Näkemiin

Tietoarkiston työntekijät lienevät rasitukseenkin saakka kuulleet kertaustani yksikkömme synnystä. 1990-luvun puolivälissä Suomen Akatemian tietoarkistotyöryhmä esitti yksikön perustamista Suomeen; joko Helsingin, Tampereen tai Turun yliopistojen yhteyteen. Tampere ja Turku osallistuivat kilpailutukseen, mutta Helsingistä ei tarjousta tullut.

Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen päätti arkiston sijoittamisesta Tampereelle syksyllä 1997. Kun rahaa yksikön toiminnan välittömään käynnistämiseen ei ollut, suunnittelua jatkettiin Tampereen yliopistossa OPM:n projektirahoituksen turvin vuoden 1998 loppuun. Toiminta käynnistyi vuoden 1999 alussa Tampereen yliopiston erillisenä laitoksena ja valtakunnallisena tehtävänä.

Sijoituspäätöksen jälkeen minua pyydettiin hankkeen jatkosuunnittelun asiantuntijasihteeriksi, ilmeisesti lähinnä kahdesta syystä. Työskentelin oikeassa paikassa ja tutkimusalalla, joka oli kiinteästi yhteydessä data-arkistoihin.

Tampereen yliopistossa yksikön perustamisen jatkosuunnittelu osoitettiin silloiselle yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitokselle, jossa olin työskennellyt jo monta vuotta Suomen Akatemian rahoittamana projekti- ja virkatutkijana. Olin tohtoroitunut vuonna 1996 ja survey-aineistojen keruu- ja käyttökokemusta oli kertynyt rutkasti Pertti Pesosen ja Risto Sänkiahon johtamissa vaalitutkimuksissa. Hain ja tulin valituksi yksikön johtajaksi.

En muista epäröineeni hetkeäkään lähtemistä tietoarkistotielle, enkä ole tuota päätöstä katunut. Nyt, lähes 20 vuotta myöhemmin, jätän Tietoarkiston johtajan pestin hyvillä mielin palatakseni tutkimusuralle, aluksi projektirahoituksella. Lähden Tietoarkistosta mutta Tietoarkisto ei lähde minusta. Ikääntynyt kahvimukini on nostettu yksikön kahvihuoneen kattoon. Elämä ja myös kahvin juonti jatkuvat.

Koen olevani etuoikeutettu päästyäni mukaan rakentamaan Suomeen kokonaan uuden akateemisen palveluyksikön. Mikä Tietoarkisto siitä muodostuikaan yhdessä loistavien työtovereiden, kaikkien Tietoarkistossa työskentelevien ja työskennelleiden, kanssa! Olemme luoneet akateemista tutkimusta, opetusta ja opiskelua monipuolisesti hyödyttäviä palveluja ja olleet kiistatta uranuurtajia tutkimusdatan arkistoinnissa ja jatkokäytön mahdollistamisessa. Työ jatkuu ja menestyy. Sen takaavat asiantunteva henkilöstö sekä tiivis kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö.

Kiitän henkilökunnan lisäksi kaikkia Tietoarkiston kehittämiseen tähän saakka osallistuneita henkilöitä ja tahoja. Tietoarkisto tarvitsee tukeanne edelleen.

Omat tuntemukseni ovat toki haikeita mutta samalla hyvin luottavaisia. Väkemme tietää mitä tehdä. Jäähyväisblogini päätän kirjoittamani läksiäislaulun kakkossäkeistöön ja kertsiin. Laulun nimi on Näkemiin.

Älä luule että risteyksen rakensin
jotta mennyttä saisin mä surra
Joskus tuulesta kuulee vaan paremmin
minnekä mennä ja tulla

Älä usko etten sinua kaipaamaan jää
etten kaunista muistelisi
ettei päivämme kävisi mielessäkään
eikä tiet enää kohtaisi

Tää ei oo hyvästi vaan tää on näkemiin
en siis kättäni nosta merkiksi
vaikka palaakaan en — niin jäähyväisiin
tuskin kunnolla aihetta olisi

Sami Borg
Tietoarkiston ex-johtaja 1.1.2017 alkaen
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datapolitiikat ohjaavat avaamaan tutkimusaineistot vastuullisesti

Tampereen yliopisto julkaisi datapolitiikkansa lokakuun lopussa otsikolla Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka. Asiakirja koskee sähköisiä julkaisuja ja tutkimusdataa. Sekä julkaisupolitiikassa että datapolitiikassa on tavoitteena saada tutkimustieto avoimeksi ja helposti löydettäväksi. Lisäksi politiikkapaperi kertoo, mitä avoimuutta tukevia palveluita yliopistoyhteisön jäsenille on tarjolla.

Tampereen yliopisto ei ole datapolitiikan teossa aivan viimeisenä liikkeellä, mutta turhaa kiirettäkään ei ole pidetty. Osasyynä rauhalliseen tahtiin on voinut olla se, että on ajateltu Tietoarkiston hoitavan homman jo käytännössä.

Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomessa on julkaistu useita datapolitiikkoja. Kun Tietoarkiston väistyvä johtaja Sami Borg selvitti toissa syksynä yliopistojen tilannetta, vain Jyväskylän yliopistossa oli "tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteet". Nyt näitä periaatteita tai datapolitiikkoja on paitsi useissa ylipistoissa myös muissa organisaatioissa. Myös rahoittajien vaatimukset aineistonhallintasuunnitelmien laatimiseksi ja aineistojen avaamiseksi ilmentävät rahoittajien datapolitiikkoja, olipa erillistä politiikkadokumenttia olemassa tai ei.

Datapolitiikan puuttuminen ei ole onneksi estänyt Tampereen yliopiston tutkijoita tallentamasta aineistoja Tietoarkistoon. Päinvastoin he ovat olleet muiden yliopistojen tutkijoita innokkaampia arkistoijia. Paljon kiinnostavia aineistoja on kuitenkin jäänyt avaamatta, niin Tampereella kuin muissakin tutkimusorganisaatioissa. Niinpä meille tietoarkistolaisille linjaus, jossa suoraan kehotetaan tallentamaan aineistot ensi sijassa Tietoarkistoon, on tervetullut apuväline oman yliopiston aineistojen hankinnassa.

Tampereen yliopiston datapolitiikka lupaa, että Tietoarkisto tukee tutkimusaineistojen vastuullista avaamista ja huolehtii tallennettujen aineistojen pitkäaikaissaatavuudesta. Lisäksi Tietoarkiston luvataan välittävän aineistojen kuvailutiedot useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Politiikka viittaa myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan, joka opastaa hyvään datanhallintaan ja tunnisteiden poistoon. Tietoarkisto voi auttaa anonymisoinnissa, kun data tallennetaan Tietoarkistoon.

Tampereen yliopiston lisäksi Tietoarkistolla on ystäviä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa. Tämä on käynyt selväksi. Vaikka niiden datapolitiikassa ei mainittaisi Tietoarkistoa, tarkemmassa ohjeistuksessa meihin yleensä jo viitataan, huhujen mukaan suullisessa neuvonnassa vielä useammin. Onkin hyvä muistaa, että Tampereen yliopiston avoimen tieteen linjauksissa mainitut Tietoarkiston palvelut koskevat kaikkien Suomen yliopistojen tutkijoita. Ja toki annamme neuvontaa myös muille mahdollisille asiakkaille ammattikorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa - kunhan he ovat aikeissa tallentaa aineistojaan Tietoarkistoon.

Palvelulupauksessamme ei ole sinänsä mitään uutta. Tietoarkisto on tarjonnut palveluitaan jo lähes 20 vuotta. Ennen kuin Aineistonhallinnan käsikirja julkaistiin syksyllä 2008, vastaavaa neuvontaa sai asiakaspalvelustamme. Uutta on, että Tampereen yliopisto ja monet muut organisaatiot kehottavat tai jopa vaativat, että aineistot avataan ja suosittelevat juuri Tietoarkiston palveluita.

Toivon, että datapolitiikat eivät ole kuormitetuille tutkijoille vain yksi uusi ahdistava vaatimusten kokoelma. Ne eivät ole ratkaisu ongelmiin, joita tutkijat aineistojen avaamisessa kohtaavat, mutta ne kehottavat vahvasti ryhtymään ratkomaan mahdollisia ongelmia – ja hakemaan apua kokeneilta asiantuntijoilta. Enää aineistoja ei voi jättää avaamatta vain, koska se ei ole ollut tapana.

Tietoarkistolle, yliopistojen kirjastoille ja tutkimuspalveluille – kuka tai ketkä missäkin organisaatiossa käytännön toteuttamisesta vastaavatkaan – datapolitiikkojen julkaiseminen on vasta alkua. Pelkkä datapolitiikka ei muuta vielä mitään, vaan politiikka on jalkautettava, ja siihen me täällä Tampereella ryhdymme nyt.

Jyväskylässä ja Helsingissä datapolitiikan jalkauttamisesta on kokemusta viimeisen parin vuoden ajalta. Asiat edistyvät hitaasti, mutta ne edistyvät. Tietoarkistotyötä nyt noin 15 vuotta tehneenä olen kehityksestä suorastaan innoissani. Aineistojen avaaminen on nykyään kaikkien yhteinen juttu!

Tietoarkisto ja Tampereen yliopiston kirjasto järjestävät 9.11. Tampereella Kesytä aineistokaaos -iltapäiväseminaarin, jossa esittelen lyhyesti juuri julkaistua Tampereen yliopiston datapolitiikkaa. Iltapäivä tarjoaa myös käytännönläheistä tietoa siitä, miten hallita aineistoaan, ja millaisia palveluita tutkijan tueksi on tarjolla.

Lisätietoja
» Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke listaa organisaatioiden linjauksia ja ohjeistuksia
» Kesytä aineistokaaos -seminaari

Helena Laaksonen
informaatikko, varajohtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Aineistopalkitun puhe: "HYPA-aineisto antaa eväitä keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta."

Tutkija Katri Hannikainen-Ingman vastaanotti Tietoarkiston Aineistopalkinnon THL:n tutkimusprofessori Pasi Moision puolesta Aila ja aineistojen jatkokäyttö -seminaarissa Tampereella 15. syyskuuta. Hannikainen-Ingmanin pitämä palkintopuhe oli niin hieno, että Tietoarkisto pyysi luvan julkaista sen blogissa kokonaisuudessansa.

Arvoisat järjestäjät ja hyvä seminaariväki.

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut eli HYPA-tutkimusaineistolle myöntämä Aineistopalkinto on hieno arvostuksen osoitus. Suuri kiitos siitä!

Olemme Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikön tutkimusprofessori Pasi Moision kanssa HYPA-aineiston arkistonhoitajat ja yhteyshenkilöt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Pasi Moision panos aineiston suunnittelussa ja kehittämisessä on alusta alkaen ollut merkittävä. Myös suuri joukko muita Stakesin ja sittemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita on ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä aineistoa ja saattamassa sitä arkistoitavaksi ja vapaaseen tutkimuskäyttöön.

Jos Suomalaisten hyvinvointi- ja palvelut -kyselylle ja aineiston avoimeen käyttöön saattamiselle täytyisi nimetä isä, hän olisi edesmennyt Stakesin tutkimusprofessori ja pääjohtaja Matti Heikkilä. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, että tutkimusaineistojen tulee olla avoimessa käytössä tutkijoiden saatavilla. Vielä 2000-luvun alussa tämä ei ollut niinkään selvää kuin tänä päivänä toistakymmentä vuotta myöhemmin. HYPA-aineisto oli jo tuolloin tarkoitus arkistoida Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, mutta kesti kuitenkin vuosia ennen kuin tilastolain tulkinta muuttui ja HYPA voitiin arkistoida FSD:hen.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -kysely on toteutettu neljä kertaa, ensimmäinen vuonna 2004. Kyselyt on suunnattu aikuisväestölle ja niiden rungon ovat muodostaneet puhelinhaastattelut. Haastattelutietoja on täydennetty rekisteritiedoilla sukupuolesta, iästä, perherakenteesta, koulutuksesta, tuloista sekä aluetiedoista. Puhelinhaastattelujen otos muodostuu 18–79-vuotiaista Suomessa vakituisesti asuvista henkilöistä. 80 vuotta täyttäneiltä tiedot on kerätty käyntihaastatteluin. Viimeisessä vuonna 2013 kerätyssä aineistossa puhelinhaastatteluiden otos oli lähes kuusi tuhatta henkilöä ja vastausprosentti reilut 72. 80 vuotta täyttäneillä otos oli kuusisataa henkilöä ja vastausprosentti hieman yli 62.

Koko aikuisväestölle suunnatun kyselyn rinnalla on toteutettu erillisiä lapsiperheille suunnattuja hyvinvointi ja palvelut -postikyselyitä.

HYPA-kysely nykymuodossaan loppuu, mutta sen elämä jatkuu osana Aikuisten terveys- hyvinvointi- ja palvelututkimusta (ATH).

Hallinto ja poliittiset päättäjät tarvitsevat päätöksenteon tueksi tutkittua tietoa. Hyvinvointipolitiikassa tutkimuksen tehtävä on kriittisen ja samalla uskottavan analyysin esittäminen siitä, mikä on hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin tila. Samalla on pyrittävä näyttämään, missä määrin politiikka on johtanut hyvään kehitykseen tai ehkäissyt huonoa.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -aineistolla tuotetuilla analyyseillä on piirretty kuvaa väestön hyvinvoinnista, palvelujen käytöstä, elämänlaadusta sekä hyvinvointieroista ja niiden kehityksestä 2000-luvulla. HYPA-kyselyillä on saatu myös arvokasta tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion kannatusperustasta. Aineisto antaa näin eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta.

HYPA-aineistoilla on tuotettu kirjasarja, jonka viimeisin osa julkaistiin kaksi vuotta sitten. Suomalaisten hyvinvointi 2014 -kirjan 18 artikkelia kertovat toisaalta oikeansuuntaisesta hyvinvointipolitiikasta, sillä väestön hyvinvoinnin ja elämänlaadun todettiin keskimäärin olevan hyvät. Toisaalta kuitenkin hyvinvoinnin eriarvo ja yhteiskunnalliset jaot ovat suomalaista todellisuutta ja niiden on nähty viime vuosina jopa kärjistyneen.

Kun keskustellaan yhteiskunnan kestävästä tulevaisuudesta, on tärkeää kysyä, kuinka suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen meillä on varaa. Viimeisimmän, vuonna 2013, toteutetun HYPA-kyselyn valossa joidenkin väestöryhmien väliset hyvinvoinnin erot ovat selvät, ja eriarvo on kansalaistenkin mielestä liian suuri. Vastaajat kannattivat sen kaltaista kollektiivista solidaarisuutta, jossa huolehditaan koko yhteiskunnan tukipilarien kestävyydestä, mutta pyritään samalla turvaamaan hyvinvointi myös heille, jotka eivät ilman tukea sitä saavuta. Tulevaisuutta rakennettaessa kansalaisten näkemykset ja hyväksyntä poliittisille ratkaisuille on tärkeää.

Lopuksi haluan esittää vielä suuren kiitoksen Yhteiskuntatieteelliselle tietoarkistolle. Yhteistyö on sujunut hienosti ja palvelu on ollut erinomaista. Tietoarkisto on mahdollistanut ja varmistanut HYPA-aineiston avoimen ja helpon tutkimuskäytön nyt ja tulevaisuudessa.

HYPA-aineisto on niin sanotusti päässyt hyvään kotiin! Kiitos!

Lisätietoja
» Aila-seminaarin ohjelma, esitykset ja videot

Katri Hannikainen-Ingman
Terveyden ja hyvinvoiniin laitoksen Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön tutkija

Some-aineistojen tutkiminen kariutuu usein tekijänoikeuksiin ja käyttöehtoihin

Sosiaalisen median aineistojen tutkiminen on ajankohtaista sekä humanistisilla aloilla että yhteiskuntatieteissä, mutta se miten uudentyyppisiä aineistoja saa tutkia, on monelle epäselvää.

Tietoarkiston, ATT-hankkeen ja Kielipankin järjestämässä Rajoittaako lainsäädäntö humanistista tutkimusta -seminaarissa some-tutkimuksen haasteisiin saatiin sekä lakiasiantuntijan että tutkijan näkökulmat.

Informaatio-oikeuden asiantuntija Marjut Salokannel (SaReCo) kertoi some-aineistojen käyttöön liittyvistä rajoituksista sopimusoikeudellisista, tekijänoikeudellisista ja tietosuojaan liittyvistä näkökulmista. Tohtoriopiskelija Salla-Maaria Laaksosen esitys taas oli käytännön esimerkki siitä, minkälaisia ongelmia some-tutkija joutuu työssänsä ratkaisemaan.

Vain osa palveluista sallii tutkimuskäytön

Salokannel totesi, että eri palvelut suhtautuvat tutkimukseen hyvin eri tavoin.

Twitterin käyttöehdot sallivat aineiston tutkimuskäytön, kunhan se tapahtuu palvelun määrittämällä tavalla. Twitter tarjoaa tutkijoiden käyttöön esimerkiksi rajapinnan, jonka välityksellä aineiston kerääminen on sallittua.

Facebookin käyttöehdot puolestaan mahdollistavat aineiston ei-kaupallisen käytön, jolloin myös ei-kaupallisen tutkimuskäytön voi Salokanteleen mukaan tulkita sallituksi.

Aller Median omistaman Suomi24:n ehdoissa myönnetään lupa vain aineiston yksityiseen käyttöön, jolloin ammattimainen tutkimuskäyttö on tulkittava kielletyksi. Käytännössä Suomi24:n aineistojen tutkiminen on kuitenkin mahdollista, sillä Aller Media ja Kielipankki ovat tehneet sopimuksen, jonka nojalla Suomi24-aineistot voi ladata tutkimuskäyttöön laillisesti Kielipankin kautta.

Myös Instagramin käyttöehdot ovat tiukat, eikä siellä julkaistuja kuvia voi Salokanteleen tulkinnan mukaan käyttää tutkimukseen ainakaan millään automatisoidulla tavalla.

Marjut Salokannel toteaa, että sosiaalisen median eri palvelut suhtautuvat tutkimukseen hyvin eri tavoin. (Kuva: Laura Chieri).

Suurimmat ongelmat liittyvät tekijänoikeuksiin

Tutkimuksen kannalta suurimmat ongelmat liittyvät Salokanteleen mukaan some-aineistojen tekijänoikeuksiin. Teossuojattujen sisältöjen kopioiminen ja yleisön saataville saattaminen vaativat oikeudenhaltijan luvan aina, jos tekijänoikeuslaissa ei ole oikeuttavaa poikkeussäännöstä. Suomessa sosiaalisen median sisältöjen tutkimisen suurin ongelma onkin Salokanteleen mukaan se, että Suomen laissa ei ole niin sanottua tutkimuspoikkeussäännöstä.

Useimpien teoskynnyksen ylittävien aineistojen tutkiminen ja opetuskäyttö on ollut Suomessa mahdollista Kopioston ja yliopistojen välillä solmitun erillissopimuksen ansiosta. Sopimus ei kuitenkaan kata mitään sosiaalisen median julkaisuja.

Pientä helpotusta tuo se, että tekijänoikeudet ovat voimassa vain silloin, kun julkaisu ylittää teoskynnyksen. Käytännössä kynnys on kuitenkin hyvin matala. Tohtoriopiskelija Salla-Maaria Laaksonen totesi tuntevansa tapauksen, jossa 140 merkin twiitti oli tulkittu teokseksi. Salokannel puolestaan viittasi Luxembourgin tuomioistuimessa käsiteltyyn tapaukseen, jossa teokseksi oli tulkittu 11 sanaa. Esimerkiksi Instagram-kuvat ylittävät teoskynnyksen Salokanteleen mukaan käytännössä aina, samoin vähääkään omaperäisemmät kirjoitukset.

Panelistit Salla-Maaria Laaksonen (oik.), Ulla-Maija Peltonen, Anna Hänninen ja Marjut Salokannel (vas.) keskustelivat seminaarissa siitä, rajoittaako lainsäädäntö humanistista tutkimusta. (Kuva: Laura Chieri).

Salokannel totesi ongelman olevan nimenomaan Suomen laissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kysymys on ratkaistu fair use -säännöksellä, jonka nojalla tekijänoikeuksien suojaamaa aineistoa voi käyttää tieteelliseen tutkimukseen ilman oikeudenhaltijoiden lupaa.

Salokannel totesikin, että myös Suomen lakiin täytyisi saada oikeuttamisperiaate, jonka nojalla sosiaalisen median aineiston tieteellinen tutkiminen olisi tekijänoikeuksista huolimatta yksiselitteisesti mahdollista. Hänen mukaansa tutkimuksen oikeuttavan säännöksen puuttuminen vaikeuttaa suomalaisen tutkimuksen kilpailua maailmalla ratkaisevasti.

Tietosuoja-asetus ei estä some-datan tutkimista

Tietosuojan puitteissa sosiaalisen median aineistojen tutkiminen on Salokanteleen mukaan useimmissa tapauksissa mahdollista. EU:n uusi tietosuoja-asetus hyväksyttiin toukokuussa, ja sitä aletaan soveltaa suoraan suomalaiseen lainsäädäntöön keväällä 2018.

Uusi asetus mahdollistaa henkilötietoja sisältävän aineiston tutkimuskäytön jopa ilman rekisteröidyn lupaa, kunhan tarvittavista suojatoimista on huolehdittu. Suojatoimet ovat tarpeen aina, kun aineistossa on tietoja, joista yksittäiset henkilöt voidaan tunnistaa joko suoraan tai välillisesti.

Tietosuoja-asetuksen mukaan henkilötietoja sisältävä materiaali tulisi anonymisoida täysin aina, kun se on tutkimuksen tekemisen kannalta mahdollista. Silloin, kun anonymisointi ei tule kysymykseen, yksi mahdollinen suojatoimi voi olla esimerkiksi aineiston pseudonymisointi.

Varteenotettavana suojatoimena Salokannel nosti esille myös lakisääteisen eettisen arvioinnin, jota esimerkiksi Ruotsissa edellytetään aina, kun tutkimuksessa käsitellään arkaluonteista tietoa. Etenkin uuden tietosuoja-asetuksen ajalla, digitaalisessa toimintaympäristössä samanlainen lakisääteinen arviointi olisi hänen mukaansa paikallaan myös Suomessa.

Salokannel kuitenkin korosti, että lakisääteisen eettisen arvioinnin rahoituksen täytyisi tulla valtion budjetista, eli malli ei voisi perustua vapaaehtoisuuteen tai esimerkiksi tutkijoiden niskoille kaatuvaan ylimääräiseen työhön.

Verkkotutkija liikkuu jatkuvasti kaltevalla pinnalla

Some-aineistoja tutkinut tohtoriopiskelija Salla-Maaria Laaksonen totesi omassa puheenvuorossaan, että verkkotutkimusta sääntelevän lainsäädännön sisäistämistä vaikeuttaa kaiken muun ohessa se, että sosiaalisen median palvelut muuttuvat ja kehittyvät koko ajan. Esimerkiksi teknologisten ratkaisujen muutokset vaikuttavat hänen havaintojensa mukaan suoraan siihen, miten ihmiset palveluissa käyttäytyvät. Myös palveluiden käyttöehdot ja rajapinnat muuttuvat tasaiseen tahtiin.

Laaksonen näkee, että sometutkimuksessa data on käytännössä pystyttävä keräämään ilman jokaisen käyttäjän erillistä lupaa. (Kuva: Laura Chieri).

Salokanteleen esitystä Laaksonen kommentoi toteamalla, että käytännön tutkimustyössä data on usein pystyttävä keräämään ilman jokaisen käyttäjän erillistä lupaa. Esimerkiksi hän itse on ollut mukana tutkimassa sosiaalisesta mediasta kerättyä 1,5 miljoonan eduskuntavaaleja käsittelevän viestin aineistoa, jonka kohdalla erillisten lupien pyytäminen olisi ollut täysin utopistista.

Useimmat some-dataa keräävät tutkijat luottavat Laaksosen mukaan joko siihen, että sosiaalisen median palveluissa julkaistu data on julkista tai siihen, että palvelun käyttöehdot mahdollistavat tutkimuskäytön, jolloin myös kaikki käyttäjät ovat periaatteessa suostuneet siihen.

Heti perään hän kuitenkin myönsi, että todellisuudessa harva käyttäjä on kunnolla perehtynyt palveluiden käyttöehtoihin, jolloin ei myöskään voida olettaa, että he tietäisivät mahdollisesta tutkimuskäytöstä. Laaksonen totesikin, että digitutkija joutuu tällä hetkellä liikkumaan sosiaalisessa mediassa jatkuvasti liukkaalla pinnalla.

Lisätietoja
» Seminaarin ohjelma ja esitykset
» Katja Fält, Tietoarkistolehti 2/2016: Someaineistojen arkistointi ja jatkokäyttö kaatuvat useimpien alustojen käyttöehtoihin

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Data Service Portal Aila: accessibility and practicality for non-Finnish speakers

The Finnish Social Science Data Archive (FSD) is one of the most important national resources for the collection and storing of social research data. Among the many services they offer, they aim to make research data available to everyone, free of charge. In order to be able to make data accessible not only to Finnish people, but also to international researchers or students involved in research projects, they provide datasets translated into English.

Their Data Service Portal is called Aila and is easily accessible for international users from the FSD English Website. It contains a list of more than 1,200 datasets, many of which are available in English that can be conveniently searched through by using the feature "Search". This allows users to find data suitable for their project easily, a process that would otherwise be extremely time-consuming and which could also be inconclusive. Access conditions apply to most datasets, some of which are only available for research purposes and others only for research, teaching and study purposes. A small percentage can only be used upon permission from the depositor or creator of the data.

As a placement student at the FSD, who is not familiar with the content of their digital archive, I was asked to assess how easy it is to find and access data in English through Aila. For this purpose, I first started by researching a specific dataset. By using "Data Search" finding the dataset was quick and simple. The results included not only the specific year of the survey I was looking for, but also all of the previous waves. This is useful when one is interested in carrying out a study that compares data over time.

Although the process seems to be very straight forward, one needs to be careful before downloading a dataset, as not all of them contain data that has been translated into English. In fact, the portal Aila includes study descriptions in English for all of the studies in the archive, but this does not imply that all of the data has been translated. To make sure that the data is in English one should double-click on the dataset to open the description page and check on the yellow box on the right-side that it contains related files in English (e.g. the codebook).

Still, even if related files are not currently available in English, users can request for the dataset to be translated, a service offered by the FSD free of charge. This is almost exclusively done for quantitative studies, as the amount of text contained in qualitative studies would require a much more demanding process. Only less than 15% of the datasets are qualitative, however. This means that a translation can be requested for the vast majority of the data.

Many users may also have a specific topic to research, but may still not know the specific name of a dataset available for them to use. With this idea in mind, and focusing on specific terminology from the final project for university that I am currently working on, I used the "Variable Search" tool. As the topic I was searching for was quite niche, I was very surprised to find out that Aila contains some feasible data. This clearly indicates that the archive is truly rich in content. "Variable Search" highlights the exact variables that contain the terms searched for, within all of the datasets available in the archive. This is a quick way to find datasets that have already been translated into English.

In conclusion, the Data Service Portal Aila is an extremely useful tool not only for Finnish people, but also for those looking for data in English. It is accessible to everyone, easy to use and does not require extremely complicated procedures to obtain data. Perhaps requesting the translation of a specific dataset would involve a longer process, however it is certainly undeniable that the FSD succeeds in its aim to make research data available and accessible to everyone.

Laura Chieri
Q-Step Student

Miten aineistot arkistoituvat Tietoarkistoon?

Kun tutkija tai tutkijaryhmä on lähettänyt tutkimusaineistonsa Tietoarkistoon arkistoitavaksi, varsinainen aineiston käsittelyprosessi vasta alkaa. Arkistoitavaksi toimitettu aineisto kulkee aina aineistonkäsittelijän sormien läpi ennen kuin se julkaistaan palveluportaali Ailassa jatkokäyttöä varten.

Erilaiset tietokoneohjelmat helpottavat, nopeuttavat ja virtaviivaistavat aineiston käsittelyä, mutta loppujen lopuksi aineiston käsittelyyn liittyvän työn tekevät ihmiset eivätkä koneet. Näin pystymme varmistamaan, että mitä moninaisimmat aineistot ovat tulevaisuudessakin tutkimusmaailman käytettävissä yhdenmukaiseksi suunniteltujen ohjeidemme mukaisesti.

Aineistonkäsittelijäntyö on Tietoarkiston ydintyötä, jota ilman Ailassa ei olisi jatkokäyttökelpoisia aineistoja. Tietoarkiston pitkäaikaiset tutkimusapulaiset Eliisa Haanpää (kvantitatiivisten aineistojen käsittely) ja Annika Sallinen (kvalitatiivisten aineistojen käsittely) kertovat, minkälaista aineistonkäsittelijän työ on, ja minkälaisen prosessin aineistot käyvät läpi ennen kuin ne ilmestyvät Ailaan.

Kyselytutkimukset arkistoituvat muuttuja muuttujalta

Eliisa

Aloitan kvantitatiivisen aineiston käsittelyn aina tutustumalla aineistoon, siihen sisältyviin muuttujiin sekä aineistoon liittyvään tutkimusraporttiin ja lisämateriaaliin. Avattuani datatiedoston, tarkastan ensimmäisenä kaikki muuttujat ja varmistan, että käsiteltävä data vastaa kyselylomaketta. Nimeän muuttujat kyselylomakkeen mukaisesti, mihin perustuen määrittelen myös muuttujien selitteet.

Tämän jälkeen arvioin aineiston tunnisteellisuutta ja arkaluontoisuutta, jonka jälkeen teen tarvittavat toimet vastaajien anonymiteetin säilyttämiseksi. Tässä vaiheessa apunani ovat usein Tilastokeskuksen erilaiset alue-, toimiala- ja tieteenalaluokitukset. Lopuksi vielä varsinaista dataa käsitellessäni tarkistan muuttujien frekvenssit suhteessa tutkimusraporttiin.

Käsittelen dataa SPSS:n syntaksin avulla. Numeroista ja loogisesta päättelystä pitävänä ihmisenä syntaksin työstäminen on mielestäni palkitsevaa puuhaa. Syntaksin tekemiseen sisältyy monia yksin ja yhdessä kollegojen kanssa pohdittavia haasteita, useita onnistumisen kokemuksia, kun komennot toimivat toivomallani tavalla ja tietysti työni kannalta tärkein tuotos, jatkokäyttöön valmistuva datatiedosto.

Varsinaisen datan valmistuttua siirryn aineiston kuvailuun, johon kuuluu muuttujien kuvailu sekä aineiston sisällöllinen kuvailu. Tietopankkina sisällöllistä kuvailua tehdessäni käytän tutkimusraporttia ja sieltä löytyviä aineistonkeruuseen liittyviä tietoja. Aineiston (eli datan sekä aineiston kuvailun) käsittelyn valmistuttua kirjaan tietokantaamme "data valmis"-komennon, jonka jälkeen aineisto julkaistaan palveluportaali Ailassa.

Aineistoja käsitellessäni olen oppinut paljon paitsi tilastollisista menetelmistä ja kyselytutkimuksista, myös eri tieteenalojen tutkimusteemoista. Olen tähän mennessä käsitellyt aineistoja liittyen muun muassa lasten ja nuorten mediakäyttäytymiseen, lasten uhrikokemuksiin, suomalaisten hyvinvointiin, eduskuntavaaleihin, asumiseen ja kaupunkikuvaan, opiskeluun sekä vapaaehtoistoimintaan.

Aineiston käsittelyn eri vaiheissa olen yhteydessä yhteen tai useampaan tutkijaan, mikäli tarvitsen aineistosta lisätietoja. Yhteistyö sekä tutkijoiden suuntaan että kollegoiden kanssa on erittäin merkittävässä osassa työskentelyssäni aineistojen parissa.

Kvalitatiivisessa aineistossa tallentuu aina pala aikaa

Annika

Kvalitatiivisten aineistojen arkistointi poikkeaa kvantitatiivisten aineistojen arkistoinnista sikäli, ettei siinä tarvitse pohtia syntaksin komentoja, mutta lukulihaksia työ vaatii senkin edestä. Luemme tänne toimitetuista haastatteluista ja kirjoituksista jokaisen sivun. Tämä täytyy tehdä huolellisesti, että ihmisten tunnistetietoja ei jää luovutettavaan aineistoon. Tekstimassaa saattaa olla yhdessä aineistossa jopa lähes tuhat sivua.

Kvalitatiivisten aineistojen tarkastaminen on siis välillä uppoutumista lukemiseen, mutta työ sisältää myös järjestelmällistä tiedon poimimista sekä järjestelyä ja tietokoneohjelmien kanssa kikkailua - mikä on aina oma taiteenlajinsa.

Dokumentit nimetään järjestelmällisesti. Aineistojen taustatiedot järjestetään yhdenmukaisiksi ja niistä tehdään taustatietohakemisto jatkokäyttäjälle. Työssä käytetään lukuisia ohjelmia, joista tekninen palvelu keskustelee mm. termeillä DDI, HTML ja Python - minä keskityn opettelemaan konkreettisen käytön.

Koko arkistointiprosessin ajan teen muistiinpanoja eteen tulleista ongelmakohdista, niiden ratkaisuista ja vielä tehtävistä vaiheista. Listalla voi olla selvitettävänä, mitä tutkijan kryptinen merkintä muistiinpanoissa tarkoittaa, mihin teollisuusalaan karkeistetaan Suomussalmen Hallan lihajalostamo, sisältävätkö dokumentit piilodataa ja saisiko 400 erillisen tiedoston nimet muutettua automaattisesti toiseen muotoon, jotta kaikkea ei tarvitsisi tehdä käsin.

Kaikkeen löytyy yleensä vastaus, joko kollegoilta, tutkijoilta tai yhdeltä tärkeältä työkaverilta - internetistä. Netti on ollut oiva apu esimerkiksi tilanteessa, jossa oman pään kapasiteetti keksiä suomalaista naisten nimiä on tullut tiensä päätökseen.

Minun mielestäni kvalitatiivisten aineistojen arkistointi on erittäin mielenkiintoista, sillä tutkimusaineistoon perehtyminen on aina oma matkansa jonkin tieteenalan ja alueen tutkimuksen pariin. Aineistoja läpi kahlatessa oppii uusia käsitteitä ja ymmärtää taas elämää eri näkökulmista ehkä hitusen paremmin. Tutkittavat kertovat tutkijalle elämästään asioita, joita eivät muille välttämättä kerro. Työ sisältää myös varjopuolia. Koska kaikki työvaiheet vaativat tarkkuutta ja keskittymistä, silmien ja lukuhermojen ajoittaiselta väsymisiltä ei voi välttyä.

Arkistoinnin loppusuoralla kirjoitetaan vielä nettisivuille tuleva kuvaus aineistosta ja hiotaan aineiston yksityiskohtia. Esimerkiksi taustatietoihin tulee helposti virheitä. Minun tulee myös tarkastaa, että aineistoon on liitetty mukaan tutkimuskutsut, haastattelukysymykset ja muut tarvittavat dokumentit. Lisäksi haastattelukysymykset tulee tallentaa Aila-hakuun. Julkaisun jälkeen menen vielä nettisivuille katsomaan, että aineisto näyttää siellä siltä, miltä sen pitääkin!

Lisätietoa:
» Palveluportaali Aila

Annika Sallinen, tutkimusapulainen, etunimi.sukunimi [at] uta.fi
Eliisa Haanpää, tutkimusapulainen, etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datan lisäksi Tietoarkisto jakaa osaamista

Tietoarkisto on yksi avoimen tieteen keskeisistä toimijoista Suomessa. Tavoitteenamme on tuottaa tehokkaasti laadukkaita, luotettavia ja helposti saavutettavia data- ja aineistonhallintapalveluja tiedeyhteisölle. Ei mikään läpihuutojuttu. Pitää olla valmiuksia luoda uutta ja omata ajantasaista asiantuntemusta tutkimuksesta, menetelmistä, ohjelmistoista, tutkimusetiikasta, lainsäädännöstä, metadatasta, sähköisestä säilyttämisestä, tietoturvasta ja asiakaspalvelusta – vain muutamia mainitakseni. Niinpä tietoarkistolaisille on kertynyt ainutlaatuista asiantuntemusta monilta eri osa-alueilta. Monimutkaistuvassa maailmassa kellään ei kuitenkaan yksin voi olla kaikkea tarvittavaa osaamista. Tarvitsemme eri alojen asiantuntijoiden tiimejä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Tietoarkiston aktiivisesta roolista eurooppalaisessa data-arkistotoiminnassa. Olemme laajasti mukana myös kotimaisissa avoimeen tieteeseen sekä aineistojen jakamiseen ja säilyttämiseen liittyvissä aloitteissa. Sekä kansallisissa että kansainvälisissä ympyröissä käytännön työ tehdään yleensä erilaisissa työryhmissä. Osaamisen ja tiedon jakaminen on työn onnistumisen tärkeimpiä edellytyksiä.

Laskin, että tällä hetkellä Tietoarkisto osallistuu 15 erilaiseen kansalliseen ohjaus-, asiantuntija- tai työryhmään. Vuodessa osallistumme niiden tiimoilta keskimäärin noin 70 kokoukseen. Aikaa kokouksiin ja niihin liittyviin tehtäviin kuluu noin kuusi henkilötyökuukautta vuodessa – enemmänkin, jos tietoarkistolaisilla on työryhmissä vetovastuuta. Luvuissa ovat mukana vain sellaiset ryhmät, joihin osallistumme osana perustyötä, eli joihin meillä ei ole erikseen hankerahoitusta.

Työryhmistä monet liittyvät Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hankkeeseen. Tietoarkisto tekee työtä ATT:n asiantuntijaryhmässä, palvelutyöryhmässä, PAS-työryhmässä, kansainvälisyystyöryhmässä, Tuuli-projektissa ja ATT:n ja Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteisessä oikeuksien metatiedot -työryhmässä. Olemme edustettuina myös KDK:n ohjausryhmässä, tietoarkkitehtuuriryhmässä ja PAS-yhteistyöryhmässä. Muista ryhmistä mainittakoon JHS Rekisterimeta -työryhmä, Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmän ohjausryhmä, TUHA-tutkimusaineistoryhmä ja Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston kehittämisryhmä.

Edellä mainitut ryhmät rakentavat hyviä yhteisiä käytäntöjä, standardeja ja erilaisia palveluita tiedeyhteisölle ja laajemminkin. Itse olen mukana useissa ryhmissä ja koen ne antoisina, vaikka turhautumisen hetkiäkin tulee. Välillä tuntuu, että työryhmä toisensa jälkeen puhuu samasta asiasta ja edistyminen on tuskallisen hidasta. Tampere-Helsinki–junamatka on tullut liiankin tutuksi.

Omalla kohdallani turhautuminen on onneksi useimmiten hetkellistä. Tutkimusdatan arkistointi ja avaaminen on suuri muutos tutkimuskulttuurissa, ja sähköinen säilyttäminen muuttaa arkistomaailmaa. Valtionhallinnon digitalisaation yhteydessä puolestaan tavoitellaan siilojen purkamista. Ajattelenkin, että päällekkäisiltä tuntuvat työryhmät heijastelevat näitä käynnissä olevia suuria toimintakulttuurimuutoksia ja jopa kuuluvat murrosvaiheeseen. Tämä ei tarkoita, etteikö työryhmissä ja niiden välisessä työnjaossa olisi tehostamisen tai selkeyttämisen varaa, mutta odotan tilanteen kohenevan ATT:n kaltaisten hankkeiden myötä. Jos jotain saisi toivoa, niin sitä, että alan toimijoilla olisi hieman enemmän kykyä ja mahdollisuuksia (eli käytännössä resursseja) nähdä omia lyhyen tähtäimen etujaan ja intressejään pidemmälle.

Tietoarkisto on vuosien mittaan ollut aktiivinen tiedon ja osaamisen jakaja. Olemme osallistuneet lukuisiin työryhmiin ja hankkeisiin. Kaiken kaikkiaan ne ovat olleet oivallisia tilaisuuksia reflektoida Tietoarkiston käytäntöjä, oppia muilta, ratkaista yhteisiä ongelmia ja jakaa Tietoarkistoon kertynyttä erikoisosaamista. Olemme myös oppineet, että joskus täytyy sanoa ei. Parhaimmillaan ryhmät ovat kuitenkin asiantuntijoiden ja organisaatioiden verkostoja, joissa erilaiset näkökulmat kohtaavat tarjoten pohjan uutta osaamista ja uusia palveluita luovalle yhteistyölle.

Lisätietoja
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke (ATT)
» Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK)

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomalaisen tutkimuksen asema on varmistettava!

Tutkimus on ottamassa aimo harppauksen kohti tiedon entistä nopeampaa kertymistä ja tehokkaampaa tutkimusrahoituksen käyttöä. Avoin julkaiseminen saattaa tutkimusryhmien tulokset aiempaa nopeammin muiden tutkijoiden käyttöön. Tutkimusaineistojen avaaminen tuo mukanaan vielä suuremman muutoksen: se mahdollistaa tutkimusaineistojen monipuolisen käytön useilla tieteenaloilla, lisää poikkitieteellistä tutkimusta ja vähentää aineistojen kertakäyttöisyyttä sekä päällekkäisen tiedon keruuta.

Avoin julkaiseminen ja tutkimusaineistojen avaaminen ovatkin saaneet taakseen suuren joukon valtioita, mukaan lukien Suomen, EU:n tutkimussiiven ja suuren joukon kansainvälisiä tiedelehtiä. Avoimuuden kannattajien joukko myös kasvaa koko ajan.

EU:n tietosuoja-asetus määrittelee tutkittavien tietosuojan

Tutkimusaineistojen avaaminen muun tiedeyhteisön käyttöön ei kuitenkaan voi tapahtua ilman tarkkaa harkintaa. Erityisesti huolenaiheena ovat tutkittavien tietosuoja ja se, miten taataan, että yksilöllä on määräysvalta hänestä kerättyjen tietojen käyttämiseen.

EU:n uusi tietosuoja-asetus vastaa edellä mainittuihin huolenaiheisiin. Siinä on määritelty tarkkaan tutkittavilta kerättävän suostumuksen ja informoinnin muoto sekä se, mitä ihmisiä koskevaa tietoa saa käyttää tutkimuksessa ja millä ehdoin.

Tässä vaiheessa lukijaa kenties kummastuttaa, mikä tilanteessa sitten on ongelma. Jos asetus on valmis ja se tulee voimaan sellaisenaan ilman ratifioimisvaatimusta jäsenvaltioilta, eikö asia ole selvä?

Kansallinen ohjeistus asetuksen tulkintaan puuttuu

Tietosuoja-asetuksessa, niin kuin kaikissa lakiteksteissä, ongelmana on kuitenkin pykälien tulkinta. Vaikka asetus sisältää pitkän johdanto-osan, jossa selvitetään mitä sen säätäjät ovat artikloita kirjoittaessansa tarkoittaneet, tulkinnanvaraa jää silti. Lisäksi monessa kohtaa asetusta on teksti, jossa on kirjoitettu, että kansallisessa lainsäädännössä on mahdollisuus säätää tarkemmista vaatimuksista.

Tutkimuksen aseman ongelmallisuus astuu esiin tässä: Meillä ei ole vielä kansallista ohjeistusta siitä, miten asetusta pitää tulkita tutkimuskontekstissa. Vielä vähemmän meillä on tietoa siitä, aiotaanko asetuksen kansallista säätelyvaraa käyttää tiukentavaan suuntaan ja jos, kuinka paljon tiukempaan.

Tutkimuksen tekeminen vaatii paljon aikaa ja suunnittelua. Asetus tulee voimaan kahden vuoden kuluttua. Tuolloin käytettäviä tutkimusaineistoja ollaan joko keräämässä nyt tai niiden keräämistä suunnitellaan parhaillaan. Jotta asetusta päästään noudattamaan 2018, sen tulkinnan pitäisi olla tiedossa nyt, kun tutkittavilta on mahdollisuus ilman suuria lisäkustannuksia hankkia uuden asetuksen mukainen informoitu suostumus. Lääketieteellistä tutkimusta ei saa aloittaa ennen kuin se on saanut eettiseltä toimikunnalta myönteisen lausunnon. Eettisten toimikuntien täytyisikin pystyä antamaan eettiset lausunnot jo nyt uuden asetuksen mukaisesti. Sama koskee luonnollisesti myös muiden ihmistieteiden eettisiä toimikuntia.

Alueelliset toimikunnat tarvitsevat yhteiset pelisäännöt

Vallitsevassa tilanteessa eettisten toimikuntien on tehtävä ratkaisunsa tulkitsemalla asetusta mahdollisimman tiukasti, jotta asetuksen ehdot varmasti täyttyvät. Todennäköisesti myös alueellisten toimikuntien ratkaisut poikkeavat yhteisten pelisääntöjen puuttuessa toisistaan vielä entistä enemmän – alueellisia toimikuntia moitittiin jo nyt keskenään ristiriitaisista ratkaisuista työ- ja elinkeinoministeriön teettämässä selvityksessä terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä¹.

Toimikuntien jäsenet tunnistavat ongelman ja ovat hämmentyneitä siitä, millaisia ratkaisuja heidän pitäisi tehdä. Heiltä kuitenkin puuttuvat välineet tehdä asialle mitään konkreettista. Tietoarkistoon on ollut yhteydessä useampi eettisten toimikuntien jäsen, mutta meidänkin on vastattava, ettemme valitettavasti vielä tiedä, miten asetusta pitäisi tulkita.

Epätietoisuus voi pudottaa Suomen kansainväliseltä pelikentältä

Ongelma on suurempi kuin nyt suunniteltavien tutkimusaineistojen tarkoituksenmukaista suppeampi käyttömahdollisuus ja sitä kautta resurssien alikäyttö. Kansainvälisesti tutkimusaineistojen avoimuus on saanut suuren kannattajakunnan. Kansainvälisistä tiedejulkaisuista huomattava osa (mm. PLOSone, useat BioMed Centralin jäsenlehdistä, PNAS, Nature ja NEJM) vaatii tutkimusjulkaisun ehdoksi datan saattamista avoimeksi. ICMJE:n ehdotuksen (International Committee of Medical Journal Editors) mukaan tulevaisuudessa hyväksytään julkaistavaksi vain sellaisten kliinisten tutkimusten tulokset, joiden taustalla oleva tutkimusaineisto avataan.

Jos ICMJE:n ehdotus menee läpi ja muut tiedejulkaisut kiristävät samalla omia avoimuusvaatimuksiaan, suomalaisten tutkijoiden mahdollisuus saada tutkimustuloksensa julkaistua heikkenevät olennaisesti. Kansainvälisiin rahoituksiin vaaditaan hyviä julkaisuja, joten myös niiden saaminen vaarantuu. Kansainvälisiin konsortioihin tuskin tulevaisuudessa kelpuutetaan tutkimusryhmiä, joiden aineistoja ei saa avata julkaisun yhteydessä samaan tapaan kuin muita aineistoja.

Tulkintalinjauksia tutkimukselle kaivataan

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän käymään läpi suomalaisen lainsäädännön ongelmakohtia uuden tietosuoja-asetuksen näkökulmasta². Alustavan arvion mukaan nykyisistä säännöksistä useassa sadassa ohjeistetaan henkilötietojen käsittelystä. Työryhmän on määrä tuottaa muutosehdotukset kesään 2017 mennessä. Myös sosiaali- ja terveysministeriössä työstetään uutta lakia, jossa säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen toissijaisesta käytöstä³. Näiden sekä uuden tietosuoja-asetuksen ansiosta tulevaisuudessa siis lainsäädäntömme voikin olla tutkimuksen osalta huomattavasti selkeämpi kuin se nyt on.

Tulkintakäytäntöjä kuitenkin tarvittaisiin jo ennen kuin tietosuoja-asetus astuu voimaan, jotta tutkijat voivat julkaista tuloksensa ja käyttää aineistojaan jatkotutkimuksissa. Salokanteleen⁴ mukaan suostumuksella saatujen aineistojen suostumusten on oltava asetuksen mukaisia asetuksen voimaan astuttua, jos henkilötietojen käsittelyä aiotaan jatkaa. Minkä sääntöjen pohjalta eettiset toimikunnat antavat lausuntonsa uusille tutkimuksille? Millä ehdoin Tietoarkisto, Kielipankki ja muut kansalliset tutkimusaineistojen arkistot voivat tallettaa aineistoja ja neuvoa tutkijoita pyytämään uusiin tutkimuksiin asetuksen mukaiset suostumukset?

Tarvitsemme selkeän linjauksen, joka ilmaisee lainsäätäjien näkemyksen siitä, mihin suuntaan Suomen tutkimuksessa tähdätään niin pian kuin mahdollista. Asetuksen edellyttämiä muutoksia käsittelevällä työryhmällä on mahdollisuus jakautua jaoksiin. Tulisiko tutkimusta varten asettaa oma jaos?

Tutkijoilta ja eettisiltä toimikunnilta vaaditaan päätöksiä nyt. Vuonna 2018 tietosuoja-asetuksen voimaan tullessa on monen tutkimuksen osalta myöhäistä.

Lähteet:
¹ OwalGroup (2015). Selvitys terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä.
² Oikeusministeriö, lakihankkeet. Henkilötietojen suojaa koskevan kansallisen lainsäädännön tarkistaminen.
³ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon toissijaista käyttöä koskevaa lainsäädäntöä valmisteleva työryhmä: Työryhmä- ja hankekuvaus ja Lainsäädäntöryhmän työskentelytila
⁴ Marjut Salokannel (2016). EU:n tietosuoja-asetus ja terveystietojen tutkimuskäyttö. Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa, seminaari 17.3.2016. (pdf)

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Digitaalinen humanismi ja avoimen datan (haasteellinen) huuma

Digitaalisen humanismin ympärillä pöhisee. Tietojenkäsittelymenetelmiä ja teknologiaa humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa hyödyntävä ala on ujuttautumassa opetukseen sekä tutkimukseen hitaasti mutta varmasti. Helsinki Digital Humanities esimerkiksi organisoi Helsingin yliopistossa digitaalisen humanismin opintokokonaisuutta, tutkijaseminaareja sekä hackathon-tapahtumia. Suomen Akatemian DIGIHUM-teema puolestaan pyrkii rohkaisemaan tutkijoita sekä tutkimushankkeita monitieteiseen yhteistyöhön digitaalisten ihmistieteiden alueella. Lisäksi aiheen ympärille kietoutuvia seminaareja ja konferenssia pullahtelee esiin kuin rusinoita vappusimasta.

Digitaalisen humanismin yhteydessä kysymys erilaisista aineistoista tai datasta näyttäytyy varsinkin tietoarkistotyön silmin kiintoisassa valossa. Digihumanismi on monessa tapauksessa varsin riippuvainen sähköisistä aineistoista. Aineistojen merkittävyys korostuu esimerkiksi Suomen Akatemian DIGIHUM-teemassa, jonka yksi keskeisistä tavoitteista linjaa aineistojen käytettävyyden ja niiden tunnettuuden edistämisen:

"Avoimen datan ja avointen tietokoneohjelmistojen avulla on mahdollista edistää huomattavasti humanististen ja yhteiskuntatieteellisten tutkimustulosten avoimuutta, läpinäkyvyyttä, toistettavuutta ja yhteisöllisyyttä. Avoimen datan ja avoimen lähdekoodin mahdollisuuksien tuominen humanistiseen tutkimukseen on erittäin ajankohtaista uusien, kaikille avointen ja yleisten tutkimusvälineiden tuottamiseksi siten, että ne parhaiten vastaavat tutkimuksesta nouseviin tarpeisiin."

Avoin data näyttäytyy monesti digitaalisen humanismin ydinasiana, mutta avoimuuden ja jakamisen käytänteiden luontevassa omaksumisessa on haasteita. Alan tutkijoiden parissa jatkokäyttö – tai täsmällisemmin jakaminen – määrittyy tyypillisesti joko laajemmin tiedon jakamisen tai rajatummin erilaisten digitaalisten työkalujen jakamisen tärkeytenä. Helppo ja vaivaton pääsy avoimiin digitaalisiin resursseihin mielletään myös tärkeänä yhteistyön lisäämisen muotona. Avoimuus ja open access kiinnostavat tutkijoita, mutta avoimuudella viitataan tyypillisimmin tutkimusjulkaisujen avoimuuteen tai kulttuuriperintölaitosten avoimiin (ja usein digitoituihin) aineistokokoelmiin. Tässä tapauksessa avoimuus mielletään ensisijaisesti yksisuuntaisena käytäntönä, jossa tutkija tarvitsee pääsyn erilaisiin avoimiin aineistoihin voidakseen luoda ja kehittää digitaalisia käytänteitä. Haasteita tehokkaalle jatkokäytölle asettaa paikoin myös se, että digihumanistisessa tutkimuksessa käytetty tai tuotettu data ei yksinkertaisesti ole saatavilla, vaikka sen analysointiin ja esittämiseen olisi kehitetty näyttäviäkin teknisiä työkaluja, tietokantoja tai alustoja. Mikä on avoimuuden politiikan toitottamisen hyöty, jos vaivalla luodut ja analysoidut aineistot eivät ole millään tavalla saatavilla?

Digihumanismin raikkaan merelliset tuulet pyyhkivät yli Oslon, kun kaupungissa järjestettiin maaliskuussa Pohjoismaiden ensimmäinen digitaalisen humanismin konferenssi (Digital Humaniora i Norden).

Myös säilytyspaikkojen tai sopivien infrastruktuurien puute heikentää tulosten ja menetelmien leviämistä. Digitaalisesta aineistosta raskaasti riippuvainen tieteenala on ongelmissa, jos aineistoille ei löydy varmoja säilytyspaikkoja, jotka suojaavat ja hoitavat niitä oikein. Nopeasti kasvava ja alati muuntuva digitaalinen aines vaatii tarkkaa kontekstointia, metadatan lisäämistä ja mahdollista linkittämistä muihin asiaankuuluviin verkkoaineistoihin.

Digitaaliset säilytyspaikat ovat tulevaisuudessa avainasemassa, kun humanistilla aloilla pyritään luomaan toimivia e-infrastruktuureja. Digitaalisen humanismin kannalta olisi siten mielekästä pohtia, mikä tutkimusaineistoja säilyttävien, huoltavien ja jakavien tahojen rooli tulevaisuudessa on, ja kuinka ylipäätään olisi mahdollista luoda toimiva ja mahdollisimman kattava datainfrastruktuuri, joka huomioisi myös digitaalisen humanismin aineistotarpeet.

Lisätietoja
» Suomen Akatemian DIGIHUM-teema (pdf)
» Helsinki Digital Humanities

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

EU:n tietosuoja-asetus kaventaa tutkimuksen tietosuojan kansallista liikkumavaraa

Lainsäädäntö vaikuttaa olennaisesti siihen, miten lääke- ja terveystieteiden tutkijat pystyvät käyttämään ja jakamaan tutkimusaineistoja. Juuri nyt lakikysymyksestä tekee erityisen ajankohtaisen EU:n uusi tietosuoja-asetus, joka korvaa Suomessakin henkilötietojen käsittelyn yleislakina toimineen henkilötietolain kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Tietoarkiston ja ATT-hankkeen järjestämä Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa -seminaari kokosi Tampereen yliopistolle joukon tietosuojan ja arkaluontoisten aineistojen tutkimisen asiantuntijoita. 17. maaliskuuta pidetty seminaari keräsi paikalle noin neljäkymmentä osallistujaa, ja lisäksi etäyhteyden kautta mukana oli ainakin sata henkilöä.

Biopankkitoiminta tasapainottaa tutkimuksen ja tutkittavien oikeuksia

Tuorein tutkimusta koskeva suomalainen lainsäädännöllinen uudistus on syksystä 2013 asti voimassa ollut biopankkilaki. Biopankkilakia ja biopankkien käytännön toimintaa Suomessa avasi seminaarin aluksi varatuomari Sirpa Soini Helsingin biopankista.

Soini Kehui Suomen olevan biopankkitoiminnassa kansainvälisesti hyvissä asemissa, koska täällä on pystytty ratkaisemaan sellaisia haasteita, joista monessa muussa maassa edelleen keskustellaan. Biopankkilaki vastaa esimerkiksi siihen, miten vanhat aineistot saadaan tutkimuskäyttöön, ja miten uusile aineistoille hankitaan sellainen laaja suostumus, ettei jokaisen hankkeen kohdalla tarvitse erikseen kysyä, suostuuko tutkittava mukaan vai ei.

Soinin mukaan yksi biopankkitoiminnan keskeisistä tavoitteista on ollut tasapainottaa tutkimuksen ja tutkittavien oikeuksia. Toinen keskeinen pyrkimys on ollut saada tieto ja innovaatiot entistä nopeammin ja tehokkaammin potilaiden ja yhteiskunnan hyödyksi. Soini huomautti yhteiskuntaa hyödyttävän tiedon tuottamisen olevan erityisen olennaista nyt, kun biopankkitoiminta pyörii pitkälti verovaroilla. Tulevaisuuden tavoitteena on saada toimintaan enemmän myös yritysrahoitusta.

Biopankkitutkimus perustuu lähtökohtaisesti suostumukseen

Soini korosti, että biopankkitoiminta perustuu lähtökohtaisesti suostumukseen. Käytännössä tutkittava antaa laajan suostumuksen sille, että biopankki voi käsitellä hänen tietojaan ja luovuttaa niitä tutkimukseen erikseen kyselemättä.

Biopankkeihin on pystytty eettisten toimikuntien lausunnon nojalla siirtämään myös vanhoja aineistoja. Tällöin laajan suostumuksen puutetta on paikattu joko henkilökohtaisella tai julkisella tiedonantomenettelyllä. Lain mukaan vanhat tiedot saa siirtää biopankkiin, jos kukaan ei asiaa nimenomaisesti kiellä. Soini kuitenkin korosti, että kansalaisella on vielä massasiirron jälkeenkin oikeus kysyä, onko hänestä tietoja biopankissa ja halutessaan kieltää tietojen käyttäminen.

Soini huomautti, että vaikka vanhoja näytteitä on pystytty siirtämään biopankkeihin, biopankkilain voimaan astumisen jälkeen kerättyä materiaalia voi biopankittaa vain, jos suostumus on hankittu etukäteen. Hän korostikin, että tutkijan kannattaa jo tutkimussuunnitelman tekovaiheessa miettiä, haluaako hän aineistonsa biopankkiin vai ei.

Aarnio uskoo, että tietosuoja-asetus johtaa biopankkilain avaamiseen

Valitettavasti Soinin jälkeen puheenvuorossa ollut tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ennusti, että hyvältä kuulostava biopankkilaki saattaa mennä vielä uusiksi. Aarnio uskoo vahvasti, että EU:n tietosuoja-asetus vaikuttaa väkisin niin, että Suomen biopankkilaki joudutaan avaamaan.

Aarnion mielestä asetuksen aikakauteen siirtyminen tarkoittaa kiistatta kysymystä siitä, mikä on Suomen biopankkilain kohtalo, ja mikä asetuksen myötä ylipäänsä on tietosuoja-asioissa Suomen kansallinen liikkumavara.

EU:n tietosuoja-asetuksen keskeinen idea on ihmisen itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. Aarnion mukaan tämä tarkoittaa sitä, että biopankkitoiminnan kuten kaiken muunkin henkiötietojen käsittelyn täytyy jatkossa perustua vielä entistä varmemmin luottamukseen. Tämä taas edellyttää hänen tulkintansa mukaan automaattisesti korkeaa tietosuojatasoa.

Aarnio totesi odottavansa, milloin ensimmäinen biopankki toimittaa tietosuojavaltuutetun toimistoon tietotilinpäätöksen, joka todistaa, että biopankki noudattaa toiminnassaan lakia. Velvollisuus tietotilinpäätöksen toimittamiseen on hänen mukaansa yksi niistä asetuksen mukanaan tuomista vaatimuksista, joihin ei kansallisella liikkumavaralla voida vaikuttaa.

Kaiken kaikkiaan Aarnio tuntui pitävän EU:n tietosuoja-asetusta kuitenkin biopankkitoiminnan kannalta positiivisena asiana. Hänen mukaansa yksi asetuksen keskeisistä ideoista on nimittäin harmonisoida lainsäädäntö eurooppalaisella tasolla niin, että esimerkiksi biopankit voisivat jatkossa vaihtaa keskenään tietoja yhden lainsäädännön puitteissa.

Kaikki terveyteen liittyvä tieto on terveystietoa

Päivän suurimmat tunteet tuntui herättävän Sarecon informaatio-oikeudellisen asiantuntijan Marjut Salokanteleen esitys siitä, millä eri tavoilla EU:n tietosuoja-asetus käytännössä vaikuttaa terveystietojen tutkimiseen. Salokannel korosti, että terveystietojen tutkimuskäytössä tulee ottaa huomioon se, että niistä on EU:n asetuksessa säädetty hieman tiukemmin kuin henkilötietojen tutkimuskäytöstä ylipäätään.

Terveystiedoksi tulkitaan Salokanteleen mukaan käytännössä kaikki mahdollinen terveyteen liittyvä tieto. Selkeä asetuksen tuoma uudistus on se, että nyt myös geenitiedot ja biologiset näytteet on määritelty erikseen terveystiedoiksi. Suomen näkökulmasta uutta on myös henkilötunnuksen status: jatkossa tunnusta käsitellään automaattisesti terveystietona aina, kun se liittyy terveydellisiin tietoihin.

Salokannel korosti, että myös koodatut tai kryptatut tiedot ovat henkilötietoja riippumatta siitä, missä koodiavain sijaitsee, jos se vain on olemassa jossain päin maailmaa. Näin ollen myös pseudonyymit terveystiedot ovat arkaluontoisia, mikä tarkoittaa, että lähtökohtaisesti niitä ei saa käsitellä.

Anonymisoitu tieto sen sijaan ei ole henkilötietoa eikä näin ollen arkaluontoista. Asetuksen mukaan tiedon voi tulkita anonymisoiduksi silloin, kun sitä ei enää kohtuudella voida palauttaa yksittäiseen henkilöön.

Yleisö haastoikin Salokanteleen kiivaasti perustelemaan, millä perusteilla pseudonyymin tiedon palauttaminen yksittäiseen henkilöön tulkitaan kohtuudella mahdolliseksi silloin, kun koodiavain sijaistee esimerkiksi kassakaapissa toisella puolella maapalloa. Salokannel kuitenkin piti tiukasti kiinni vallitsevasta lain tulkinnasta. Toisaalta hän korosti, että myös arkaluonteisten tietojen tutkiminen on käytännössä mahdollista, ensisijaisesti tutkittavan vapaaehtoisen suostumuksen perusteella.

Asetus määrittelee tieteellisen tutkimuksen laajasti

EU:n tietosuoja-asetus on Salokanteleen mukaan tutkimuksen kannalta positiivinen ainakin siinä mielessä, että tieteellinen tutkimus on asetuksessa määritelty laajasti: määritelmä sisältää sekä teknologisen kehitystyön, perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen että yksityisesti rahoitetun tutkimuksen ja lisäksi kansanterveyden alueella liikkuvat, julkista etua palvelevat selvitykset.

Kliinisissä kokeissa syntyvien aineistojen jatkotutkimuskäyttö vaatii Salokanteleen mukaan uuden asetuksen aikakaudella aina erillisen, alkuperäisen suostumuksen yhteydessä annetun jatkokäyttösuostumuksen. Suostumus vaaditaan myös siihen, jos halutaan yhdistää toisiinsa esimerkiksi rekisteritietoja ja kliinisistä kokeista syntyneitä henkilötietoja.

Vireillä laki SOTE-tietojen toissijaisesta käytöstä

Suomalaisen tutkimuksen kannalta olennainen tulossa oleva uudistus on EU:n asetuksen lisäksi myös valmisteluvaiheessa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon toissijaista käyttöä koskeva lainsäädäntö. THL:n tietovarantopalveluiden kehittämispäällikkö, lainsäädäntötyöryhmän sihteeri Arto Vuori käytti oman puheenvuoronsa näiden suunnitelmien avaamiseen.

Suunnitteilla on useita lääke- ja terveystieteellisen tutkimuksen näkökulmasta positiivisia muutoksia. Selvää hyötyä toisi ainakin potilastiedon arkiston avaaminen tutkimuskäyttöön, käsittelyperusteiden selvempi sääntely sekä toissijaisen käytön kannalta keskeisten luovutussäännösten yhdenmukaistaminen ja yksinkertaistaminen. Viimeksi mainittu uudistus johtaisi ainakin ihannetapauksessa siihen, että aineistojen käyttölupien saaminen ja tietoluovutukset nopeutuisivat ja toimitusvarmuus paranisi.

Vireillä on myös kunnianhimoinen palveluoperaattorimalli, jonka tavoitteena on, että tutkija voisi tulevaisuudessa saada eri rekisteriaineistoja yhdellä aineistopyynnöllä yhden luukun kautta.

Tietosuojalain tulkinta tuntuu tutkijan näkökulmasta kohtuuttomalta

Päivän päättävässä paneelikeskustellussa THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler ja Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pääsivät vielä keskustelemaan tietosuojakysymyksistä tutkijan näkökulmasta sekä Marjut Salokanteleen että yleisön kanssa.

Gissler harmitteli, että tietosuojalain tulkinta on Suomessa jatkuvasti tiukentunut ja sen seurauksena rekisteritutkimuksen lupaprosessit ovat hankaloituneet. Hän toivoikin, että esimerkiksi Vuoren väläyttämä yhden luukun malli helpottaisi tulevaisuudessa kohtuuttomiksi venyneitä lupaprosesseja.

Gissler oletti, että EU:n tietosuoja-asetus ratkaisee osan rekisteritutkimuksen kansainvälisistä ongelmista, mutta huomautti, että esimerkiksi Yhdysvaltojen ja eurooppalaisen lainsäädännön väliset ongelmat pysyvät myös uuden asetuksen aikana.

Hän myös huomautti, että jos Suomi haluaa säilyttää mahdollisuuden julkaista arvostetuissa tiedelehdissä, on keksittävä keino, joilla myös terveys- ja lääketieteen aineistojen avaaminen on tulevaisuudessa jollain tapaa mahdollista.

Mikael Fogelholmin alustuksessa korostui erityisesti ajatus siitä, että olisi eettistä ottaa tutkittavilta kerätty tieto yhteiskunnassa mahdollisimman laajaan hyötykäyttöön. Hänen näkemyksensä olikin se, että kaikki yritykset estää ihmisiltä kerätyn datan mahdollisimman tehokas käyttäminen on epäeettistä toimintaa.

Lisäksi Fogelholm ilmaisi huolensa siitä, että etenkään pitkissä, monitieteisissä kohorttitutkimuksissa tutkijat eivät voi aineiston keruuvaiheessa tietää tarkasti, mistä kaikista näkökulmista tulevat vuosien saatossa aineistoa tutkimaan, minkä vuoksi tutkittavilta on käytännössä mahdotonta saada etukäteen suostumusta kaikkiin lopullisiin tutkimusaiheisiin. Fogelholm on törmännyt ongelmaan esimerkiksi tehdessään Päijäthäme Ikihyvä -tutkimusta, jossa on yli kymmenen vuoden ajan tutkittu vanhenemista hyvin monitieteisellä otteella.

Salokannel ja yleisössä ollut Tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Anna Hänninen lohduttivat Fogelholmia toteamalla, ettei suostumuksen tarvitse olla yksityiskohtainen. Riittää, että lopullinen käyttötarkoitus ei ole yhteensopimaton tutkittaville ilmoitetun käyttötarkoituksen kanssa. Salokannel huomautti, että informed consentia voi nykyteknologian avulla myös myöhemmin tarkentaa erilaisten tietokoneohjelmien välityksellä.

Kaiken kaikkiaan päivästä jäi varmuus ainakin siitä, että tietosuojaa koskeva lainsäädäntö tulee tulevaisuudessakin ohjaamaan vahvasti sitä, miten terveys- ja lääketieteen aineistoja voi tutkimuksessa käyttää ja jakaa. Toisaalta vireillä on myös paljon kehitysideoita, joiden ansiosta tulevaisuus voi kaikesta huolimatta olla paljon nykyhetkeä valoisampi.

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Terveystietoja sisältävien tutkimusaineistojen arkistointi - tutkija vaatimusten ristitulessa

Suomalaiset tutkijat keräävät valtavasti tietoa ihmisistä ja ihmisten käyttäytymisestä. Lisäksi terveysalan viranomaiset ja tutkimuslaitokset keräävät lakisääteisesti mittavia tietovarantoja väestön palveluiden käytöstä ja terveydentilasta. Kerätty tieto olisi lääketieteen, kansanterveyden ja yhteiskunnan kannalta erinomaista, mutta sitä ei voida käyttää täysimääräisesti hyväksi.

Ongelmat johtuvat osittain tiukasta henkilötietolaista ja sen tulkinnasta, joka estää täysin biopankkilain ulkopuolelle jäävien tutkimusaineistojen arkistoimisen tunnisteellisena. Osittain kyse on siitä, että tutkittavien suostumus ja eettisen toimikunnan lausunto on tapana pyytää sellaisessa muodossa, että ne mahdollistavat aineiston käytön vain kyseiseen tutkimukseen.

Rekisteritietojen saatavuuskin on vaikeaa. Rekisteriaineistojen tietoteknisestä turvallisuudesta on huolehdittu, mutta aineistoja ei ole järjestelmällisesti kuvailtu, eikä niitä pysty hakemaan yksinkertaisesti. Hakuprosessit vievät pahimmillaan vuosia, ja aineiston käytöstä joutuu maksamaan jopa tuhansia euroja. Saadut aineistot ovat raakadataa, joka voi vaatia huomattavan paljon työstämistä ennen kuin aineisto on käyttökelpoista tutkimukseen.

Samaan aikaan kansalliset ja kansainväliset rahoittajat suosittelevat tai edellyttävät tutkimusaineistojen avaamista. Tieteelliset julkaisut voivat pitää tutkimusaineiston avaamista jopa julkaisun ehtona. Tutkijan taas täytyisi saada pitää aineistonsa itsellään, kunnes on saanut oman tutkimustuloksensa julkaistua.

Hankkeeseen saa rahoitusta, jos pystyy osoittamaan, että käytössä on tutkimusongelmaan sopiva aineisto. Aineiston käyttöön saaminen kuitenkin vaatii huomattavaa rahallista panostusta, mikä on ongelma siinä vaiheessa kun rahoitusta ollaan vasta hakemassa. Lisäksi tutkimusrahoitus on määräaikaista. Mitä tehdä, jos kolmen vuoden tutkimusrahoituskaudesta kaksi vuotta kuluu eettisten lausuntojen, aineistonkäyttölupien ja lopulta itse aineistojen saamiseen?

Ongelmiin on onneksi havahduttu. Tutkimuksen asema tulee toivon mukaan parantumaan EU:n tietosuoja-asetuksen myötä (1). Myös SOTE-tiedon toissijaisen käytön lainsäädäntö (2) tulee helpottamaan aineistojen saamista tutkimukseen. Kansallinen palveluoperaattori (3) on aikanaan toteutuessaan yhden luukun palvelu, josta tutkija voi etsiä tietoa olemassa olevista aineistoista, hakea niihin käyttölupaa, hankkia eettisen lausunnon ja lopulta saada aineiston käyttöönsä kohtuullisessa ajassa. Kaikkein arkaluonteisinta tietoa varten suunnitellaan etäkäyttöjärjestelmää, jossa aineiston pääsisi analysoimaan vaarantamatta tutkittavien tietosuojaa.

Rekisteriviranomaisista avoimuuden edelläkävijä on THL, joka on jo parantamassa aineistojensa näkyvyyttä ja helpottamassa tutkijoiden luvanhakua ja aineistonsaantia. Organisaation uusi datapolitiikka on luettavissa THL:n sivuilla.

Tietoarkisto osallistuu yhteisen tavoitteen saavuttamiseen tarjoamalla kerätyille tutkimusaineistoille luotettavan säilytyspaikan sekä helpon palveluportaalin, Ailan. Ailassa tutkija voi selata olemassa olevia aineistoja ja tutkia niiden keräystapaa ja sisältöä aineistokuvailun perusteella. Kun sopiva aineisto löytyy, sen saa parhaimmillaan käyttöönsä heti. Kaikkein tiukimman käyttöluokituksen aineistoissakin Tietoarkisto hoitaa käyttölupapyynnön aineiston haltijalle ja toimittaa aineiston heti, kun lupa on saatu.

Tulevaisuus näyttää siis onneksi nykyhetkeä kirkkaammalta.

¹ http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm
² https://www.innokyla.fi/web/verkosto1598477
³ http://www.sitra.fi/hankkeet/isaacus-esituotantohankkeet

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kirjoitus on kolmiosaisen terveys- ja lääketieteitä käsittelevän postaussarjan viimeinen osa. Ks. ensimmäinen ja toinen osa.

Tietoarkisto vei Länsi-Balkaniin osaamista laadullisten aineistojen arkistoinnista

Sain tilaisuuden vierailla Sloveniassa Ljubljanassa laadullisten aineistojen arkisto-osaajan roolissa. Kolmipäiväisen työpajan (9.–11.2.2016) tavoitteena oli perehtyä tutkimusaineistojen arkistointiin. Esitysten ohessa työpajassa käsiteltiin oikeita aineistoja, jotka on tuotettu RRPP-projektissa.

Työpajan osallistujat olivat Albaniasta, Kosovosta, Serbiasta, Makedoniasta, Montenegrosta ja Kroatiasta. Aineistojen kotimaat ja kielet olivat samat kuin osallistujien. Kouluttajia oli minun lisäkseni Slovenian ja Sveitsin tietoarkistoista.

Se että laadulliset aineistot olivat vieraskielisiä, tuotti omat pulmansa niistä keskustelemiseen. Apuna toimi Google-kääntäjä, jonka avulla minun oli mahdollista kurkistella erikielisten aineistojen sisältöihin myös englanniksi jo ennen työpajaa. Koneellisesti tuotetut pikakäännökset ovat tietysti epätarkkoja ja osin virheellisiä. Ne kuitenkin auttoivat oleellisesti arkistointia koskevissa keskusteluissa. Analyysiin Google-kääntäjällä tuotetut aineistot tuskin sopisivat täysin varauksitta.

Kulttuuriset ja historialliset erityispiirteet puolestaan tuovat eri maiden laadullisiin aineistoihin omat eettiset ja lainsäädännöllisetkin haasteensa. Etukäteen oletin, että niistä keskusteltaisiin eniten. Mutta toisin kävi. Olennaisimmat kysymykset arkistoinnin näkökulmasta olivat samat kuin meillä Suomessa: Onko aineistojen sisältämistä henkilöistä ja aineiston tuottamistilanteista riittävästi tietoa? Ovatko haastattelujen kysymykset tai ryhmäkeskustelujen teemat tallessa? Ovatko litteraatit yhdenmukaisia läpi koko aineiston? Mitä aineistojen käytöstä ja erityisesti jatkokäytöstä on sovittu tutkittavien kanssa? Miten laadullista aineistoa voi anonymisoida?

Niin Länsi-Balkanilla kuin meillä Suomessakin laadullisen aineiston arkistointi onnistuu parhaiten, kun ajatus aineiston säilyttämisestä jatkokäyttöä varten on ollut tutkijalla mielessä alusta saakka. Vaikka työpajassa käsiteltyjen aineistojen joukossa oli muutama tällainen valopilkku, harmillisen usein aineistoista puuttuivat tiedot tutkittavien suostumuksesta. Keskusteluissamme tulimme siihen tulokseen, että kirjallisten suostumusten ohella tai niiden sijaan olisi hyvä saada äänitallenteiden alkuun tallennetuksi tutkijan selostus aineiston käytöstä ja säilyttämisestä ja tutkittavien suostumus osallistua annetuin ehdoin. Näin tutkimussuostumukset olisivat mukana itse aineistotiedostoissa ja niistä tehdyissä litteraateissa.

Toisinaan tutkijalla oli kadonnut alkuperäinen haastattelurunko, ja muutamista aineistoista puuttui osa, kun tiedostoja oli hävinnyt tutkijan työkoneen vaihtamisen yhteydessä. Tällaiset riskit ovat mahdollisia kaikilla tutkijoilla maasta riippumatta. Olinkin iloinen voidessani esitellä Tietoarkiston aineistonhallinnan käsikirjaa, josta suurin osa on käännetty myös englanniksi.

Työpajan osallistujat suunnittelevat perustavansa tietoarkistoja omiin kotimaihinsa. Jo karttuneen tietotaidon saavutettavuus auttaa heitä siinä huomattavasti. CESSDA-arkistoista laadullisten aineistojen ylivertaisia osaajia ovat Ison-Britannian UKDA ja pienen Suomen Tietoarkisto.

Lisätietoa:
» SEEDS workshop in Ljubljana
» Aineistonhallinnan käsikirja
» Data Management Guidelines

Arja Kuula-Luumi
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tietoarkkitehtuurista

TIETOARKkitehtuuri ja TIETOARKisto, onko niillä mitään muuta yhteistä kuin ensimmäiset kahdeksan kirjainta? Tietoarkkitehtuurissa kuvataan tietoa kolmella eri kuvaustasolla: käsitteellinen, looginen ja fyysinen. Tietoarkistossa kuvaillaan tutkimusaineistoja, mutta onko tietoarkiston kuvailutyössä havaittavissa tietoarkkitehtuurissa käytetyt kuvaustasot? Näihin visaisiin, nyt jo lukijan mieltä kovasti kutkuttaviin kysymyksiin, haetaan vastausta tällä kevyellä blogikirjoituksella.

Tietoarkkitehtuurissa tiedon käsitteellisen tason kuvaaminen on eräänlainen hahmotteluvaihe. Siinä pohditaan, mitkä käsitteet liittyvät kuvauksen kohdealueeseen. Myös käsitteiden väliset suhteet hahmotellaan, ja jos käsitteet eivät ole kaikille osapuolille selviä, ne myös määritellään. Tietoarkistossa tutkimusaineistojen kuvailuissa käsitteellisen hahmon muodostavat mm. aihealue ja asiasanat. Ne eivät vielä yksityiskohtaisesti kerro, mistä tutkimusaineistossa on kysymys. Ne kuitenkin auttavat aineistoon tutustuvaa hahmottamaan, olisiko aineisto heitä kiinnostava.

Tietoarkkitehtuurissa pohditaan loogisella tasolla esimerkiksi sitä, mitä ja millaisia käsitteisiin liittyvät tiedot ovat. Myös tietojen väliset suhteet esitetään tarkasti. Usein lisäksi kuvataan, missä tiedot loogisesti sijaitsevat ja missä kaikkialla tiedot kulkevat. Tietoarkiston aineiston kuvailuissa käsitteellistä hahmoa selvennetään muun muassa aineiston tietosisältöä kuvaavalla tiivistelmällä sekä tiedoilla keräysmenetelmistä ja -välineistä, otantamenetelmistä, tekijöistä ja kerääjistä. Kuvailussa kerrotaan myös aineiston looginen sijainti eli aineiston sarja. Julkaisuluettelo havainnollistaa aineiston tietojen virtaamista ympäri maailman.

Tietoarkkitehtuurissa fyysisellä tasolla kuvataan esimerkiksi tiedon fyysinen sijainti ja käytetyt koodistot. Tietoarkistossa kvantitatiivisista aineistoista kuvataan muuttujien tiedot – täsmälliset kysymyslauseet ja vastausvaihtoehdot arvoineen sekä useimmiten myös tilastolliset tunnusluvut. Aineiston fyysinen sijaintikin on kuvailussa kerrottu, tosin tietoturvallisesti, todeten aineiston olevan Tietoarkistossa.

Jos Tietoarkisto ei kuvailisi tutkimusaineistojaan, olisi niiden löytäminen, ymmärtäminen ja uudelleenkäyttö hyvin hankalaa. Sama asia on tietoarkkitehtuurissa. Jos tietoarkkitehtuuria ei tehdä, on tietojen löytäminen, ymmärtäminen ja uudelleenkäyttö ongelmallista. Tietoarkkitehtuuri on siis tiedolle sama kuin Tietoarkiston kuvailutyö tutkimusaineistoille – saattamista löydettäväksi, ymmärrettäväksi ja uudelleenkäytettäväksi.

Katja Moilanen
tietoarkkitehti
katja.j.moilanen [at] uta.fi

Tietoarkisto on aktiivinen eurooppalainen osaaja

Tietoarkisto on CESSDAn Suomen kansallinen palveluntuottaja. Tämä lyhyt toteamus pitää sisällään paljon hankkeita ja paljon työtä – sekä runsaasti puhelin- ja videokokouksia, onhan kysymys yhteiseurooppalaisesta toiminnasta. Kaiken tavoitteena on parempia ja helpommin saavutettavia eurooppalaisia data-, aineistonhallinta- ja koulutuspalveluja tutkijoille.

CESSDA on lyhenne sanoista Consortium of European Social Science Data Archives. Lyhyesti sanottuna CESSDA on eurooppalainen tutkimusinfrastruktuuri, joka tarjoaa tutkijoille kansainvälistä aineistopalvelua ja koulutusta. CESSDAn jäseniä ovat valtiot, ja sen keskustoimisto sijaitsee Bergenissä. Varsinaisten tutkijapalveluiden tuottamisen hoitavat jäsenmaiden data-arkistot, Suomessa siis Tietoarkisto.

Nykyisessä konsortiomuodossaan CESSDA on toiminut kesäkuusta 2013, mutta sen historia Euroopan kansallisten tietoarkistojen epävirallisena kattojärjestönä alkaa jo vuodesta 1976. Tällä hetkellä CESSDAssa tapahtuu enemmän kuin koskaan. Viime vuonna alkoi useita hankkeita, jotka tähtäävät keskitettyjen palveluiden rakentamiseen ja CESSDAn laajentumiseen.

Kuvassa CESSDA House Bergenissä.

Suomen Akatemian FIRI-rahoituksen myötä Tietoarkiston palvelut ja osaaminen ovat viimeisten viiden vuoden aikana nousseet kansainväliselle huipputasolle. Haluammekin viedä meillä käytössä olevat hyvät toimintatavat osaksi eurooppalaisia tutkijapalveluita. Tietenkin haluamme vastaavasti myös tuoda parhaat eurooppalaiset data- ja koulutuspalvelut suomalaisen tutkimusyhteisön ulottuville. Tämä onnistuu parhaiten olemalla CESSDAssa proaktiivinen toimija ja vaikuttaja. Ja sellainen Tietoarkisto on.

Esimerkiksi oma työni koostuu seuraavat kaksi vuotta lähes kokonaan CESSDAan liittyvistä tehtävistä. Myös monet muut tietoarkistolaiset osallistuvat aktiivisesti CESSDAn toimintoihin.

CESSDA etenee palvelujen rakentamisessa työsuunnitelmansa mukaan. Työsuunnitelma koostuu tehtävistä, joita kansalliset palveluntuottajat toteuttavat joko yksin tai yhdessä. Toteuttajat valitaan kilpailumenettelyllä: palveluntuottajat lähettävät CESSDAlle hankehakemuksen, joka sisältää sekä suunnitelman että kustannusarvion, ja ulkoisen arvioinnin jälkeen CESSDA valitsee parhaan hanke-esityksen toteutettavaksi.

Tietoarkisto on mukana kolmessa työsuunnitelman mukaisessa hankkeessa, mitä voidaan pitää erinomaisena saavutuksena. Nämä kolme hanketta ovat:

• CESSDA Metadata Management -hanke, jota Tietoarkisto johtaa. Hankkeessa luodaan yhteinen metatietomalli ja yhteiset metatietokäytännöt CESSDAn palveluntuottajille. Yhteinen metatietoprofiili ja monikieliset kontrolloidut sanastot tukevat yhteisten eurooppalaisten palvelujen, kuten aineistoluettelon ja kysymyspankin rakentamista. Tietoarkiston lisäksi hankkeessa on mukana seitsemän palveluntuottajaa. Hanke päättyy keväällä 2017.
• CESSDA Metadata Harvesting Tool -hanke, joka kehittää metadatan haravointiratkaisun muun muassa CESSDAn yhteisen aineistoluettelon rakentamista varten. Hanketta vetää Norjan tietoarkisto NSD ja siinä on mukana neljä palveluntuottajaa. Haravointityökalu valmistuu vuoden 2016 aikana.
• CESSDA Expert Seminar 2015 on Trust -hanke, joka järjesti joulukuussa 2015 CESSDAn asiantuntijaseminaarin Haagissa. Päävastuun seminaarista kantoi hollantilainen DANS, ja Tietoarkisto oli yksi kolmesta muusta järjestäjästä. Seminaarin aiheina olivat luotettava sähköinen pitkäaikaissäilytys ja CESSDAn palveluntuottajille asettamat vaatimukset.

CESSDA on perustanut myös neljä pysyvää työryhmää ohjaamaan toimintaa. Työryhmät koostuvat palveluntuottajien asiantuntijoista. Tietoarkisto on mukana kolmessa työryhmässä: CESSDA Trust Support Group, CESSDA Training Group ja CESSDA Communications Group. Lisäksi Tietoarkisto on aktiivisesti mukana kehittämässä yhteiskuntatieteiden monikielistä tesaurusta ELSSTiä.

Keskitettyjen palveluiden rakentamisen ohella CESSDA laajentaa verkostoaan seuraavien kahden vuoden aikana. Nykyisten 15 jäsenmaan lisäksi konsortioon halutaan mukaan loputkin Euroopan maat. Tätä varten CESSDA haki ja sai rahoitusta Euroopan unionin tutkimuksen ja innovoinnin Horizon 2020 -puiteohjelmasta. CESSDA SaW: Strengthening and widening the European infrastructure for social science data archives -hanke jatkuu elokuuhun 2017 asti. Tietoarkisto on mukana työpaketissa, jonka teemana on tietämyksen jakaminen eri arkistojen välillä, ja jossa keskitytään muun muassa digitaalisen pitkäaikaissäilyttämisen haasteisiin ja malleihin, sertifiointiin ja kustannuksiin. SaW-projektin myötä CESSDA luo Euroopan tutkimusalueen data-arkistoille entistä tiiviimmän ja vuorovaikutteisemman yhteistyöverkon.

Tässä esitellyt tehtävät ja hankkeet ovat vain alkua CESSDA-palvelujen rakentamiselle. Työsuunnitelmassa riittää tehtävää useammalle vuodelle, ja uusia avauksia otetaan mukaan maailman muuttuessa. Toivon ja uskon, että Tietoarkisto osallistuu aktiivisesti CESSDAn kehittämiseen tässä mainittujen hankkeiden päätyttyäkin. On tehokkaampaa olla luomassa yhteisiä käytäntöjä kuin rakentaa omia erillisiä ratkaisuja tai sopeuttaa omia olemassa olevia ja toimivia ratkaisuja toisten vaatimuksiin.

Lisätietoja:
» CESSDAn palvelut Tietoarkiston sivuilla
» CESSDA SaW
» CESSDAn verkkosivut
» Tietoarkiston hankkeet

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö, projektit ja kehittäminen -moduulin johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi