Tutkimusdatan hallinnan asiantuntijapalvelut edellyttävät koulutuksen vahvistamista

Tietoarkisto järjesti joulukuun 2014 alussa seminaarin erityisesti kirjastoasiantuntijoille. Otsikkona oli Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä. Päivän tavoitteita olivat yleiskuva tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden tutkimusdatapolitiikoista Suomessa sekä perehtyminen tutkimusaineistojen hallintaan ja sen valtakunnallisiin tuki-infrastruktuureihin.

Kiinnostusta piisasi ja keskustelua heräsi. Onhan akateemisilla kirjastoilla jo orastava rooli myös datanhallinnan tietopalveluissa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tulevan tutkimusdatapolitiikan toimeenpanosuunnitelmissa yliopistokirjastolle on kaavailtu keskeisiä tehtäviä.

Väkeä tuli seminaariin mukaan hyvin eri yliopistoista ja paikalla oli kuutisenkymmentä asiantuntijaa. Uskoakseni osallistujat myös saivat mitä olivat tulleet hakemaan. Seminaaritallenteisiin ja esitysten dioihin voi tutustua seminaarisivustolla.

Jatkan tässä kirjoituksessa pohdintaa datapalvelualan koulutustarpeista ja -mahdollisuuksista, joista keskusteltiin seminaarin päättäneessä paneelissa. Näkökannoissa korostuivat sekä tutkimusdatapalvelualan täydennyskoulutuksen että alan tutkintokoulutuksen vahvistamistarpeet.

Millaiset ovat tutkimusdatan hallinnan asiantuntijoiden koulutustarpeiden peruslähtökohdat? Alan koulutuksen sisällöt, tarjonnan kohdeyleisöt sekä vastuut ja työnjako ovat sidoksissa etenkin siihen, miten tutkimusdatan hallinta ja keskeiset tietopalvelut järjestetään eri organisaatioissa ja mikä on valtakunnallinen työnjako. Tässä on tilaa useille toimijoille – sekä palvelujen tuottamisessa että osaamista vahvistavassa koulutuksessa. Luultavasti datanhallinnan tukipalvelumallit tulevat kehittymään ajan mittaan ja vaihtelemaan organisaatioittain.

Yksi toimivimmista on malli, jossa valtakunnalliset tukipalvelut (Tietoarkisto, CSC, ja muut valtakunnallisesti keskitetyt toimijat) tarjoavat suurelta osin tutkimusdatan dokumentointi-, arkistointi-, pitkäaikaissäilytys- ja jatkokäyttöpalvelut sekä täsmällistä erityisasiantuntemusta vaativia aineistohallintapalveluja. Jossakin määrin tällaisia palveluja tulevat luultavasti organisoimaan myös suurimmat valtion asiantuntijaorganisaatiot, ainakin itselleen.

Tutkimusympäristöjen muuttuessa tarvitaan paljon muutakin asiantuntemusta. On hyvä, jos tutkija löytää lähitietopalvelut paikan päältä, esimerkiksi juuri kirjastosta tai muista paikallisista tutkimuksen tukipalveluista. Sekä yliopistojen että muiden tutkimusorganisaatioiden informaatiopalveluissa on nyt ja tulevaisuudessa tarvetta tietopalvelualan asiantuntijoille, jotka erikoistuvat tutkimusdatan hallinnan, elinkaaren ja saatavuuden edistämisen tukeen.

Yhdysvalloissa tällaisia ammattilaisia kuvataan esimerkiksi ammattinimikeellä "data librarian" tai yleiskäsitteellä "research data professional". He auttavat tutkijoita paikallistamaan tutkimusongelmiin soveltuvia, olemassa olevia aineistoja sekä osaavat jakaa tietoa tutkimusrahoittajien ja tutkimuksen julkaisijoiden ehdoista ja suosituksista tutkimusdatan avaamisen suhteen. Lisäksi heidän tulee olla luonnollisesti perillä oman tutkimusorganisaation käytännöistä datan hallinnassa tutkimusprojektien aikana ja tutkimusaineistojen avaamisessa hankkeiden päätyttyä. Tämä tehtävä korostuu organisaatiokohtaisten tutkimusdatapolitiikkojen yleistyessä.

Suomessa on akuutti tarve vahvistaa tutkimusdatapalveluihin erikoistuvien asiantuntijoiden koulutusta. Luonteva areena asian pikaiseen edistämiseen olisi yhteistyöfoorumi, jossa toimintaa voitaisiin suunnitella alustavasti ainakin alan valtakunnallisten tukipalvelujen ja kirjastoalan asiantuntijoiden ja heidän järjestöjensä ja verkostojensa voimin. Mukaan olisi hyvä saada myös informaatiotutkimuksen ja arkistoalan koulutuksen asiantuntijoita eri yliopistoista.

Missä tapaamme työpajan merkeissä vuonna 2015?

Lisätietoja:
» Seminaariesitysten diat ja AV-tallenteet

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Juhlatunnelmia

Keskiviikko syyskuun 24. päivä oli tietoarkistossa ikimuistoinen: meille oli myönnetty Data Seal of Approval -sertifikaatti, tuttavallisemmin DSA. Se voidaan myöntää organisaatiolle, joka säilyttää sähköisiä aineistoja luotettavasti ja joka mahdollistaa aineistojen jatkokäytön. Tietoarkisto sai DSA:n ensimmäisenä suomalaisena organisaationa. Tällaista ei tapahdu ihan joka päivä eikä edes joka vuosi - oli siis kakkukahvien paikka!

Sertifikaatin saadaksemme meidän oli osoitettava, että toimimme mahdollisimman läpinäkyvästi, että noudatamme soveltuvia standardeja ja parhaita käytäntöjä ja että ymmärrämme ja hallitsemme toimintaamme liittyvät uhat ja riskit. Arviointikohtia oli yhteensä kuusitoista, ja kaikkien niiden osalta oli selitettävä toimintaperiaatteemme ja -käytäntömme. Pelkästään selittämällä DSA:ta ei kuitenkaan saa: väitteiden tueksi on esitettävä riittävä dokumentaatio. Menestyksekkään DSA-hakemuksemme kulmakivi oli arkistonmuodostussuunnitelmamme eli AMS. Sitä täydensi sisäinen käsikirjamme. Molemmat ovat tietoarkiston asiantuntijoiden pitkäjänteisen, jatkuvan, huolellisen ja innovatiivisen työn tuloksia.

DSA-sertifiointi oli samalla sekä omien toimintojemme kehittämistä ja vahvistamista että osa eurooppalaisen CESSDA ERIC -tutkimusinfrastruktuurin rakentamisprosessia. CESSDA-ERIC voi toimia tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti vain, jos kaikki osapuolet toimivat yhteisten sääntöjen mukaan ja jos kaikki voivat luottaa toisiinsa.

Luottamusta rakentaakseen CESSDA käynnisti vuonna 2013 hankkeen, jossa jokainen palveluntuottaja teki itsearvioinnin DSA:ta käyttäen. Olin mukana hankkeen asiantuntijaryhmässä, joka kävi läpi kaikki itsearvioinnit ja valmisteli kehittämisraportin. Sen lisäksi, että työ oli äärimmäisen mielenkiintoista, se antoi vahvan luottamuksen siihen, että tietoarkiston käytännöt ja dokumentaatio ovat DSA-kunnossa.

Innostuneen juhlakahvittelun lomassa keskustelumme kääntyi tulevaisuuteen. DSA on vasta ensimmäinen taso kolmiportaisessa eurooppalaisessa sähköisen säilyttämisen arvioinnin viitekehyksessä. Toinen taso on ISO 16363 -standardiin perustuva itsearviointi ja kolmas taso ISO-standardin mukainen ulkoinen auditointi. Kakkunälkämme on jo kasvanut.

Lisätietoja:
» Tietoarkiston DSA-arviointi
» Työtä on tehty Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa: VERIC ja TA15
» Tietoarkiston DSA-tiedote
» Tietoarkiston arkistonmuodostussuunnitelma

Mari Kleemola
tietopalvelupäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

IFDO tutki tutkimusrahoittajien datasuosituksia

Olen toiminut viitisen vuotta pienen kansainvälisen järjestön puheenjohtajana. International Federation of Data Organizations eli IFDO on hiljattain toteuttanut hankkeen, jossa vertailtiin eri maiden keskeisten tutkimusrahoittajien datapolitiikkoja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla. IFDOn suunnittelemaan hankkeeseen ja Vigdis Kvalheimin ja Trond Kvammen pääosin kirjoittamaan selvitysraporttiin voi tutustua IFDOn verkkosivuilla (www.ifdo.org).

Raportin tiedot koottiin enimmäkseen vuonna 2012. Alan asiantuntijoille suunnattiin verkkokysely, johon tuli vastauksia 32 maasta. Kunkin maan asiantuntija raportoi ja arvioi tilannetta oman maansa osalta. Vastaajat eivät olleet tutkimusrahoittajien edustajia vaan tutkittujen alojen datapalveluammattilaisia ja tutkijoita. Vastaajajoukko edustaa maita, jotka ovat tavalla tai toisella aktiivisesti mukana data-arkistoalan kansainvälisessä yhteistyössä tai osallistuvat laajoihin kansainvälisiin vertailututkimuksiin. Vastaajajoukossa ovat aliedustettuina tutkimusjärjestelmiltään kehittymättömimmät maat.

Yksityiskohtaisimmat tutkimusaineistojen avointa saatavuutta tukevat politiikkasuositukset löytyvät yleensä maista, joiden tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkituista maista kehittyneimpiä. Tällaisia ovat Pohjois-Amerikan ja useat Länsi-Euroopan maat. Näidenkin kesken on tosin suuria eroavuuksia tutkimusdatan avoimuutta koskevissa tutkimusrahoittajien avoimuusohjeissa.

Isossa-Britanniassa keskeiset tutkimusrahoittajat ovat edellyttäneet jo pitkään rahoittamiltaan tutkimusprojekteilta, että ne tarjoavat kokoamansa tutkimusdatat hankkeen päätyttyä arkistoitavaksi alan kansalliseen data-arkistoon UKDAan. Samantyyppiseen ratkaisuun ovat päätyneet epäsuoremmin kehotuksin useat pohjoisamerikkalaiset tutkimusrahoittajat.

Suomessa Suomen Akatemia suosittaa mutta ei edellytä yhteiskuntatieteellisten aineistojen arkistointia Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Edistyksellistä Suomessa on vaatimus aineistonhallintasuunnitelmasta osana tutkimussuunnitelmaa. IFDOn kyselyn kattamista maista vain joka neljännessä maan keskeisin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen alan tutkimusrahoittaja edellyttää aineistonhallintasuunnitelmaa (8/32).

Tutkituista maista noin kahdessa kolmesta tutkimusrahoittajat suosittivat jollakin tavalla uusien tutkimusdatojen avaamista tiedeyhteisön käyttöön hankkeiden päättymisen jälkeen. Vaatimattomimmillaan edellytys voi täyttyä, kun tutkimusryhmä varmistaa itse minimitasoisesti aineiston avaamisen ja jatkokäyttömahdollisuudet.

Kunnolliset jatkokäyttömahdollisuudet muodostuvat todennäköisimmin datan avaamisen kansainvälisiin toimintastandardeihin sitoutuneiden palveluyksikköjen tuella. Data-arkistopalvelujen käyttöä koskevia rahoittajien suosituksia tai edellytyksiä löytyi kuitenkin vain harvemmassa kuin joka toisessa tutkitussa maassa.

Yksi huolestuttavimmista havainnoista oli datan avoimuutta tukevien toimintaohjeiden ylimalkaisuus. Useimmiten tutkimusrahoittajien politiikkaohjeet eivät olleet vahvasti joitakin toimia edellyttäviä vaan ne olivat suosituksia. Lisäksi ne ottivat ani harvoin kantaa esimerkiksi kansainvälisten kuvailustandardien hyödyntämiseen tutkimusaineiston dokumentoinnissa. Nämä ovat aineistojen tietojen löydettävyyden ja datan informoidun jatkokäytön kannalta erittäin tärkeitä seikkoja.

IFDOn selvityksen yleiset johtopäätökset korostavat tarvetta muutokseen tutkimusrahoittajien datapolitiikoissa. Monista ja varsinkin tutkimatta jääneistä maista tutkimusdatan avoimuutta tukevat rahoittajapolitiikat puuttuvat kokonaan. Yleistymisestään huolimatta datapolitiikkojen puute koskee edelleen myös monia tutkimusjärjestelmiltään kehittyneimpiä maita.

Ensimmäisiä askeleita oikeaan suuntaan ovat tutkimusdatan avaamista tukevien infrastruktuurien perustaminen ja vahvistaminen sekä tällaisten tukipalvelujen käyttöä korostavien datapolitiikkojen käyttöönotto.

Raportin toinen pääsuositus koskee politiikkasuositusten sisältöä. Yleisluonteisuuden sijasta tutkimusrahoittajien politiikkaohjeiden tulisi osoittaa nykyistä täsmällisemmin se, milloin, minne ja miten tutkimusaineistot arkistoidaan avoimeen käyttöön tutkimushankkeiden päättymisen jälkeen. Tätä tavoitetta tukisivat esimerkiksi nykyistä laajempi aineistonhallintasuunnitelmien edellyttäminen osana tutkimussuunnitelmia ja aineistonhallintasuunnitelmien tarkempi ohjeistus. Onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty.

Lisätietoja:
» Policies for Sharing Research Data in Social Sciences and Humanities (2014)
» IFDO Data Sharing Policies Fact Sheet

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

ATT käynnistyi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt tiedon saatavuuden ja avoimen tieteen edistämiseksi Avoimen tieteen ja tutkimuksen hankkeen vuosille 2014–2017. Virallisena tavoitteenaan ATT-hanke "määrittää kansallisen tahtotilan vuodelle 2017 ja edistää avointa tiedettä kolmella rintamalla: tutkimusjulkaisut, tutkimusdata ja menetelmät".

Avausseminaari järjestettiin Helsingissä 19.3.2014. Ohjelman pääosan muodostivat kolme paneelia, joissa aiheina olivat hankkeen tavoitteiden mukaan avoimet julkaisut, avoin data ja avoimet menetelmät. Toimin puheenjohtajana tutkimusdatapaneelissa, johon osallistuivat panelisteina Pirjo-Leena Forsström CSC:stä, Laura Höijer Ympäristöhallinnosta, Tuuli Toivonen Helsingin yliopistosta sekä Jussi Simpura THL:stä. Kokoan seuraavassa paneelin antia kahdesta keskusteluteemasta.

Miksi avata tutkimusdataa? Keskustelussa nousi esiin demokratianäkökulma: avaamalla tutkimusdataa kaikki pääsevät käyttämään sitä. Datan avoimen saatavuuden koheneminen voi myös edesauttaa innovaatioita ja luovuutta, mikä edistää tutkimuksen tuottavuutta.

Vaikka datan avaaminen maksaa, se voi tuottaa uutta liiketoimintaa ja tuoda myös säästöjä muun muassa uusien aineistojen pienempinä keruukustannuksina. Suomea koskevan tutkimusdatan avaaminen kansainväliseen käyttöön saattaa myös luoda uudentyyppistä, maatamme hyödyttävää tutkimustoimintaa ulkomaille.

Tutkijoiden näkökulmasta datan avaamista pidettiin erittäin keskeisenä tavoitteena. Useat panelistit mainitsivat tarpeen tieteellisen toimintakulttuurin muutokseen siten, että tutkimusdatan julkaiseminen ymmärrettäisiin tieteellisenä meriittinä. Oman tutkimuksen aineistojen avaaminen on tutkijalle myös uskottavuuskysymys, koska datansa julkaisseen tutkijan tulokset voi aina tarkistaa.

Paneeli käsitteli myös tutkimusdatan avaamisen haasteita Suomessa. Mainittujen asioiden lista muodostui pitkäksi: miten viitata tutkimusdataan ja antaa siitä meriittiä; tekijyys- ja omistajuuskysymykset; datan lisensointi; tietosuojakysymykset ja tutkimusetiikka; julkaisujen, datan ja menetelmien yhdistäminen; tutkimustiedon hyödyntäminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa jne.

Avaamista tukevan toimintakulttuurimuutoksen haasteena on edelleen tutkimusdatan ymmärtäminen tutkijan (omana) pääomana. Liian usein datan jakaminen mielletään siitä luopumisena ja ehkä kilpailuedunkin menettämisenä. Juuri siksi tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden tulisi edellyttää ja ohjeistaa tutkimusdatan hallintaa ja sen suunnittelua riittävästi. Aineistonhallinnan suunnittelu ja toteuttaminen pitäisi saada itsestään selväksi osaksi tutkijoiden perustyönkuvaa.

Lisäksi paneeli totesi, että tietovarantojen avaamisessa on otettava huomioon riittävä jatkokäytön tuki. Monien tutkimusaineistojen järkevä jatkokäyttö vaatii vierihoitoa aineiston keränneeltä taholta. Tutkimusdatan jatkokäyttäjän ei siis pidä lähteä soitellen sotaan. Ei pidä laulaa virttä, jos ei tiedä sen numeroa.

Datapaneeli on nähtävissä kokonaisuudessaan seminaaritallenteesta, joka sisältää kaikki muutkin seminaariesitykset ja paneelit. Seminaari oli hyvä avaus ATT:lle.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi