6. lokakuuta 2014

Juhlatunnelmia

Keskiviikko syyskuun 24. päivä oli tietoarkistossa ikimuistoinen: meille oli myönnetty Data Seal of Approval -sertifikaatti, tuttavallisemmin DSA. Se voidaan myöntää organisaatiolle, joka säilyttää sähköisiä aineistoja luotettavasti ja joka mahdollistaa aineistojen jatkokäytön. Tietoarkisto sai DSA:n ensimmäisenä suomalaisena organisaationa. Tällaista ei tapahdu ihan joka päivä eikä edes joka vuosi - oli siis kakkukahvien paikka!

Sertifikaatin saadaksemme meidän oli osoitettava, että toimimme mahdollisimman läpinäkyvästi, että noudatamme soveltuvia standardeja ja parhaita käytäntöjä ja että ymmärrämme ja hallitsemme toimintaamme liittyvät uhat ja riskit. Arviointikohtia oli yhteensä kuusitoista, ja kaikkien niiden osalta oli selitettävä toimintaperiaatteemme ja -käytäntömme. Pelkästään selittämällä DSA:ta ei kuitenkaan saa: väitteiden tueksi on esitettävä riittävä dokumentaatio. Menestyksekkään DSA-hakemuksemme kulmakivi oli arkistonmuodostussuunnitelmamme eli AMS. Sitä täydensi sisäinen käsikirjamme. Molemmat ovat tietoarkiston asiantuntijoiden pitkäjänteisen, jatkuvan, huolellisen ja innovatiivisen työn tuloksia.

DSA-sertifiointi oli samalla sekä omien toimintojemme kehittämistä ja vahvistamista että osa eurooppalaisen CESSDA ERIC -tutkimusinfrastruktuurin rakentamisprosessia. CESSDA-ERIC voi toimia tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti vain, jos kaikki osapuolet toimivat yhteisten sääntöjen mukaan ja jos kaikki voivat luottaa toisiinsa.

Luottamusta rakentaakseen CESSDA käynnisti vuonna 2013 hankkeen, jossa jokainen palveluntuottaja teki itsearvioinnin DSA:ta käyttäen. Olin mukana hankkeen asiantuntijaryhmässä, joka kävi läpi kaikki itsearvioinnit ja valmisteli kehittämisraportin. Sen lisäksi, että työ oli äärimmäisen mielenkiintoista, se antoi vahvan luottamuksen siihen, että tietoarkiston käytännöt ja dokumentaatio ovat DSA-kunnossa.

Innostuneen juhlakahvittelun lomassa keskustelumme kääntyi tulevaisuuteen. DSA on vasta ensimmäinen taso kolmiportaisessa eurooppalaisessa sähköisen säilyttämisen arvioinnin viitekehyksessä. Toinen taso on ISO 16363 -standardiin perustuva itsearviointi ja kolmas taso ISO-standardin mukainen ulkoinen auditointi. Kakkunälkämme on jo kasvanut.

Lisätietoja:
» Tietoarkiston DSA-arviointi
» Työtä on tehty Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa: VERIC ja TA15
» Tietoarkiston DSA-tiedote
» Tietoarkiston arkistonmuodostussuunnitelma

Mari Kleemola
tietopalvelupäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi


12. kesäkuuta 2014

IFDO tutki tutkimusrahoittajien datasuosituksia

Olen toiminut viitisen vuotta pienen kansainvälisen järjestön puheenjohtajana. International Federation of Data Organizations eli IFDO on hiljattain toteuttanut hankkeen, jossa vertailtiin eri maiden keskeisten tutkimusrahoittajien datapolitiikkoja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla. IFDOn suunnittelemaan hankkeeseen ja Vigdis Kvalheimin ja Trond Kvammen pääosin kirjoittamaan selvitysraporttiin voi tutustua IFDOn verkkosivuilla (www.ifdo.org).

Raportin tiedot koottiin enimmäkseen vuonna 2012. Alan asiantuntijoille suunnattiin verkkokysely, johon tuli vastauksia 32 maasta. Kunkin maan asiantuntija raportoi ja arvioi tilannetta oman maansa osalta. Vastaajat eivät olleet tutkimusrahoittajien edustajia vaan tutkittujen alojen datapalveluammattilaisia ja tutkijoita. Vastaajajoukko edustaa maita, jotka ovat tavalla tai toisella aktiivisesti mukana data-arkistoalan kansainvälisessä yhteistyössä tai osallistuvat laajoihin kansainvälisiin vertailututkimuksiin. Vastaajajoukossa ovat aliedustettuina tutkimusjärjestelmiltään kehittymättömimmät maat.

Yksityiskohtaisimmat tutkimusaineistojen avointa saatavuutta tukevat politiikkasuositukset löytyvät yleensä maista, joiden tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkituista maista kehittyneimpiä. Tällaisia ovat Pohjois-Amerikan ja useat Länsi-Euroopan maat. Näidenkin kesken on tosin suuria eroavuuksia tutkimusdatan avoimuutta koskevissa tutkimusrahoittajien avoimuusohjeissa.

Isossa-Britanniassa keskeiset tutkimusrahoittajat ovat edellyttäneet jo pitkään rahoittamiltaan tutkimusprojekteilta, että ne tarjoavat kokoamansa tutkimusdatat hankkeen päätyttyä arkistoitavaksi alan kansalliseen data-arkistoon UKDAan. Samantyyppiseen ratkaisuun ovat päätyneet epäsuoremmin kehotuksin useat pohjoisamerikkalaiset tutkimusrahoittajat.

Suomessa Suomen Akatemia suosittaa mutta ei edellytä yhteiskuntatieteellisten aineistojen arkistointia Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Edistyksellistä Suomessa on vaatimus aineistonhallintasuunnitelmasta osana tutkimussuunnitelmaa. IFDOn kyselyn kattamista maista vain joka neljännessä maan keskeisin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen alan tutkimusrahoittaja edellyttää aineistonhallintasuunnitelmaa (8/32).

Tutkituista maista noin kahdessa kolmesta tutkimusrahoittajat suosittivat jollakin tavalla uusien tutkimusdatojen avaamista tiedeyhteisön käyttöön hankkeiden päättymisen jälkeen. Vaatimattomimmillaan edellytys voi täyttyä, kun tutkimusryhmä varmistaa itse minimitasoisesti aineiston avaamisen ja jatkokäyttömahdollisuudet.

Kunnolliset jatkokäyttömahdollisuudet muodostuvat todennäköisimmin datan avaamisen kansainvälisiin toimintastandardeihin sitoutuneiden palveluyksikköjen tuella. Data-arkistopalvelujen käyttöä koskevia rahoittajien suosituksia tai edellytyksiä löytyi kuitenkin vain harvemmassa kuin joka toisessa tutkitussa maassa.

Yksi huolestuttavimmista havainnoista oli datan avoimuutta tukevien toimintaohjeiden ylimalkaisuus. Useimmiten tutkimusrahoittajien politiikkaohjeet eivät olleet vahvasti joitakin toimia edellyttäviä vaan ne olivat suosituksia. Lisäksi ne ottivat ani harvoin kantaa esimerkiksi kansainvälisten kuvailustandardien hyödyntämiseen tutkimusaineiston dokumentoinnissa. Nämä ovat aineistojen tietojen löydettävyyden ja datan informoidun jatkokäytön kannalta erittäin tärkeitä seikkoja.

IFDOn selvityksen yleiset johtopäätökset korostavat tarvetta muutokseen tutkimusrahoittajien datapolitiikoissa. Monista ja varsinkin tutkimatta jääneistä maista tutkimusdatan avoimuutta tukevat rahoittajapolitiikat puuttuvat kokonaan. Yleistymisestään huolimatta datapolitiikkojen puute koskee edelleen myös monia tutkimusjärjestelmiltään kehittyneimpiä maita.

Ensimmäisiä askeleita oikeaan suuntaan ovat tutkimusdatan avaamista tukevien infrastruktuurien perustaminen ja vahvistaminen sekä tällaisten tukipalvelujen käyttöä korostavien datapolitiikkojen käyttöönotto.

Raportin toinen pääsuositus koskee politiikkasuositusten sisältöä. Yleisluonteisuuden sijasta tutkimusrahoittajien politiikkaohjeiden tulisi osoittaa nykyistä täsmällisemmin se, milloin, minne ja miten tutkimusaineistot arkistoidaan avoimeen käyttöön tutkimushankkeiden päättymisen jälkeen. Tätä tavoitetta tukisivat esimerkiksi nykyistä laajempi aineistonhallintasuunnitelmien edellyttäminen osana tutkimussuunnitelmia ja aineistonhallintasuunnitelmien tarkempi ohjeistus. Onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty.

Lisätietoja:
» Policies for Sharing Research Data in Social Sciences and Humanities (2014)
» IFDO Data Sharing Policies Fact Sheet

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi