nousee aineistojen arkistointi ja jatkokäyttö, jota sosiaalisen median alustojen liiketoimintamalli ei pääsääntöisesti salli. Esimerkiksi Facebook, LinkedIn ja Google omistavat oikeuden ostaa ja myydä käyttäjiensä tuottamaa sisältöä, ja pidättävät siten sen omistusoikeuden. Käytännössä alustat haluavat siis ensisijaisesti hyödyntää käyttäjädataa itse, eivätkä antaa sitä kolmansille osapuolille jatkohyödynnettäväksi. Muun muassa tästä syystä sosiaalisen median aineistojen arkistointi jatkokäyttöä varten esimerkiksi Tietoarkistoon ei ole mahdollista.

Myös muualta verkosta kerätyissä aineistoissa on arkistoinnin näkökulmasta muutamia rajoitteita. Yksityisten henkilöiden välinen viestintä, joka tapahtuu keskustelupalstoilla, blogeissa tai muissa vastaavissa ei ole arkistoitavissa. Näin on etenkin sellaisissa tapauksissa, kun palstalle tai blogiin pääsy vaatii kirjautumisen. Arkistointi on yleensä mahdotonta myös silloin, kun verkkosivuilla on sisältöä, johon sivun ylläpitäjällä ei ole oikeuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sivustoja, joiden sisältö on otettu jostain muualta tai sisällön ovat tuottaneet jotkut muut kuin sivuston ylläpitäjä. Asiaa monimutkaistaa vielä se, että kaikkien verkkosivujen kohdalla ei aina ole selvää, kenellä on tekijänoikeus sisältöön. Epäselvissä tapauksissa asiasta kannattaa aina kysyä sivuston ylläpitäjältä.

Vaikka rajoitteet saattavat aluksi tuntua lannistavilta, verkossa on runsaasti aineistoja, joita voi arkistoida jatkokäyttöön. Tietoarkiston ja Kopioston välinen sopimus mahdollistaa erilaisten verkkosisältöjen keräämisen ja arkistoimisen sivustoilta, jotka eivät edellytä kirjautumista tai lisenssin hankkimista. Jos kuva- tai tekstiaineisto on kerätty kaikille avoimilta nettisivuilta, esimerkiksi julkisten organisaatioiden sivuilta, sen voi arkistoida Tietoarkistoon. Tämä pätee myös yleisiin blogiteksteihin kuten lehtien ylläpitämiin tai muutoin toimitettuihin blogeihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että arkistoida saa vain varsinaisia blogitekstejä, ei mahdollista kommenttiosiota, jossa yksityishenkilöt viestivät keskenään.

Tietoarkistoon on mahdollista arkistoida myös sellaista verkkosivuilta kerättyä tekstiä, joka on lisensoitu CC-lisenssillä eli Creative Commons -lisenssillä. Tällä lisenssillä teoksen tekijä voi jakaa tekijänoikeuslain suomia yksinoikeuksia muille. Yleisin lisenssi on CC BY, jonka mukaisesti lisensoitua teosta ja sen pohjalta tehtyjä muokattuja versioita saa kopioida, levittää, näyttää ja esittää julkisesti. Lisäksi lisensoidun tekstiaineiston arkistointi edellyttää luvan pyytämistä tekijältä.

Verkko- ja someaineistoja keräävä tutkija voikin siis noudattaa peukalosääntönä seuraavaa:

Tietoarkistoon on mahdollista arkistoida

• Vapaasti kaikkien saatavilla olevien verkkosivujen kuva- ja tekstiaineistoja
• Yleisiä blogitekstejä kuten lehtien ylläpitämiä ja toimitettuja blogeja
• CC-lisensoituja kuva- ja tekstiaineistoja verkkosivuilla, jos arkistointiin saa luvan tekijältä

Tietoarkistoon ei ole mahdollista arkistoida

• Sosiaalisen median dataa
• Yksityisten henkilöiden välistä viestintää keskustelupalstoilla, blogeissa tai muissa vastaavissa
• Verkkosivustoilta kopioitua sisältöä silloin, kun osa sivusta on muualta otettua tai muiden tekemää sisältöä, joiden oikeuksien haltija ei ole verkkosivun ylläpitäjä

Lisäksi kannattaa muistaa, että AllerMedian ja Kielipankin sopimuksen mukaisesti Suomi24-aineistojen käyttö on mahdollista Kielipankin kautta. Kielipankin kautta on käytettävissä myös Helsingin Sanomien kotimaan uutisia ja niiden kommentteja sisältävä aineisto.

Mikäli et ohjeistuksesta huolimatta ole varma, soveltuuko aineistosi arkistoitavaksi, ota suoraan yhteyttä Tietoarkiston asiakaspalveluun ja kysy neuvoa!

Lisätietoa:
» Tietoarkiston asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.fsd at uta.fi
» Kielipankki
» Tietoarkistolehti (45, 2/2016): Someaineistojen arkistointi ja jatkokäyttö kaatuvat useimpien alustojen käyttöehtoihin

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tutkimusaineistojen avaaminen on tutkittavien etu

Terveys- ja lääketieteellisistä asioista olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta tämä blogiteksti jää viimeiseksi kirjoituksekseni Tietoarkistossa. Kun yksi ovi sulkeutuu, toisia avautuu – tällä kertaa ovi avautui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa, jossa nyt työskentelen.

Tämä kirjoitus käsittelee tärkeää aihetta, eli sitä mikä on tutkittavan etu lääketieteellisten tutkimusaineistojen avaamisessa. Taustalla ovat yhä lisääntyvät vaatimukset tutkimuksen avoimuudesta. Niistä lääketieteen tutkimuksen kannalta merkittävin on kansainvälisten lääketieteellisten lehtien komitean (ICMJE) tavoite, jonka mukaan kaikkien kliinisten tutkimusten aineistot on jatkossa aukaistava.

Miksi sitten sellainen instituutio kuin ICMJE suosittelee kliinisten tutkimusten datojen avaamista? Monella varmasti herää kysymys, eivätkö he ajattele tutkimukseen osallistuvien tietosuojaa? Ehkä vähän yllättäen, ICMJE kuitenkin perustelee tutkimusaineistojen avaamista juuri osallistujien edulla.

Heidän mukaansa kyse on ennen kaikkea tutkijan vastuusta tutkittavilleen. Jo suostumuksessa osallistujille tehdään selväksi, että tutkimuksen hyödyt eivät välttämättä suoraan koidu heille itselleen, vaan tuleville potilaille. Osallistuessaan tutkimukseen tutkittavat siis asettavat terveytensä, hyvinvointinsa ja taloudellisen toimeentulonsa alttiiksi riskeille hyödyttääkseen tulevia potilaita. Siksi on eettisesti välttämätöntä, että tutkimusaineisto ja sen tulokset käytetään hyödyksi mahdollisimman tarkoin.

Se ei onnistu, mikäli tutkimusaineistoa pääsee käyttämään vain datan kerännyt yritys tai akateeminen tutkimusryhmä. On epätodennäköistä, että tutkijat pystyvät analysoimaan täydellisesti kaikkea keräämäänsä dataa. Tutkimuksen tulokset voivat myös jäädä epäselviksi, jos tutkittavien joukko on ollut liian pieni, jotta intervention vaikutukset saataisiin tutkimuksessa selville. Tutkimuksen puutteetkin havaitaan helpommin ulkopuolisen silmin.

Siksi data on tärkeää antaa myös muiden tutkijoiden saataville. He voivat ottaa datan oman tutkimusaineistonsa rinnalle, jolloin tutkimusjoukon kasvu pienentää havaitun vaikutuksen suuruuteen ja suuntaan liittyvää epävarmuutta. Datan jakaminen auttaa pääsemään varmuuteen hoidon vaikuttavuudesta nopeammin ja potilaat hyötyvät paitsi nopeammasta uudesta hoidosta, myös siitä, ettei tutkimusta tarvitse toistaa yhtä monta kertaa ja altistaa yhä uusia osallistujia riskeille.

ICMJE esittää, että lähivuosina tutkimusaineistojen avaamisesta tehdään pakollista. Se ei ole vaatimuksineen yksin – yhä useampi tutkimusrahoittaja ja muun muassa Institute of Medicine/National Academy of Medicine sekä European Medicines Agency vaativat tutkimusaineistojen avaamista.

Potentiaalisena tulevien hoitojen ja lääkkeiden käyttäjänä kannatan lämpimästi myös lääketieteellisten aineistojen avaamista. Tänä tietotekniikan aikakautena tutkittavien tietosuoja saadaan varmasti taattua kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla vaikkapa tietoturvallisten etäkäyttöjärjestelmien avulla. Suomessa tällainen etäkäyttöjärjestelmä on jo rakenteilla rekisteritietojen tietoturvallista käyttöä varten.

Annaleena Okuloff
erikoissuunnittelija, THL
Tietoarkiston entinen terveystieteiden tieteenala-asiantuntija
fsd [at] uta.fi

Aineiston avaajan muistilista

Tietoarkiston tieteenala-asiantuntija Katja Fält ja tutkimusamanuenssi Eliisa Haanpää antoivat Jyväskylässä pidetyllä Metodifestivaalilla hyviä käytännönvinkkejä tutkimusaineistojen avaamiseen.

Aineistojen avaaminen tarkoittaa, että oma tutkimusaineisto saatetaan muun tiedeyhteisön käyttöön avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti. Tätä vaativat tai suosittelevat nykyisin jo useimmat suomalaiset sekä kansainväliset yliopistot, julkaisijat ja rahoittajat. Aineiston avaaminen on myös tutkijalle itselleen tieteellinen meriitti, ja se lisää oman tutkimuksen vaikuttavuutta.

Aineistojen avaamista käsittelevä sessio herätti Metodifestivaalilla paljon kiinnostusta, mistä voi päätellä, että tutkijat kaipaavat asiassa konkreettisia neuvoja. Kokosimmekin Tietoarkistoblogiin Haanpään ja Fältin esityksiin perustuvan muistilistan, josta toivottavasti on apua aineiston avaamista suunnitteleville tutkijoille myös jatkossa! Vinkeistä on apua sekä siinä vaiheessa, kun aineistonkeruu on vasta suunnitelmissa että silloin, kun aineisto on jo olemassa, ja se on päätetty arkistoida.

Kun oman aineiston arkistoiminen ja avaaminen tulevat ajankohtaisiksi, kannattaa tutustua myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan ja ottaa yhteyttä Tietoarkiston asiakaspalveluun. Asiantuntijoiltamme saat aina parhaat täsmäneuvot juuri oman aineistosi vastuulliseen avaamiseen.

1. Tee aineistonhallintasuunnitelma

Aineistonkeruun suunnitteluun ja aineiston käsittelyyn kannattaa käyttää aikaa, että aineiston avaaminen jatkokäyttöä varten onnistuu tutkimuksen lopuksi. Olennaista on kiinnittää huomiota siihen, että aineisto on alusta asti johdonmukaisesti kerätty, kuvailtu ja toteutettu.

Aineistonhallintasuunnitelmassa kannattaa kertoa ainakin, minkälaista aineistoa aikoo kerätä, mitkä ovat aineistoon liittyvät oikeudet, minkälaisia tietosuoja- tai tietoturvakysymyksiä aineistoa kerätessä, käsitellessä ja säilytettäessä pitää huomioida, minkälaisia tiedostoformaatteja ja ohjelmistoja aineistoon liittyy, miten aineistoa aiotaan käsitellä, miten se kuvaillaan ja millainen aineiston elinkaaresta kokonaisuudessaan ajan myötä muodostuu.

Aineistonhallintasuunnitelman laatimiseen saa hyviä neuvoja Aineistonhallinnan käsikirjasta. Konkreettinen apu on myös aineistonhallintasuunnitelman laatimista varten kehitetty työkalu DMPTuuli.

2. Pohdi onko aineistossasi tunnisteellisia tietoja

Ihmistieteiden tutkimusaineistot sisältävät useimmiten enemmän tai vähemmän tutkittavien henkilötietoja. Tiedot ovat tunnisteellisia, jos niiden perusteella on mahdollista tunnistaa yksittäinen henkilö. Henkilötietolain ja EU:n tietosuoja-asetuksen määritelmien mukaisesti käytännössä mikä tahansa elävää ihmistä koskeva tieto voi olla tunnistamisen mahdollistava henkilötieto. Henkilötietojen käsittely vaatii aina tutkittavien nimenomaisen suostumuksen, ja tunnisteellisen aineiston avaaminen on usein tietosuojasyistä haastavaa.

Jos tunnisteellisen aineiston anonymisoi, siihen ei enää tarvitse soveltaa henkilötietolakia tai tietosuoja-asetusta. Anonymisointi tarkoittaa sitä, että tunnisteelliset tiedot häivytetään aineistosta niin täydellisesti, että yksittäisen henkilön tunnistaminen ei enää ole mahdollista.

Henkilötiedoista ja aineistojen anonymisoinnista voi lukea tarkemmin kvalitatiivista aineistoa ja kvalitatiivista aineistoa koskevista blogikirjoituksista.

3. Varmista onko aineisto tekijänoikeuden alaista

Erityisesti laadullisen aineiston avaaja törmää usein tekijänoikeuteen liittyviin kysymyksiin. Teossuojaa saavan aineiston avaaminen saattaa olla ongelmallista, mutta useimmiten se on kuitenkin mahdollista erikseen sopimalla. Tärkeintä on ymmärtää, että tekijänoikeuden haltija määrää aineiston käyttötavat, joten aineiston jatkokäyttöön on yleensä saatava suostumus tekijänoikeuden haltijalta.

Tietoarkisto on solminut Kopioston kanssa sopimuksen, jonka perusteella teossuojaa saavat sanomalehti-, aikakauslehti- ja kuva-aineistot, eli kaikki Kopiosto-sopimuksen alaiset aineistot voi arkistoida Tietoarkistoon. Näiden aineistojen kohdalla tutkijan ei siis tarvitse enää ryhtyä itse kysymään teossuojaa saavien aineistojen avaamiseen erillisiä lupia.

Esimerkiksi tutkittavien ottamien valokuvien tai heidän kirjoittamiensa teoksiksi tulkittavien tekstien avaamiseen sen sijaan tarvitaan erillinen lupa. Sosiaalisen median aineistojen avaamisessa tekijänoikeudet muodostuvat valitettavasti usein aineiston avaamissuunnitelmat pysäyttäväksi kynnyskysymykseksi, koska Suomen laissa ei ole ainakaan vielä tutkimuskäyttöä mahdollistavaa poikkeussäännöstä.

4. Tallenna aineisto huolellisesti

Kun aineisto on kerätty, tallenna havaintomatriisi, haastattelulitteraatiot tai muu aineisto varmaan paikkaan. Huolehdi myös siitä, että aineistosta tulee otettua säännöllisesti varmuuskopio. Uusi varmuuskopio kannattaa ottaa aina esimerkiksi silloin, jos lisäät aineistoon jotain taustatietoja. Näin varmistat, ettei aineisto katoa kesken analysoinnin tai ennen kuin se on ehditty avata jatkokäyttöön.

5. Nimeä aineiston muuttujat loogisesti

Aineistoa kuvaillessaan kannattaa miettiä, minkä verran aineistosta pitäisi kertoa, jotta itse pystyisi vielä kymmenen vuoden päästä ymmärtämään, mistä aineistossa on kyse ja käyttämään sitä vaivatta uuteen tutkimukseen.

Nimeä kvantitatiivisen aineiston muuttujat ja niiden selitteet niin, että ne vastaavat mahdollisimman yksiselitteisesti kyselylomaketta tai muuta keruuinstrumenttia. Myös muuttuja-arvot ja niiden selitteet kannattaa avata kokonaisuudessaan. Lyhenteiden käyttäminen on riski, koska lyhenteet saattavat sekoittua toisiinsa.

Muuttuja-arvoille tehdyt muutokset kannattaa raportoida mahdollisimman hyvin, niin alkuperäisen muuttujan selvittäminen onnistuu tarvittaessa. Kerro aina myös mahdollisesta painomuuttujien käytöstä ja kuvaile tarkasti painomuuttujiin liittyvät tiedot.

Myös puuttuvien tietojen määritteleminen on tärkeää. Jos siis vastaaja ei ole esimerkiksi vastannut kyselytutkimuksessa johonkin kysymykseen mitään, vastauksen voi koodata selkeästi muista vastausvaihtoehdoista erottuvalla numerolla kuten 999.

6. Kuvaile tutkimuksen toteutustapa riittävän tarkasti

Kuvaile mahdollisimman tarkasti aineistonkeruuseen liittyvät yksityiskohdat, eli milloin keruu on aloitettu, milloin se on lopetettu ja minkälaisia yksityiskohtia aineistonkeruuseen liittyy. Muista kirjata ylös tutkimuksen alkuperäinen käyttötarkoitus, eli se minkä vuoksi aineisto on kerätty, samoin se, ketkä ovat aineiston tekijät. Pidä mahdollisimman tarkkaa listaa myös siitä, minkälaisiin julkaisuihin aineistoa on käytetty, jotta mahdollinen jatkokäyttäjä tietää, minkälaisia julkaisuja aineistosta on jo tehty.

Aineiston perusjoukko eli aineiston kattama populaatio kannattaa määritellä mahdollisimman tarkasti jo aineistonkeruuvaiheessa. Myös havaintoyksikön määritteleminen on olennaista. Huomaa, että perusjoukko ja havaintoyksikkö voivat olla keskenään eri asiat. Jos esimerkiksi havaintoyksikkönä on kunta, ja tutkimuksessa on haluttu selvittää yksittäisten kuntien tai useiden kuntien tilannetta, perusjoukkona aineistossa saattavat olla esimerkiksi kunnanjohtajat, joita on haastateltu, jotta saadaan tietoa havaintoyksiköstä eli kunnasta.

7. Muista, että huolellinen suunnittelutyö palkitaan

Vaikka aineistonkeruun suunnitteleminen, käsittely ja anonymisointi voivat tuntua työläiltä, kannattaa pitää mielessä, että käytetty aika maksaa itsensä takaisin. Aineistonhallinnan suunnittelu ja johdonmukainen käsittely auttavat jo tutkimuksen toteuttamisvaiheessa, ja takaavat sen, että aineiston avaaminen sujuu helposti ilman ylimääräisiä ponnisteluja.

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tietoarkisto haluaa olla jatkossakin DSA-sertifikaatin arvoinen

Tietoarkistolle on tärkeää avata tutkimusaineistot vastuullisesti ja luotettavasti, ja luonnollisesti haluamme kertoa luotettavuudestamme myös muille. Yksi hyvä luotettavuuden mittari on kansainvälinen Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatti. Sen saaminen edellyttää, että organisaatio säilyttää sähköisiä aineistoja luotettavasti ja mahdollistaa aineistojen jatkokäytön. Tällä hetkellä Tietoarkistolla on voimassa vuosille 2014–2017 myönnetty DSA-sertifikaatti. Koska nykyisen sertifikaatin voimassaolo päättyy vuoden vaihteessa, sen päivittäminen on juuri nyt ajankohtaista. Seuraavaksi kerron yleisesti DSA-sertifikaatista ja sen hakemisesta.

Mikä ihmeen DSA-sertifikaatti?

Kansainvälisen sertifikaatin takana ovat ICSU World Data System (WDS) ja Data Seal Of Approval, jotka yhdessä myöntävät Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatteja. Sertifiointi on suunnattu sähköisten aineistojen säilyttäjille, ja sen avulla pyritään osoittamaan kuinka luotettava tietoja säilyttävä organisaatio on. Luotettavuutta arvioidaan sähköisten aineistojen säilyttämisen kaikissa vaiheissa aina aineistojen vastaanottamisesta niiden pitkäaikaissäilyttämiseen sekä edelleen jakamiseen.

Sertifikaatin vaatimukset perustuvat viiteen kriteeriin. Kriteerien mukaan säilytettävien aineistojen tulee olla löydettävissä verkosta, niiden tulee olla saatavilla selkein käyttöehdoin, aineistojen tulee olla tallennettuina jatkokäytön mahdollistavissa tiedostoformaateissa, aineistojen tulee olla luotettavia ja aineistojen tulee olla yksilöitävissä niin, että niihin voidaan viitata yksiselitteisesti ja pysyvästi. DSA-sertifikaatti on myönnetty vuosiksi 2014–2017 Tietoarkiston lisäksi liki 60 toimijalle ympäri maailmaa.

Sertifikaatin hakeminen

Jotta Tietoarkistolle myönnetty sertifikaatti pysyisi voimassa ilman katkoja, työ sertifikaatin uusimiseksi on aloitettu hyvissä ajoin.

Uuden sertifikaatin hakeminen edellyttää, että hakija täyttää edelleen vaaditut organisatoriset lähtökohdat. Lisäksi hakijan on raportoitava tarkasti organisaation nykyisen toiminnan tilanne. Raportointi perustuu 16 kohdan ohjeistukseen, jonka mukaisesti aineistojen luotettava säilyttäminen on todennettava niin käytäntöjen, tekniikan kuin etiikankin näkökulmasta. Sertifikaatin hakijan täytyy voida osoittaa, että sen toiminnan taso vastaa sertifikaatin vaatimaa tasoa.

Kokosin yhdessä kollegoideni kanssa Tietoarkiston toimintaperiaatteista ja -käytänteistä ohjeistuksen mukaisen raportin, jota varten haastattelin arkiston työntekijöitä eri asiantuntemuksen aloilta ja kävin läpi lukuisia asiakirjoja vuosien varrelta. Sen lisäksi, että toiminnan raportointi on sertifikaatin hakemisen edellytys, raportin kokoaminen on ollut hyödyllistä organisaation itsearvioinnin näkökulmasta. Yhteen dokumenttiin on nyt koottu kattava kokonaiskuva Tietoarkiston toiminnasta vahvuuksineen ja kehityskohtineen.

Tavoitteena sertifioinnin uusiminen vuosille 2017–2019

Raportti sertifikaatin hakemiseksi on toimitettu arvioijille ja odotamme Tietoarkistossa parhaillaan tietoa siitä, myönnetäänkö sertifikaatti meille vuosiksi 2017–2019. Sertifioinnin kriteerit ovat muuttuneet hieman aiemmasta, joten emme oletusarvoisesti pysty toteamaan, että sertifikaatti myönnetään sen perusteella, että se on myönnetty aiemminkin.

Visiomme mukaisesti toteutamme kuitenkin edelleen tehtäväämme luotettavana ja tunnettuna avoimen tieteen ja pitkäaikaissaatavuuden asiantuntijana, johon kuuluu oleellisesti toiminta, joka vastaa DSA-sertifioinnin mukaisia kriteerejä sähköisten aineistojen luotettavana pitkäaikaissäilyttäjänä.

Sertifiointi visuaalisesti esitettynä

Tietoarkisto järjesti keväällä työntekijöillensä koulutuspäivän, jonka aikana pääsimme oppimaan luovuudesta ja visuaalisten muistiinpanojen tekemisestä. Kokeilin oppimani perusteella yksinkertaistaa tässä blogitekstissä kirjoittamaani kokonaisuutta visuaalisiksi muistiinpanoiksi. Oleelliseksi osaksi muistiinpanojani olen nostanut ensinnäkin sen, että Tietoarkisto hakee sertifiointia ja toimittaa asianmukaisen sähköisen raportoinnin toiminnastaan sertifioinnista vastaavalle taholle. Toisena pääkohtana muistiinpanoissa on sertifiointimerkinnän saaminen. Jos toimittamamme raportti vakuuttaa arvioijat, Tietoarkiston toiminta saa julkisen ja kansainvälisesti tunnistetun luotettavuuden sinetin.

Sisällön lisäksi visuaalisten muistiinpanojen tekemisessä ovat tärkeitä pienet visuaaliset yksityiskohdat, kuten hahmojen juurruttaminen paikkaan. Tämän vuoksi Aineistonhallinnan käsikirjastakin tuttu Tietoarkiston Hemmo seisoo muistiinpanoissani kesäisissä tunnelmissa varpaat vihreänä kasvavassa nurmessa. Samaa rentoutumismetodia suosittelen kaikille blogitekstiäni kesällä lukeville henkilöille – kokekaa Hemmon tavoin vihreä kesänurmi sitä paljain varpain tunnustelemalla. Tuloksena nurmikon tunnustelusta paljain varpain ei myönnetä sertifikaatteja, mutta ripaus kesätunnelmaa siitä tarttuu varmasti matkaan.

Lisätietoa:
» Data Seal of Approval
» Tietoarkiston nykyinen DSA-sertifikaatti vuosille 2014–2017

Eliisa Haanpää
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suostumuksen edellytykset tietosuoja-asetuksen mukaan

Ihmisiin kohdistuvissa tieteellisissä tutkimuksissa käsitellään useimmiten tutkittavien henkilötietoja. Nykyinen henkilötietolaki (523/1999) perustuu EU:n direktiiviin yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (95/46/EY). Aiemmat säädökset korvaavaa uutta tietosuoja-asetusta (2016/679) aletaan soveltamaan 25.5.2018 alkaen. Henkilötietoja käsittelevien rekisterinpitäjien, esimerkiksi tutkimusryhmän tai tutkimusorganisaation, on saatettava toimintansa vastaamaan asetuksen vaatimuksia viimeistään tähän mennessä.

Tutkittavien suostumukseen perustuvan tieteellisen tutkimuksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että jos tällä hetkellä käynnissä olevaa tutkimusta varten hankitut suostumukset eivät täytä tietosuoja-asetuksen vaatimuksia, ja tutkittavien henkilötietoja on tarpeellista käsitellä tunnisteellisina 25.5.2018 jälkeen, on tutkittavilta pyydettävä uusi suostumus ennen asetuksen ensimmäistä soveltamispäivää. Jos tutkittavien henkilötiedot on kuitenkin ennen tätä tarkoitus tuhota tai muuttaa pysyvästi tunnistamattomaan muotoon, ei tutkijoiden tarvitse ryhtyä lisätoimenpiteisiin. Jos suostumuksia ei ole vielä pyydetty tutkittavilta, tulisi ne jo nyt pyytää tietosuoja-asetuksen edellyttämällä tavalla.

Tietosuoja-asetuksen mukainen suostumus ei eroa ratkaisevasti nykyisen henkilötietolain mukaisesta suostumuksesta ja tietosuojatyöryhmän (Article 29 Working Party) suostumusta koskevasta lausuntokäytännöstä. Aiempaa lausuntokäytäntöä on nyt siirretty suoraan osaksi asetusta ja tietosuoja-asetus asettaa suhteellisen korkeat vaatimukset pätevälle suostumukselle. Seuraavassa käydään läpi asetuksen keskeisimpiä vaatimuksia suostumukselle:

1. Osoitusvelvollisuus. Rekisterinpitäjän on pystyttävä osoittamaan, että tutkittavilta hankittu suostumus täyttää tietosuoja-asetuksen vaatimukset. Rekisterinpitäjän osoitusvelvollisuuden täyttämiseksi on tärkeää dokumentoida selkeästi esimerkiksi:
   
   • kuka on antanut suostumuksen,
   • miten tutkittavaa on informoitu suostumuksen antamisen yhteydessä (tutkittavalle annettu kirjallinen informaatio sekä tieto suullisesti annetusta informaatiosta) ja
   • milloin suostumus on annettu (esim. päiväys suostumuslomakkeessa tai sähköinen aikaleima).
2. Erottuvuus ja selkeys. Kun suostumus annetaan kirjallisessa ilmoituksessa, joka koskee myös muita asioita, suostumusta koskeva pyyntö on esitettävä selkeästi erillään muista asioista. Jos esimerkiksi tutkittava osallistuu tutkimuksen yhteydessä työpaja- tai koulutustoimintaan – ja tätä toimintaa varten olisi tarpeellista sopia erillisistä ehdoista – on suostumuksen henkilötietojen käsittelyyn tieteellisessä tutkimuksessa oltava selkeästi erillään työpaja- tai koulutustoimintaa koskevista ehdoista. Suostumus henkilötietojen käsittelyyn on lisäksi pyydettävä helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa selkeällä ja yksinkertaisella kielellä.
3. Suostumuksen aktiivinen ilmaiseminen. Tietosuojadirektiiviin verrattuna suostumus edellyttää entistä selkeämmin tutkittavan aktiivista toimintaa. Suostumus pitää antaa suostumusta ilmaisevalla lausumalla tai toteuttamalla selkeästi suostumusta ilmaisevan toimi. Suostumusta ilmaiseva lausuma on esimerkiksi suostumuslomakkeen täyttäminen ja allekirjoittaminen. Suostumusta selkeästi ilmaiseva toimena voidaan pitää kyselylomakkeen täyttämistä ja palauttamista tutkijoille. Vaikenemiseen perustuva suostumus, valmiiksi rastitettu ruutu verkkosivulla tai jonkin toimenpiteen tekemättä jättäminen sen sijaan eivät päde suostumukseksi.
4. Tiedollisuus, vapaaehtoisuus ja yksilöitävyys. Tiedollisuus edellyttää tietoa esimerkiksi rekisterinpitäjästä (tarkista tähän liittyen organisaatiosi toimintakäytännöt) ja henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta. Lisäksi on huomioitava asetuksen yksityiskohtaisemmat informointisäännökset. Suostumusta ei katsota vapaaehtoiseksi, jos tutkittavalla ei ole mahdollista antaa suostumusta eri henkilötietojen käsittelytoimille, vaikka tämä olisi yksittäistapauksessa mahdollista. Vapaaehtoisuus edellyttää myös tosiasiallista valinnanvapautta ilman pelkoa haitallisista vaikutuksista. Tämä voi olla kyseenalaista, kun rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän välillä on selkeä epäsuhta. Erityisten tietoryhmien (aiemmin henkilötietolain arkaluonteiset tiedot) käsittely edellyttää lisäksi suostumuksen nimenomaisuutta. Tämä on katsottu yleensä edellyttävän rekisteröidyn antamaa täsmällistä ilmaisua joko kirjallisesti tai suullisesti.
5. Suostumuksen peruuttaminen. Tutkittavalla tulee olla mahdollisuus peruuttaa suostumuksensa milloin vain. Suostumuksen peruuttamisen on oltava yhtä helppoa kuin sen antamisen. Asetuksen mukaan tutkittavalle on kerrottava, että suostumuksen peruuttaminen ei vaikuta ennen suostumuksen peruuttamista tapahtuneen henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuuteen. Suostumuksen peruuttamisen mahdollistamiseksi on oleellista, että tutkittavilla on aina käytössään tutkimuksesta vastaavan tahon ajantasaiset yhteystiedot. Suostumuksen peruttaminen ei välttämättä edellytä vastaavaa menettelyä kuin suostumuksen antaminen – olennaista on peruuttamisen helppous.
6. Suostumuksen kattavuus. Suostumuksen pitää kattaa kaikki käsittelytoimet, jotka toteutetaan samaa tarkoitusta tai samoja tarkoituksia varten. Jos käsittelyllä on useita tarkoituksia, suostumus täytyy antaa kaikkia käsittelytarkoituksia varten. Jos esimerkiksi taiteellisen tutkimuksen yhteydessä on erotettavissa käsittelytarkoitus, joka ei liity suoraan tieteelliseen tutkimukseen, pitää myös tämä tarkoitus ilmoittaa yksilöidysti ja nimenomaisesti suostumusta pyydettäessä.
7. Tieteellinen jatkotutkimus. Tietosuoja-asetuksen johdanto-osassa todetaan, että silloin kun tieteellisen tutkimuksen tunnustettuja eettisiä standardeja noudatetaan, suostumuksen antaminen on mahdollista tietyille tieteellisen tutkimuksen aloille. Tämä on sektorikohtainen poikkeus siihen pääsääntöön, että suostumus on annettava tarkkarajaisesti ennalta yksilöityä käyttötarkoitusta varten. Tutkittavalle täytyy kuitenkin aina varata mahdollisuus antaa suostumus pelkästään tietyille tutkimusaloille tai tutkimushankkeiden osille, jos tämä vain on mahdollista.

Asetuksen kohdasta ei ole vielä tulkintakäytäntöä. Euroopan unionin neuvoa antavan tietosuojatyöryhmän on tarkoitus julkaista syksyllä 2017 lausunto tietosuoja-asetuksen mukaisen suostumuksen tulkinnasta.

Henkilötietojen käsittely on mahdollista tutkittavan suostumuksen lisäksi myös muilla tietosuoja-asetuksen 6 artiklan mukaisilla perusteilla. Näitä ovat muun muassa yleistä etua koskevan tehtävän toteuttaminen sekä tilanteet, joissa henkilötietojen käsittely on eräissä tapauksissa tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen turvaamiseksi. Lisäksi erillisiä suostumukseen liittyviä säännöksiä on esimerkiksi EU:n kliinisiä lääketutkimuksia koskevassa asetuksessa (536/2014).

Suostumuksen edellytyksiä koskevien säännösten rikkomisesta voidaan määrätä hallinnollinen sakko. Tietosuoja-asetuksen artiklan 83 kohdan 5 mukainen hallinnollinen sakko on enintään 20 000 000 euroa, tai jos kyseessä on yritys, neljä prosenttia sen edeltävän tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta sen mukaan, kumpi näistä määristä on suurempi.

Lisätietoja
» Tietosuoja ja tutkittavan suostumus osallistua tutkimukseen
Seminaari Helsingissä 1.11.2017
» Tietosuoja-asetus
» Article 29 Working Party, Opinion 15/2011 on the definition of consent, WP187
» Information Commissioner's Office: GDPR Consent Guide (draft)

Antti Ketola
lakimies, F.E.C.
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Aineistojen avoimuus saattaisi ratkaista monta lääketieteen tutkimuksen ongelmaa

Tutkimusaineistojen avoimuus on päivän trendi. Ehkä vähän yllättäen myös arkaluonteista tietoa sisältävien aineistojen avaamisen puolesta puhuu yhä useampi tutkija, ja lääketieteen julkaisut ovat alkaneet vaatia artikkelin julkaisijoita avaamaan tutkimusaineistonsa. Nyt on hyvä hetki istua alas ja pohtia syitä, joiden vuoksi aineistojen avoimuutta halutaan edistää terveys- ja lääketieteen tutkimuksen alalla.

En tässä kirjoituksessa kajoa tietosuojakysymyksiin tai aineistojen avaamisesta tutkittaville koituviin hyötyihin. Jälkimmäisestä aiheesta on tulossa Tietoarkistoblogiin oma kirjoitus, ja Euroopan unionin yleisen tietosuojan kansallinen tulkinta on vielä sen verran kesken, että tietosuoja-asiaan kannattaa paneutua vasta myöhemmin. Kannattaa seurata Tietoarkiston tapahtumia, esimerkiksi loka-marraskuussa on luvassa kaksi aiheeseen liittyvää seminaaria.

Sitten takaisin blogin varsinaiseen aiheeseen.

Kaikessa tutkimuksessa, ei pelkästään terveys- ja lääketieteissä, on ongelmallista, jos tutkimustuloksia ei pystytä toistamaan. Lääketieteissä toistettavuuden puute johtaa epävarmuuteen siitä, mikä olisi paras tapa hoitaa potilaita. Lääketieteissä seuraukset ovat siis moniin muihin tieteenaloihin verrattuna erityisen vakavia.

Toistettavuuden puute voi johtua monista tekijöistä. Aineisto voi olla liian pieni, jolloin tulokset voivat olla sattumalöydöksiä. Aineistossa tai sen analyysissa käytetyissä menetelmissä voi olla puutteita, joiden seurauksena löytyy eroja, joita ei todellisuudessa ole. Tai yhteyttä ei ole olemassakaan, mutta vasta kun takana on riittävän monta laadukasta tutkimusta, jotka eivät hypoteesia vahvista, voidaan todeta, ettei hypoteesi pitänyt paikkaansa.

Tutkimusaineistojen avoimuutta halutaan, koska se parantaa tutkimuksen laatua ja laadukkaammat tutkimukset johtavat parempaan toistettavuuteen. Epidemiologisesta tutkimuksesta voidaan siirtyä nopeammin varsinaisten syy-yhteyksien selvittämiseen. Yhtenäisistä tutkimustuloksista saadaan käypä hoito -suosituksia, joiden perustana on vahva näyttö vaikuttavuudesta. Meta-analyyseihin kun pätee sama "garbage in, garbage out" -periaate kuin monella muullakin alalla: meta-analyysi tai systemaattinen kirjallisuuskatsaus voi olla vain niin hyvä kuin ovat ne alkuperäiset tutkimustulokset, joiden pohjalta analyysit ja koosteet tehdään.

Tutkimusaineistojen avoimuuden lisääntyminen mahdollistaa myös yhä useammin yksilötason potilastietoihin perustuvat individual patient data (IPD)-meta-analyysit sen sijaan, että jouduttaisiin tyytymään pelkkiin artikkeleiden tarjoamiin tunnuslukuihin. Avoimien aineistojen avulla tutkimuksen tuloksia voi vertailla helposti toisenlaiseen populaatioon, (jonka dataa ei ole analysoitu vielä ihan samalla tavalla) ja löydökset joko vahvistuvat tai osoittautuvat merkityksettömiksi.

Avoimesta tutkimusaineistosta voi myös varmistaa alkuperäiset tulokset ja käytettyjen menetelmien asianmukaisuuden. On valitettavan tavallista vaihtaa ja muokata alkuperäisen kiinnostuksen kohteina olleita tulosmuuttujia, päävasteita, parempien tulosten toivossa. Avoin data auttaa varmistamaan, että alun perin kiinnostavat vasteet myös analysoidaan ja tulokset julkaistaan. Dataväärennöksiä datojen avaaminen tuskin kokonaan lopettaa, mutta niiden tekeminen ainakin vaikeutuu.

Sitten on hyvin tunnettu ongelma, eli julkaisuharha. Negatiivisia tutkimustuloksia ei haluta julkaista, tai vaikka haluttaisiinkin, niitä ei välttämättä saa julkaistua. Lääketehdas voi olla halukas hautaamaan vakavia sivuvaikutuksia tuottaneen lääkkeen tutkimuksen kokonaan ja samaa lääkeainetta voi sitten testata jokin muu taho tietämättä jo todettuja haittavaikutuksia. Jos kaikkien rekisteröityjen tutkimusten aineistot on pakko avata, näitä negatiivisia kokeita ei ole yhtä helppo haudata.

Tehdyistä tutkimuksista voi ottaa myös oppia. Julkaistusta datasta voi saada lisätietoa siitä, mitä taustatekijöitä on syytä ottaa huomioon satunnaistettaessa tutkittavia ryhmiin. Datan saattaminen muiden tutkijoiden käyttöön auttaa saamaan aiheeseen uusia näkökulmia ja havaitsemaan millainen tutkimus toimii ja millainen ei. Kaiken kaikkiaan tarve tutkia samoja ilmiöitä, hoitoja ja lääkkeitä yhä uudelleen vähenee.

Avoimuuden sivuilmiönä tutkijat kertovat tekevänsä tutkimusaineiston avaamiseen tähtäävää tutkimusta huomaamattaan hieman huolellisemmin kuin tutkimusta, jonka aineisto ja menetelmät jäävät vain heidän omaan käyttöönsä. Kun tietää joutuvansa perustelemaan jokaisen päätöksen, tulee tarkasteltua tarkemmin menetelmällisiä valintoja, joita aiemmin on pitänyt itsestään selvinä.

Tutkimusaineistojen avoimuus ei siis ehkä korjaa kaikkia lääketieteen tutkimuksen ongelmia, mutta auttaa kyllä hyvin monen nujertamisessa.

Annaleena Okuloff
erikoissuunnittelija, THL
Tietoarkiston entinen terveystieteiden tieteenala-asiantuntija
fsd [at] uta.fi

Näin anonymisoit kvalitatiivisen tutkimusaineistosi

Kvalitatiivisissa tutkimusaineistoissa, esimerkiksi haastattelu- ja kirjoitusaineistoissa, tutkittavat kertovat usein itsestään ja läheisistään avoimesti yksityiskohtaisia tietoja. Lain mukaan henkilötiedot eivät saa vuotaa ulkopuolisille, joten aineistot täytyy anonymisoida huolellisesti ennen kuin ne voi arkistoida jatkokäyttöä varten.

Lähes kaikki suomalaiset yliopistot ja monet tutkimusrahoittajat suosittelevat tai vaativat, että tutkijat avaavat aineistonsa, joten anonymisointiosaaminen alkaa kuulua kvalitatiivisia aineistoja keräävän tutkijan perustaitoihin.

Tietoarkisto ja Avoin tiede ja tutkimus -hanke järjestivät 5. huhtikuuta Tutkimusaineistojen anonymisointi -seminaarin jossa käsiteltiin sekä kvantitatiivisten että kvalitatiivisten aineistojen anonymisointikeinoja.

Seminaarin esityksiin voi tutustua tapahtuman sivulla julkaistujen diojen ja esitysvideoiden avulla. Täsmällisempiä anonymisointivinkkejä kaipaavan kannattaa tutustua myös Aineistonhallinnan käsikirjaan.

Tässä blogikirjoituksessa käyn Tietoarkiston tieteenala-asiantuntijan Katja Fältin ja Tietoarkiston tutkimusapulaisen Emilia Lehdon seminaariesitysten perusteella läpi kvalitatiivisen aineiston tavallisimpia anonymisointikäytäntöjä.

Kaikki elävään ihmiseen liittyvät tiedot voivat olla henkilötietoja

Aivan ensimmäiseksi on olennaista ymmärtää, milloin aineisto vaatii anonymisoimista, eli mitkä kaikki tiedot aineistossa ovat lain mukaan henkilötietoja.

Henkilötietolaissa määritelmä on varsin laaja: henkilötietoja ovat kaikki elävää ihmistä, hänen ominaisuuksiaan tai elinolosuhteitaan kuvaavat merkinnät, joista henkilö, hänen perheensä tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa elävät ihmiset voidaan tunnistaa. Toisin sanoen lähes kaikki elävään ihmiseen liittyvät tiedot voivat olla henkilötietoja.

Käytännössä tiedot lasketaan henkilötiedoiksi kuitenkin vain silloin, kun niiden perusteella voidaan tunnistaa aineistosta yksittäinen henkilö. Tunnistamisen mahdollistavat tiedot, eli tunnisteet on jaettu suoriin ja epäsuoriin tunnisteisiin. Epäsuorat tunnisteet on lisäksi jaoteltu vahvoihin epäsuoriin tunnisteisiin ja epäsuoriin tunnisteisiin.

Suorat tunnisteet riittävät yksin tutkittavan tunnistamiseen, eli niiden lisäksi ei tarvita mitään muita tietoja. Suoria tunnisteita ovat esimerkiksi koko nimi, henkilönimen mukainen sähköpostiosoite ja biometriset tunnisteet kuten sormenjälki tai ääni.

Vahvat epäsuorat tunnisteet ovat tietoja, jotka eivät suoraan kerro kuka henkilö on, mutta henkilöllisyyden selvittäminen niiden perusteella on hyvin helppoa. Tällaisia ovat esimerkiksi osoite, auton rekisterinumero, harvinainen ammattinimike tai harvinainen sairaus.

Epäsuoriksi tunnisteiksi voidaan laskea monenlaiset henkilöstä kertovat tiedot, kuten sukupuoli, ikä, asuinkunta ja ammattinimike. Epäsuorat tunnisteet eivät yleensä yksin riitä tutkittavan tunnistamiseen, mutta useammat epäsuorat tunnisteet saattavat yhdessä mahdollistaa tutkittavan tunnistamisen.

Tietoarkiston humanististen tieteiden tieteenala-asiantuntija Katja Fält kertoi seminaarissa kvalitatiivisten aineistojen anonymisoimisesta teoreettisella tasolla. (Kuva: Kaisa Järvelä).

Poista aineistosta kaikki tarpeettomat tunnisteet

Aineisto on anonyymi silloin, kun yksittäisiä henkilöitä ei voida tunnistaa siitä kohtuullisesti toteutettavissa olevilla toimenpiteillä. Haastateltavien omien tietojen lisäksi on tärkeää muistaa poistaa aineistosta myös kolmansia henkilöitä koskevat tunnisteet. Laadullisissa aineistoissa näitä voi olla paljonkin, jos esimerkiksi tutkittava mainitsee haastattelussa perheenjäseniään, naapureitaan tai työkavereitaan.

Yleisenä ohjeena anonymisoinnissa voi pitää sitä, että aineistosta täytyy poistaa kaikki tarpeettomat tunnisteet. Tunnisteellisten tietojen käsitteleminen ja aineiston anonymisoiminen täytyy kuitenkin suunnitella aina aineistokohtaisesti. Jokainen tutkimusaineisto on yksilöllinen, ja joissain aineistoissa tunnistetietoja on esimerkiksi selvästi enemmän kuin toisissa.

Ennen anonymisoinnin aloittamista aineistolle onkin hyvä laatia konkreettinen anonymisointisuunnitelma. Suunnitelmaan kannattaa kirjata ainakin, mitä anonymisointitoimenpiteitä aineistolle aikoo tehdä. Lisäksi suunnitelmassa kannattaa kuvailla esimerkiksi se, miten tutkittavia on informoitu ja millä tavalla aineistoa on mahdollisesti aiemmin muokattu.

Anonymisoinnin yleinen periaate on, että suorat tunnisteet ja vahvat epäsuorat tunnisteet poistetaan aineistoista aina kokonaan. Tämän lisäksi myös epäsuorat tunnisteet vaativat yleensä vähintään jonkin verran käsittelemistä.

Joissain poikkeustapauksissa voi kuitenkin olla mahdollista jättää arkistoitavaan aineistoon jopa haastateltavan koko nimi. Näin on esimerkiksi silloin, jos haastateltava on ammattipoliitikko, haastattelu koskee politiikkaa ja haastateltava on antanut luvan nimensä julkaisemiseen.

Epäsuorien tunnisteiden kohdalla on tärkeää ottaa huomioon aina myös se, mitä tietoja tutkittavasta voi saada aineiston ulkopuolelta, esimerkiksi sosiaalisesta mediasta tai muualta internetistä.

Yksinkertaisimmillaan anonymisointi on tietojen poistamista

Tyypillisimmät laadullisen aineiston anonymisointikeinot ovat tietojen poistaminen, pseudonymisointi, kategorisointi ja tunnistetietojen vaihtaminen. Tavallisesti yksittäisen aineiston anonymisointiin joudutaan käyttämään useaa mainituista keinoista.

Yksinkertaisimmillaan tietojen poistaminen tarkoittaa suorien ja vahvojen epäsuorien tunnisteiden poistamista sekä taustamuuttujista että haastattelulitteraatioista tai esimerkiksi kilpakirjoitusteksteistä.

Haastatteluista on mahdollista poistaa yksittäisten tunnisteiden lisäksi myös pidempiä pätkiä, jos haastateltava harhautuu kertomaan itsestään yksilöiviä arkaluonteisia tietoja. Tämä on perusteltua etenkin silloin, kun tiedot eivät ole tutkimuksen varsinaisena kohteena.

Poistettavia, eli kokonaan hävitettäviä tietoja ovat myös kaikki aineistoon liittyvät, tunnisteita sisältävät taustamateriaalit. Tiedostoista on syytä tarkistaa, onko niissä piilotettuja teknisiä tietoja, esimerkiksi kuvatiedostojen tekijä- tai paikkatietoja.

Voisiko tiedon pseudonymisoida, karkeistaa tai vaihtaa?

Haastatteluissa ja kirjoitusaineistoissa henkilönimien pseudonymisointi on usein aineiston ymmärrettävyyden kannalta parempi vaihtoehto kuin se, että nimet poistettaisiin kokonaan.

Pseudonymisointi tarkoittaa sitä, että henkilönimet vaihdetaan peitenimiksi eli pseudonyymeiksi. Haastateltavana olleesta Matista voi siis tehdä esimerkiksi Pekan ja hänen Anna-vaimostaan Liisan. Pseudonymisointi täytyy suunnitella johdonmukaisesti niin, että sama henkilö esiintyy aineistossa alusta loppuun asti samalla peitenimellä.

Kategorisointia eli tietojen karkeistamista tehdään paljon esimerkiksi aineiston taustatiedoille. Taustatietojen kohdalla kategorisoiminen on yleensä parempi vaihtoehto kuin tietojen poistaminen, sillä aineiston tulkitseminen ja ymmärtäminen ilman taustatietoja olisi vaikeaa.

Haastatteluista tai kirjoitusaineistoista voidaan joissain tapauksissa karkeistaa myös esimerkiksi henkilönimiä. Tämä on järkevää silloin, kun henkilö esiintyy aineistossa korkeintaan pari kertaa eikä ole keskeinen aineiston sisällön kannalta. Esimerkiksi sivulauseessa mainitun Marjatta-naapurin voi hyvin muuttaa pelkäksi naapuriksi.

Useimmiten kategorisointia vaativat myös kaikki kirjoituksissa tai haastatteluissa esiintyvät yksilöivät ammattinimikkeet, toimipaikat, oppilaitokset ja paikkakunnat. Näiden luokittelemisessa kannattaa käyttää apuna Tilastokeskuksen valmiita luokituksia.

Joissain tapauksissa paras vaihtoehto on vaihtaa tekstissä esiintyvä yksilöivä tunnistetieto toiseksi. Aineiston ymmärtämisen kannalta voi esimerkiksi olla olennaista kertoa, että henkilö on syntynyt jouluaattona. Jotta tarkka syntymäaika ei paljastuisi, henkilön syntymävuotta on tällaisessa tapauksessa mahdollista muuttaa pari vuotta myöhemmäksi tai aikaisemmaksi.

Käytännössä anonymisointi voi sujua vaikka näin

Emilia Lehto konkretisoi laadullisen aineiston anonymisoimista seminaarissa kahden aineistoesimerkin avulla. Toinen esimerkkiaineistoista oli Tietoarkistoon tallennettu Erityislapsiperheiden tukiverkostot -kysely.

Tietoarkiston tutkimusapulainen, laadullisia aineistoja työkseen anonymisoiva, Emilia Lehto, kertoi anonymisoimisesta konkreettisten aineistoesimerkkien kautta. (Kuva: Kaisa Järvelä).

Aineistossa vastaajilta oli kysytty taustatiedoiksi heidän rooliansa (esim. äiti), ikäänsä, ammattiansa, siviilisäätyänsä, perheen lasten lukumäärää ja lasten ikiä sekä sitä, kuka lapsista on erityislapsi (esimerkiksi poika, 1. lapsi). Taustatiedoista kategorisoitiin vastaajan ikä ja ammatti. Jos siis haastateltavana olevan äidin ammatti oli esimerkiksi kätilö, ammatti karkeistettiin Tilastokeskuksen luokituksen mukaan [terveydenhuollon ammattilaiseksi]. Ikä luokiteltiin viiden vuoden tarkkuudella.

Tutkittavat käyttivät haastatteluissa paljon erityislastensa ja näiden sisarusten nimiä. Nämä korvattiin aineistossa pseudonyymeillä. Paikkakuntien nimet kategorisoitiin niin, että esimerkiksi Nokia muuttui [kaupunkimaiseksi kunnaksi Pirkanmaalla]. Yksityisen päiväkodin nimi poistettiin aineistosta kokonaan ja siihen viitattiin vain termillä päiväkoti. Jos esimerkiksi päiväkoteja esiintyi samassa haastattelussa useampia, ne erotettiin toisistaan kirjaimin, esimerkiksi näin: [päiväkoti A nimi poistettu].

Epäsuorien tunnisteiden kohdalla huomioitiin myös se, voiko tutkittavan henkilöllisyys paljastua, jos tunnisteen yhdistää muualta saatavilla oleviin tietoihin. Eräs äiti esimerkiksi puhui haastattelussa perheensä matkasta Kroatiaan. Tarkka matkakohde karkeistettiin lomamatkaksi [Eurooppaan], koska äiti oli saattanut julkaista tiedon perheen Kroatian-matkasta sosiaalisessa mediassa. Lehto vinkkasi, että jos hän itse ei ole varma, voiko jokin tunniste johdattaa muualta saatavaan tietoon yhdistettynä henkilön jäljille vai ei, hän tekee kokeeksi muutaman yksinkertaisen google-haun.

Kvalitatiiviset aineistot ovat usein huomattavasti työläämpiä anonymisoitavia kuin kvantitatiiviset aineistot. Tietoarkistossa kuitenkin toivomme, että myös kvalitatiiviset aineistot toimitetaan arkistoitavaksi mahdollisimman pitkälle anonymisoituina.

Lopullisen vastuun aineiston anonymiteetista otamme silti me. Tarkistamme kaikki aineistot ja käsittelemme niitä vielä niin, että ne ovat Ailaan päätyessään varmasti täysin anonyymeja.

Lisätietoja
» Seminaarin sivulta löydät esitysdiat ja myöhemmin myös videot
» Aineistonhallinnan käsikirja: Tunnisteellisuus ja anonymisointi

Vastaavan tekstin kvantitatiivisten aineistojen anonymisoinnista voi lukea myös Tietoarkistoblogista.

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Näin anonymisoit kvantitatiiviset aineistosi

Ihmistieteiden tutkimusaineistot sisältävät aina enemmän tai vähemmän henkilötietoja. Henkilötietolain mukaan tunnisteellista aineistoa voi käyttää tutkimukseen, jos se on välttämätöntä, tarkoituksenmukaista, suunniteltua ja asiallisesti perusteltua. Tutkittavia koskevat tiedot eivät kuitenkaan missään tapauksessa saa vuotaa ulkopuolisille.

Viimeistään aineiston arkistointivaiheessa tunnisteet täytyy hävittää, jos tunnisteellisen aineiston arkistoimiseen ei ole erillistä Kansallisarkistolta anottua lupaa. Useimmat suomalaiset yliopistot ja tutkimusrahoittajat kannustavat aineistojen arkistoimiseen ja avaamiseen, eli anonymisointiosaaminen alkaa kuulua jokaisen tutkijan perustaitoihin.

Anonymisointikoulutukselle onkin Suomessa selvästi tarvetta, sillä Tietoarkiston ja ATT-hankkeen huhtikuussa Tampereella järjestämään Tutkimusaineistojen anonymisointi -seminaariin ilmoittautui lähes 350 osallistujaa ympäri maata.

Seminaarin esitysdioihin voi tutustua verkossa tapahtuman sivuilla, ja myös esityksistä kuvatut videot ovat tulossa julki samalle sivulle.

Tässä blogikirjoituksessa käyn seminaariesitysten perusteella läpi määrällisen aineiston anonymisointikäytäntöjä. Kun oman aineiston anonymisointi tulee ajankohtaiseksi, yksityiskohtaisempia ohjeita kannattaa käydä lukemassa vielä Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjasta.

Tietoarkistossa toivomme, että meille toimitettavat aineistot ovat valmiiksi anonymisoituja. Tarkastamme kuitenkin kaikki aineistot, ja käsittelemme niitä usein vielä jonkin verran niin, että Ailassa julkaistavat aineistot ovat varmasti täysin anonyymeja.

Kaikki elävää ihmistä koskevat tiedot ovat henkilötietoja

Aivan ensimmäiseksi tunnisteellista aineistoa anonymisoivan tutkijan täytyy ymmärtää, mitkä tiedot ovat henkilötietoja. Tätä aihetta avasi seminaarissa Tietoarkiston kehittämispäällikkö Arja Kuula-Luumi.

Tiivistetysti voi sanoa, että henkilötiedoiksi lasketaan kaikki elävää ihmistä koskevat tiedot. Sellainen voi olla esimerkiksi tutkittavan tai tämän läheisen ominaisuus, tutkittavan elinolosuhteita koskeva maininta tai vaikkapa tutkittavan mielipide.

Tämä ei onneksi kuitenkaan tarkoita, että esimerkiksi kaikki tutkittavan esittämät mielipiteet pitäisi poistaa aineistosta ennen kuin sen voi arkistoida. Tutkittavia koskevat tiedot lasketaan henkilötiedoksi vain silloin, kun yksilö on tunnistettavissa aineistosta. Aineiston anonymisoiminen tarkoittaakin sitä, että aineistosta poistetaan, luokitellaan tai muutetaan sellaiset tiedot, joiden avulla yksilön voi tunnistaa ja esimerkiksi aineistossa esitetyt mielipiteet yhdistää tietyn yksilön mielipiteiksi.

EU:n uuden tietosuoja-asetuksen mukaan henkilö on tunnistettavissa silloin, kun hänet voidaan tunnistaa suoraan tai epäsuorasti tunnistetietojen perusteella. Käytännössä suorat tunnistetiedot tarkoittavat tietoja, jotka riittävät yksin henkilön tunnistamiseen, vaikka hänestä ei kerrottaisi mitään muuta. Suoria tunnisteita ovat siis esimerkiksi koko nimi ja henkilötunnus.

Epäsuorat tunnisteet on jaoteltu vahvoihin epäsuoriin tunnisteisiin ja epäsuoriin tunnisteisiin. Vahvat epäsuorat tunnisteet eivät viittaa suoraan henkilöön, mutta niiden avulla voi helposti selvittää, kenestä henkilöstä on kyse. Vahva epäsuora tunniste voisi siis olla esimerkiksi auton rekisterinumero, jonka avulla on mahdollista suoraan selvittää auton omistaja.

Epäsuorat tunnisteet eivät yksin paljasta henkilöllisyyttä, mutta saattavat muihin tietoihin yhdistettynä mahdollistaa henkilön tunnistamisen. Tällaisia ovat esimerkiksi ikä, sukupuoli ja asuinpaikka sekä lukuisat muut fyysiset, psyykkiset, taloudelliset ja sosiaaliset tekijät.

Tunnistettavuutta miettiessä on olennaista ottaa huomioon myös se, mitä tietoja henkilöstä on saatavilla muualta kuin omasta aineistosta. Moni paljastaa itsestään paljon sosiaalisessa mediassa. Lisäksi esimerkiksi julkiset asiakirjat ja järjestöjen verkkosivut voivat tarjota monenlaisia tietoja.

Tietoarkiston kehittämispäällikkö Arja Kuula-Luumi piti seminaarissa esityksen aiheesta Tietosuoja tutkimuksessa. (Kuva: Kaisa Järvelä).

Anonymisointi on aina peruuttamaton

Yksi olennainen asia on ymmärtää, että aineiston pseudonymisointi ja anonymisointi ovat eri asioita. Jos tutkijat analysoivat aineistoa ilman tunnisteita, mutta säilyttävät tunnistetiedot ja koodiavaimen itsellään, aineisto ei ole anonyymi vaan pseudonyymi, eikä sitä voi esimerkiksi arkistoida sellaisenaan jatkokäyttöä varten.

Lain mukaan aineisto on anonyymi vasta silloin, kun siitä ei voi tunnistaa yksittäisiä tutkittavia millään kohtuullisesti toteutettavissa olevalla keinolla. Tietosuoja-asetuksen mukaan kohtuullisuutta tulee arvioida tunnistamisesta aiheutuvien kulujen, tunnistamiseen tarvittavan ajan ja käytettävissä olevan teknologian näkökulmista.

EU:n tietosuojatyöryhmä neuvoo arvioimaan aineiston tunnisteellisuutta kolmesta näkökulmasta:

1. Onko yksilö edelleen mahdollista erottaa joukosta?
2. Onko tietojen yhdistäminen yksilöön mahdollista?
   ja
3. Voidaanko yksilöä koskevat tiedot päätellä?

Tietoarkiston tutkimusamanuenssi Eliisa Haanpää konkretisoi kysymyksiä vielä kolmella esimerkillä:

1. Pystyykö yksittäisen henkilön tunnistamaan vastauksista, kun on tiedossa, että hän on vastannut kyselyyn?
2. Pystyykö vastaukset yhdistämään henkilöön, vaikka ei tiedä, onko hän vastannut kyselyyn?
3. Paljastaako esimerkiksi tietyn paikallisradion kuuntelemisen kaltainen yksityiskohta, että henkilö asuu tietyssä kunnassa?

Anonyymin aineiston määritelmän kannalta on olennaista myös se, että anonymisointitoimien täytyy olla peruuttamattomia. Kertaalleen anonymisoitu aineisto ei siis saa olla palautettavissa tunnisteelliseen muotoon.

Tietoarkiston tutkimusamanuenssi Eliisa Haanpää kertoi kvantitatiivisten aineistojen anonymisoinnista sekä teoreettisella tasolla että konkreettisten aineistoesimerkkien avulla. (Kuva: Kaisa Järvelä).

Anonymisointi alkaa tarkasta suunnittelusta

Eliisa Haanpäällä on vuosien kokemus erilaisten kvantitatiivisten aineistojen anonymisoimisesta. Hän korostikin seminaariesityksessään, että kaikkiin aineistoihin suoraan sovellettavaa anonymisointimallia ei ole olemassa, vaan yksittäiset toimet täytyy viime kädessä suunnitella kunkin aineiston ehdoilla. Tutkijan on siis punnittava aina erikseen, mitkä käytännöt toimivat parhaiten juuri oman aineiston kohdalla. Oman aineiston anonymisointia suunnitellessa kannatta pohtia esimerkiksi, kuinka arkaluontoinen aineisto on, ja mitä aihetta se käsittelee, eli mitkä tiedot on olennaista säilyttää, jotta aineisto pysyy ymmärrettävänä.

Jotta anonymisoiminen sujuisi alusta loppuun asti loogisesti, Haanpää neuvoi laatimaan kirjallisen anonymisointisuunnitelman, jonka mukaisesti johdonmukainen anonymisointi on helppo toteuttaa. Hyvä perusmalli on anonymisoida ensin taustamuuttujat, seuraavaksi mahdolliset avokysymykset ja lopuksi vielä muita tunnisteita sisältävät muuttujat sekä mahdolliset muut aineistoon liittyvät lisämateriaalit.

Kolme yleisintä tapaa anonymisoida kvantitatiivista aineistoa

Määrällisen aineiston kohdalla kolme yleisintä anonymisointikeinoa ovat muuttujan poistaminen, arvojen luokittelu ja tunnisteiden poistaminen avokysymysten vastauksista.

Muuttuja on järkevää poistaa aineistosta kokonaan silloin, kun siinä on paljon tunnisteita. Käytännössä muuttujan käsittelemiseen vaikuttaa se, millaisia tunnisteita se sisältää. Suorat tunnisteet ja vahvat epäsuorat tunnisteet, siis esimerkiksi nimet, henkilötunnukset tai auton rekisterinumerot tulee poistaa kokonaan. Epäsuorien tunnisteiden, kuten vastaajan iän, asuinkunnan ja sukupuolen kohdalla on arvioitava tapauskohtaisesti kannattaako ne poistaa tai luokitella vai onko ne turvallista jättää aineistoon.

Arvojen luokittelemiseen on olemassa kaksi keskenään hieman erilaista mallia. Ensimmäisessä, perusluokittelumallissa vastaukset yhdistetään järjestäen luokiksi. Yleinen käytäntö on yhdistää esimerkiksi vastaajien iät viiden ikävuoden luokiksi tai työt ammattiryhmiksi.

Toinen yleinen luokittelumalli on arvojen harkinnanvarainen luokittelu. Se tarkoittaa, että vastauksista poistetaan tai karkeistetaan harvinaisia ääriarvoja. Jos esimerkiksi kyselyssä on mukana vain vähän iäkkäitä vastaajia, heidät voidaan yhdistää yhdeksi yli 50-vuotiaiden luokaksi.

Luokkia ei kannata yrittää keksiä itse, vaan apuna on hyvä käyttää Tilastokeskuksen vakiintuneita luokittelumalleja. Tilastokeskuksen luokitukset on suunniteltu huolella sellaisiksi, että ne ovat mahdollisimman yleisiä, mutta kuitenkin informatiivisia.

Kolmas yleinen anonymisointikeino on tunnisteiden poistaminen avokysymysten vastauksista. Tämä on tarpeen, jos tutkittavat ovat antaneet esimerkiksi harrastuksia koskeviin avokysymyksiin niin yksityiskohtaisia vastauksia, että heidät voi niiden perusteella tunnistaa.

Avokysymysten vastauksia ei yleensä tarvitse poistaa kokonaan, vaan niistä voi poimia yksittäisiä tunnisteellisia pätkiä, ja muuttaa ne anonyymimpään muotoon. Jos vastaaja esimerkiksi mainitsee asuvansa Humppilassa, vaikka vastaajan kotikunta ei saisi selvitä aineistosta, kunnan nimen voi muuttaa Tilastokeskuksen luokituksiin perustuen muotoon [maaseutumainen kunta Kanta-Hämeessä].

Aineistosta on pystyttävä erottamaan, mitkä kohdat avovastauksista on anonymisoitu, eli tekstiin tehdyt muutokset kannattaa merkitä selkeästi ja järjestelmällisesti. Hyvä ratkaisu on esimerkiksi hakasulkeiden käyttäminen.

Tarkempia esimerkkejä siitä, miten Haanpää on käytännössä anonymisoinut erilaisia aineistoja voi käydä katsomassa seminaarin tapahtumasivulta löytyvistä esitysmateriaaleista. Vastaava kvalitatiivisten aineistojen anonymisointia käsittelevä blogikirjoitus julkaistaan Tietoarkistoblogissa myöhemmin tämän kuun aikana.

Lisätietoja
» Seminaarin sivulta löydät esitysdiat ja myöhemmin myös videot
» Aineistonhallinnan käsikirja: Tunnisteellisuus ja anonymisointi

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tietoarkisto on FAIR

Avoimen tieteen piirissä on viimeisen vuoden aikana alettu puhua FAIR-periaatteista. Kiinnostuksen selittänee pitkälti EU:n Horisontti 2020 -ohjelma, joka painottaa tutkimusaineistojen hyvää hallintaa ja FAIR-periaatteita.

FAIR on lyhenne sanoista Findable, Accessible, Interoperable ja Re-usable. Suomeksi voitaisiin puhua tutkimusaineistojen löydettävyydestä, saavutettavuudesta, yhteentoimivuudesta ja uudelleenkäytettävyydestä – kaikki periaatteita, joita Tietoarkisto on edistänyt jo kohta kaksikymmentä vuotta ja vanhimmat yhteiskuntatieteelliset sisararkistomme (kuten brittien UKDS) jo puoli vuosisataa.

Vaikka kyse ei olekaan meille uudesta asiasta, FAIR-keskustelu on tarjonnut oivan herätteen tarkastella Tietoarkiston toimintaa hieman erilaisesta näkökulmasta. Yksi sysäys tarkastelullemme oli myös marraskuussa OpenAIRE2020-hankkeen järjestämä työpaja. Siellä FAIR-periaatteista keskusteltiin erilaisia tutkimuksen tukipalveluja vertailukohtana käyttäen. Tietoarkisto oli yksi mukana olleista palveluista.

Koska tarjoamme aineistojen arkistointi- ja avaamispalvelujen lisäksi neuvontaa ja ohjausta tutkimusdatan hallintaan (ks. tieteenala-asiantuntijamme Katja Fältin oiva katsaus olemassa oleviin aineistonhallinnan resursseihin ja palveluihin, onkin aiheellista ja reilua kysyä: Kuinka FAIR Tietoarkisto on?

Vastaukseni on, että Tietoarkisto on erittäin FAIR. Tässä tiivistetyt perustelut:

• Tietoarkistoon arkistoidut aineistot on kuvailtu yksityiskohtaisesti. Metadata on vapaasti saatavilla ja hyödynnettävissä, vaikka datassa voi olla rajoituksia. Annamme aineistoille aina pysyvän tunnisteen. Aineistot ovat löydettävissä Tietoarkiston oman Aila-palveluportaalin kautta ja esimerkiksi myös kansallisten Finna- ja Etsin-palveluiden kautta.
• Metadata on vapaasti saatavilla Ailan kautta sekä Tietoarkiston OAI-PMH-rajapinnasta. Rekisteröityneet käyttäjät voivat ladata dataa Ailasta. Aila hyödyntää HAKA-käyttäjätunnistusjärjestelmää.
• Tietoarkisto käyttää aineistojen kuvailuun kansainvälistä DDI Codebook -kuvailuformaattia sekä useita kansainvälisiä sanastoja. Metadata sisältää myös viittauksia muuhun metadataan, dataan ja julkaisuihin. Data on saatavilla yhteiskuntatieteilijöiden yleisesti käyttämässä SPSS-formaatissa.
• Aineistojen DDI Codebook -muotoinen metadata sisältää laajasti tietoa aineiston sisällöstä, tekijöistä, keruusta, muuttujista ja aineistoon viittaamisesta. Datan käyttöehdot ovat selkeät ja sisältyvät metadataan. Metadata on saatavilla CC-lisenssillä.

Tietoarkiston kannalta haasteellisin FAIR-periaate on yhteentoimivuus. FAIRin taustalla on idea koneellisesti saavutettavasta, käsiteltävästä ja tulkittavasta tiedosta. Se ei Tietoarkiston datan osalta toteudu täydellisesti, mutta mielestämme kuitenkin niin hyvin kuin on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

Marraskuun OpenAIRE2020-seminaarissa pohdittiinkin, mikä riittää siihen, että datan, organisaation tai palvelun voi sanoa olevan FAIR. Mitään yhtä vastausta tähän ei saatu – eikä mielestäni tarvitsekaan saada.

Esimerkiksi organisaatioiden toiminnan arviointiin on olemassa yksityiskohtaisia sertifikaatteja ja standardeja kuten OAIS, Data Seal of Approval ja ISO 16363. FAIR-periaatteet ovat sen sijaan iskevästi nimettyjä ja ilmaistuja yleisiä tavoitteita, ja ne toimivat sellaisina hyvin.

Tietoarkiston käytäntöjen FAIR-yhteensopivuus ei ollut yllätys, onhan meillä jo DSA-sertifikaatti. Aina on kuitenkin varaa parantaa, ja FAIR-periaatteet auttavat hahmottamaan, mitkä osa-alueet ovat vahvoja ja minkä osa-alueiden kehittämistä tulisi tutkiskella tarkemmin. Uskon, että FAIR-periaatteiden avulla on myös helppo herättää yleisempää keskustelua tutkimusaineistojen avaamisesta ja hallinnasta sekä niihin liittyvistä hyvistä käytännöistä.

Lisätietoa FAIR-periaatteista:
Wilkinson, Mark D. et al (2016). The FAIR Guiding Principles for scientific data management and stewardship. Scientific Data 3, Article number 160018. http://dx.doi.org/10.1038/sdata.2016.18

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Teema tiedossa, mutta aineisto hakusessa (ja mieli maassa)?

Tietoarkisto on uudistanut aineistovarantoaan esitteleviä teemasivuja. Aineistoja teemoittain -sivuilta löytyy nyt päivitetty kattaus hyvinvointia ja ihmissuhteita, kuntia, köyhyyttä, lapsia, lapsuutta ja perhettä, liikuntaa ja urheilua, maahanmuuttoa, ulkomaalaisia ja rasismia, median tutkimusta, nuorisotutkimusta, terveyttä, työelämän tutkimusta, uskontoa, uskonnollisuutta ja kirkkoja, vaaleja, vanhuutta ja vanhenemista sekä ympäristöä ja energiaa luotaavia aineistovinkkejä. Ja lisää on luvassa. Aivan uusiksi teemakokonaisuuksiksi ovat lähiaikoina tulossa ainakin seksuaalisuus sekä alkoholi ja muut päihteet.

(Älä huoli. Asioilla on taipumus järjestyä. Etsi, pyydä ja ota vastaan apua!) Tietoarkisto neuvoo ja auttaa muun muassa tutkimusaineistojen haussa ja käytössä. Pääpaino on Tietoarkiston kotimaisissa tutkimusaineistoissa, mutta ohjaamme myös ulkomaisten aineistojen lähteille.

Ensimmäiset teemasivumme syntyivät aikoinaan vastauksena asiakkaidemme toiveisiin, tietopalveluna. Meitä pyydettiin seminaareihin ja opintojaksoille esittelemään tutkimusaineistojamme esimerkiksi nuorisotutkimuksen ja työelämän tutkimuksen saroilta. Sinäkin voit vinkata uusia teemasivu-aihioita! Ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Aineistoja teemoittain -sivut auttavat opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita löytämään nopeammin ja helpommin eri aihe-alueisiin liittyviä tutkimusaineistoja. Uusimmat aineistot poimitaan teemasivuille automaattisesti aineistovarannostamme asiasanojen perusteella. Tietoarkistoon tallennettavien tutkimusaineistojen sisältö kuvaillaan kattavasti muun muassa lukuisilla laajasti käytetyillä sanastoilla ja luokituksilla. Suomenkielisten aineistojemme asiasanoituksessa käytämme Yleistä suomalaista asiasanastoa. Tietoarkistolaiset nostavat teemasivuilla uusien aineistojen ohella esiin myös aihe-aluetta kartoittavia aineistosarjoja ja yksittäisiä, tutustumisen arvoisia aineistoja. Tutustu siis niihin!

Teemasivut ovat yksi portti laajaan aineistovarantoomme. Avaa portti ja astu sisään.

Linkkejä ja lisätietoa:
» Aineistoja teemoittain
» Tietoarkiston tietopalvelu
» Yleinen suomalainen asiasanasto
» Yhteystiedot

Hannele Keckman-Koivuniemi
Tietopalvelupäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tervehdys

Kuten Sami Borgin joulukuisesta bloggauksesta voitte päätellä, Tietoarkiston johtaja vaihtui vuoden alussa. Tammikuun kokouksessaan Tampereen yliopiston hallitus päätti nimittää tehtävään minut. Koska olen hoitanut tehtävää määräaikaisesti useampaan otteeseen, en voi tässä kirjoittaa "uuden" johtajan tervehdystä. Olkoon siis pelkkä tervehdys.

Kun tehtävä on minulle ennestään tuttu, luulen tietäväni, mihin olen ryhtynyt, tehtävän hyvät ja huonotkin puolet. Olen työskennellyt Tietoarkistossa eri tehtävissä jo yhteensä 15 vuotta. Tietoarkisto on kuin toinen kotini ja toinen perheeni. Tänä aikana monet asiat Tietoarkiston toimintaympäristössä ovat muuttuneet, eikä muutoksen vauhti näytä olevan hiipumassa tulevaisuudessakaan. Avoin tiede on täällä ja putkahtelee esiin aina uusissa yhteyksissä.

Avoimen tieteen eteneminen erityisesti tällä vuosikymmenellä on ollut mieluisaa seurattavaa. Vielä mieluisampaa on se, että Tietoarkiston asiantuntijoiden osaaminen tunnetaan ja olemme haluttu yhteistyökumppani kotimaassa ja myös kansainvälisissä hankkeissa, joissa avoimen tieteen palveluita rakennetaan. Yhteistyöstä saatavat hyödyt ovat molemminpuolisia. Jaamme osaamistamme, mutta opimme myös uutta sekä organisaationa että yksittäisinä työntekijöinä. Saamme ideoita ja aineksia Tietoarkiston palvelujen kehittämiseen.

Suuri muutos samaan aikaan avoimen tieteen kehityksen kanssa on ollut rahoitusmahdollisuuksien monipuolistuminen. Olemme voineet uudistaa palveluitamme, laajentaa asiakaskuntaamme ja osallistua kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Tietoarkiston johtajana ensimmäisiä toimiani on saattaa loppuun viime vuoden puolella aloitettu Tietoarkiston strategian laatiminen. Kaikki ei mene uusiksi, mutta avoimen tieteen pioneeri ei myöskään voi vain tyytyväisenä hiihdellä samaa latu-uraa horisonttiin. Viime vuonna pidetyissä työpajoissa Tietoarkiston henkilöstö ja valtakunnallinen neuvottelukunta saivat arvioida päättyneen kauden strategiaa ja esittää näkemyksiään siitä, mihin 2017–2020 pitäisi pyrkiä.

Kummassakin strategiatyöpajassa vaadittiin, eri sanoin, Tietoarkiston kansallisen roolin ja aseman selkiyttämistä avoimen tutkimusdatan pitkäaikaissaatavuuteen erikoistuneena ja palvelevana asiantuntijaorganisaationa. Tähän tietenkin pyrimme joka tapauksessa. Ajankohtainen haaste on Euroopan unionin tietosuoja-asetus ja sen vaikutukset kansalliseen lainsäädäntöön. Se tarjoaa myös mahdollisuuden Tietoarkiston roolin kirkastamiseen. Tietoarkiston on korostettava tutkimusaineistojen vastuullisen avaamisen periaatteita väistämättä. Palaamme blogissa näihin kysymyksiin vielä varmasti useaan otteeseen.

Tietosuojaa tutkimusdatan näkökulmasta käsittelemme huhtikuussa järjestettävässä Tietoarkiston ja Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen yhteistyössä järjestämässä seminaarissa Tutkimusaineistojen anonymisointi. Nähdään Tampereella 5. huhtikuuta!

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Mistä apua aineistonhallintaan?

Rahoittajien kiinnostus tutkimusaineistoihin ja niiden avaamiseen on tehnyt aineistonhallinnasta ajankohtaisempaa kuin koskaan. Yhä useampi suomalainen ja ulkomainen rahoittaja haluaa hakemuksen yhteyteen aineistonhallintasuunnitelman, jossa rahoituksen hakijan on määriteltävä millaista aineistoa on tarkoitus kerätä, miten sitä on tarkoitus käsitellä ja analysoida, miten tutkimuseettisiin seikkoihin, tekijänoikeuteen ja immateriaalioikeuksiin liittyvät näkökulmat huomioidaan, ja miten aineistoa on tarkoitus säilyttää tutkimuksen aikana ja sen jälkeen. Lisäksi suunnitelmissa pitää tyypillisesti määritellä, miten aineisto aiotaan saattaa avoimeksi muun tiedeyhteisön käyttöön. Jos tutkija ei aio avata aineistoaan, myös tämä ratkaisu on perusteltava.

Varsinkin tutkimusprosessin alussa villinä vellovan aineiston hallinta voi tuntua kurittoman kissalauman paimentamiselta. Paniikkiin ei kuitenkaan ole syytä, sillä tutkimusaineiston hallintaan löytyy näppärästi verkosta apuvälineitä käsikirjamaisista oppaista kursseihin.

Ensimmäisenä on luonnollisesti mainostettava Tietoarkiston omaa Aineistonhallinnan käsikirjaa. Käsikirja on informatiivinen tietopaketti, joka on jaoteltu osa-alueittain muun muassa aineistonhallinnan suunnitteluun, laadullisen ja määrällisen aineiston käsittelyyn ja kuvailuun sekä aineistojen säilyttämiseen. Ohjeistus on käytännönläheistä ja yksityiskohtaista, ja sitä on höystetty esimerkein sekä mallipohjin. Osiot voi lukea järjestyksessä tai yksitellen osa-alue kerrallaan. Jokaisen osion loppuun on koottu myös linkkilista, josta löytyy lisälukemista enemmän tietoa kaipaaville.

Kurssimaista tarjontaa etsiville on verkossa tarjolla useampiakin vaihtoehtoja. Ensisijaisesti opiskelijoille ja tutkijoille on suunnattu esimerkiksi Edinburghin yliopiston yhteydessä toimivan Edinan aineistonhallintakoulutus MANTRA, joka opastaa aineistonhallinnan saloihin interaktiivisten osioiden kautta. MANTRAssa aineistonhallintapaketti rakentuu tekstiosioista, videoista ja niihin liittyvistä tehtävistä, ja sisältöjä on mahdollista myös ladata omalle koneelle. Aivan kuten Aineistonhallinnan käsikirjassakin, voi MANTRAssa suunnistaa haluamansa osio kerrallaan, sillä kurssi ei pakota lineaariseen etenemiseen. Aineistonhallinnan opastuksen lisäksi aineiston käsittelyyn on tarjolla tutoriaaleja, joista saa käytännön vinkkejä sekä määrällisen että laadullisen, mutta myös geospatiaalisen aineiston käsittelyyn.

Courseran laaja-alaisessa kurssivalikoimassa on tutkimusaineistojen hallintaan ja jakamiseen opastava viisiviikkoinen Research Data Management and Sharing -kurssi, jonka tavoitteissa on varustaa osallistujat paremmilla aineistonhallinnan taidoilla sekä rohkaista aineistojen arkistointiin ja jakamiseen. Kurssi on koostettu viikkojen mukaan viiteen kokonaisuuteen, ja viikoittaiset opetusmateriaalit koostuvat muun muassa erilaisista harjoitustehtävistä, kokeista, lukupaketeista ja opetusvideoista. Asiakokonaisuudet painottavat aineistonhallinnan suunnittelua sekä aineiston käsittelyä, jakamista ja arkistointia. Kurssille on mahdollista osallistua ilmaiseksi; vain diplominhimoisilta peritään osallistumismaksu.

Hollantilainen Research Data Netherlands tarjoaa Essentials 4 Data Support kurssin, joka on suunniteltu ensisijaisesti aineistonhallinnan ammattilaisille eli henkilöille, joiden tehtävä on opastaa tutkijoita aineistoihin liittyvissä kysymyksissä. Kurssi opastaa aineistonhallinnan saloihin kolmella eri tavalla: netin kurssimateriaalia voi hyödyntää rekisteröitymättä palvelun käyttäjäksi, luomalla käyttäjäprofiilin tai osallistumalla online-osuuksien lisäksi läsnäoloa vaativiin osuuksiin. Viimeksi mainittu vaihtoehto on maksullinen, mutta netissä tapahtuvat osuudet ovat ilmaisia. Kurssi sopii kuitenkin hyvin myös tutkijoille, sillä se lähestyy aihetta aineiston elinkaarijaottelun avulla, jonka mukaisesti kokonaisuudet esitetään tutkimusvaiheittain.

Myös eurooppalaisten yhteiskuntatieteellisten tietoarkistojen muodostama tutkimusinfrastruktuuri CESSDA on kehittämässä omaa aineistonhallinnan moduuliaan. Tässä työssä on mukana myös Tietoarkisto. CESSDAn kehittelemä aineistonhallinnan kokonaisuus on vielä ideointivaiheessa, mutta sen tavoitteena on opastaa jo olemassa olevien aineistojen jatkokäytössä sekä tutkimusaineistojen hallinnassa, arkistoinnissa, säilyttämisessä ja jakamisessa parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Pyrkimyksenä on noudattaa Euroopan komission Horizon 2020 -ohjelman Open Research Data -linjauksia, joissa painottuu FAIR-periaate. Sen mukaisesti Horizon 2020 -rahoituksen saajien tulee saattaa tutkimusaineistonsa löydettäväksi (findable), saavutettavaksi (accessible), yhteentoimivaksi (interoperable) ja uudelleen käytettäväksi (reusable). Ohjelman tavoite onkin, että tutkijat avaisivat tutkimusaineistonsa vuodesta 2017 eteenpäin oletusarvoisesti.

Aineistonhallinnan edessä ei siis tarvitse nosta käsiään pystyyn saati väännellä niitä epätoivoissaan. Pelkästään netistä löytyvän tarjonnan avulla on mahdollista saada kattava ohjeistus onnistuneeseen aineistonhallintaan. Ja toki Tietoarkiston asiakaspalvelu on aina valmiina auttamaan aineistonhallintaan liittyvissä kysymyksissä.

Linkkejä ja lisätietoa:
» Aineistonhallinnan käsikirja
» Edina: MANTRA
» RDNL: Essentials 4 Data Support
» Coursera MOOC: Research Data Management and Sharing
» DCC (2013): Checklist for a Data Management Plan (pdf)
» Horizon 2020:n Open Research Data (pdf)

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi