Tampereella järjestettiin elokuun lopussa järjestyksessään toinen Metodifestivaali. Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi satoja tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita keskustelemaan tutkimusmetodologiaan liittyvistä ajankohtaisista teemoista. Mukana menossa olivat tietysti myös tietoarkiston asiantuntijat.
Metodifestari oli juhlaa kaikille empiiristen aineistojen parissa työskenteleville. Itseäni kiinnostivat erityisesti aineistojen keruuseen ja hallintaan liittyvät keskustelut. Niissä nousi toistuvasti esille tutkittavien informointi. Näkökulma vaihteli session ja puhujan mukaan, mutta peruskysymykset pysyivät samoina. Mitä tutkittaville pitäisi kertoa ja miten?
Yksi tutkimusetiikan pääperiaatteista on tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Tutkittaville on annettava tutkimuksesta niin paljon tietoa, että he pystyvät tekemään informoidun ja vapaaehtoisuuteen perustuvan päätöksen osallistumisestaan. Tämä tieto on hyvä antaa kirjallisena.
On vaikea sanoa yleispätevästi, kuinka paljon tietoa on riittävä määrä. Käytäntö on osoittanut, että tutkimuksen saatekirjeen tulee olla melko lyhyt. Nyrkkisääntö on, että saate- tai tiedotekirje saa olla korkeintaan yhden sivun mittainen. Kohderyhmä on myös otettava huomioon. Vastaajakatoa kartoittaneessa sessiossa kuulimme, kuinka liian henkilökohtaiselta tuntuva saatekirje oli pudottanut vastausprosenttia.
Monimutkaisen asian kertominen yhdellä sivulla on vähintäänkin haasteellista. Aina tutkijoilla ei tunnu olevan edes halua tai uskallusta sanoa asioita selkeästi, suoraan ja lyhyesti. Tutkimuksen valintoja ja eettisiä dilemmoja käsitelleessä sessiossa Tarja Pösö tiivisti asiasta mielestäni jotain olennaista kutsuessaan ilmiötä "tutkimusetiikan performanssipuoleksi".
Tällaiseen performanssiin törmäsin itsekin äskettäin. THL lähestyi minua kirjeellä, jossa tiedusteltiin, saako tutkimusryhmä käyttää aikaisemmin kerättyä aineistoa uuteen tutkimukseen. Kirjeessä oli kuusi sivua. Jos se ei olisi kiinnostanut minua ammatillisesti, olisin kolmen ensimmäisen rivin lukemisen jälkeen viskannut kuoren sisältöineen keräyspaperin joukkoon. Se olisi ollut sääli, sillä mielestäni jo olemassa olevan aineiston käyttämättä jättäminen olisi ollut epäeettistä.
Vaikka juuri THL:n saatekirjeet olivat käytäväpuheiden mukaan saaneet useammankin festarikävijän karvat pystyyn, THL:stä löytyy esimerkki myös hyvästä tiedottamisesta. Pia Mäkelä kertoi meille mielenkiintoisesti vuoden 2008 juomatapatutkimuksen vastaajakadon hallinnasta. Tilastokeskus keräsi aineiston käyntikyselynä. Kohdehenkilöille lähetettiin etukäteen lyhyt tiedotekirje, jossa oli mukana erillinen tutkimusesite [pdf]. Värikkäässä esitteessä kerrottiin tarkemmin tutkimuksen tavoitteista, vastausten luottamuksellisuudesta ja aineiston käytöstä. Esitteessä kerrottiin myös, että juomatapatutkimuksen aineisto arkistoidaan tietoarkistoon jatkokäyttöä varten. Onnistuneen tiedottamisen ja haastatteluorganisaation asiantuntemuksen ansiosta kyselyn vastausprosentti oli nykymaailmassa korkeahko 73,6.
Myös meiltä tietoarkistosta voi hakea – ja saada – apua. Tutkittavien informointiin on ohjeita muun muassa Tietoarkiston tiedonhallinnan käsikirjassa. Menetelmäopetuksen tietovarannossa on puolestaan käytännön ohjeita saatekirjeen laadintaan.
Mari Kleemola
Tietopalvelupäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi
