Ryhmätyön palautetilaisuudessa kävi ilmi, että kukaan ei katsonut voivansa arkistoida omaa aineistoaan tiedeyhteisön jatkokäytettäväksi. Tavallisimpana syynä olen tottunut kuulemaan perusteluja, joissa eettiset kysymykset ja tutkittaville annetut lupaukset estävät arkistoinnin. Yllätyksekseni tällä kertaa keskeisimmäksi arkistoinnin esteeksi miellettiin oman aineiston vähäinen merkitys ja arvo.
Yllättävä tulos palautti mieleeni vuosientakaisen keskustelun Ison-Britannian sisararkiston kollegan Libby Bishopin kanssa. Kävimme keskustelun, kun olin pitänyt oman esitykseni tutkittavien suhtautumisesta aineistojen arkistointiin ja jatkokäyttöön. Kysyttäessä tutkittavilta jälkikäteen lupaa heidän haastattelujensa arkistointiin valtaosa kannattaa sitä lämpimästi - vaikka tutkija olisi alun alkaen luvannut, ettei aineistoa näe kukaan muu. Olennaisinta tutkittavien suhtautumisessa on ajatus, että he ovat halunneet osallistua aihetta koskevan tutkimuksen edistämiseen ja arkistointi vain vahvistaa alkuperäistä toivetta. Tutkittavat eivät pidä laadullista haastattelutilannetta niin yksityisenä ja salassa pidettävänä, etteivätkö muut heille tuntemattomat tutkijat voisi haastattelua analysoida.
Kuultuaan suomalaisista kokemuksista Libby Bishop innostui kertomaan kokemuksiaan Isosta-Britanniasta. Bishopin mukaan heillä tutkijat usein vähättelevät laadullisen aineistonsa arvoa täsmentäen sen johtuvan siitä, ettei aineistossa ole mitään erityisen tunteikasta tai suuria henkilökohtaisia paljastuksia. Bishopin mukaan tutkijat kertovat asian peläten, että juuri heidän aineistonsa ei ehkä ole lainkaan hyvä laadullinen aineisto arkistoitavaksi. Isossa-Britanniassa tutkimuksen rahoittajat vaativat, että aineiston arkistointi tulee aina suunnitella ja neuvotella käytännön toteutuksesta paikallisen tietoarkiston kanssa. Siksi jokainen tutkija joutuu tarjoamaan aineistoaan arkistoitavaksi.
Harmillisesti laadullisten aineistojen eroa suhteessa kvantitatiivisiin aineistoihin usein korostetaan painottamalla muun ohessa laadullisen aineiston ainutlaatuisuutta, autenttisuutta ja sensitiivisyyttä. Valtaosa haastatteluvuorovaikutuksessa ja yllättävästi myös tutkittavien kirjoittamalla tuotetusta aineistosta on kuitenkin varsin arkista puhetta ja kerrontaa. Epäilen että tutkijoiden ja gradutekijöiden lisäksi haastattelulitteraattien läpilukemiseen ei välttämättä muilla riittäisi motivaatiota.
Lattealta, arkiselta ja jopa tylsältä tuntuva aineisto voi olla kuitenkin kiinnostava ja tärkeä analyysin kohde myös muille alkuperäisen tutkimuksen valmistuttua. Laadullisia arkistoaineistoja käytetään hyvin monenlaisiin tarkoituksiin ja aina eri tavalla kuin alkuperäisessä tutkimuksessa. Tietoarkistosta on haluttu etsiä esimerkiksi haastatteluja, joissa on läsnä yhtä aikaa kaksi eri-ikäistä haastateltavaa. Arkistoaineistot ovatkin hyvä lähde tutkimusvuorovaikutuksen analyysiin: analyysin kohteeksi voi valita useista haastatteluaineistoista ne yksittäiset haastattelut, jotka täyttävät tutkimusasetelmalle asetetut kriteerit. Aineistoja käytetään myös rinnan oman tuoreen aineiston kanssa, uuden tutkimuksen ideointiin ja menetelmäopetuksen analyysiharjoituksiin.
Laadullisen aineiston arvo ei määrity sen perusteella, sisältyykö siihen tutkittavien suuria tunteita ja erityisen arkaluonteisia paljastuksia. Arkistoinnin arvoisia ovat aineistot, joiden keruuta ja sisältöä koskevat tiedot ovat selkeät ja riittävät jatkokäytön näkökulmasta. Suuria tunteita ja paljastuksia sisältävä aineistokin voi olla käytännössä arvoton, jos on epäselvää, koska ja mihin tarkoitukseen aineisto on luotu ja tiedostojen tai litteraattien perustiedot puuttuvat. Kun haluaa turvata aineistonsa käytettävyyden, kannattaa perehtyä aineistonhallinnan käsikirjan ohjeisiin. Niiden avulla jokainen voi lisätä aineistonsa arvoa ja varmistaa sille loppumattoman elinkaaren.
Arja Kuula
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi
